Luetaanko teillä?

"Mikään ei enää pidättele Tupunaa, kun on päästy kolmanteen kerrokseen ja se huomaa leluosaston. Huiskis vaan! Se hyppää tytön sylistä ja ryntää innoissaan eteenpäin. "Ei voi olla totta! Ei näin paljon leluja ole olemassakaan. Mikähän olisi kivointa ja mitähän katsoisin ensin!" Pupu onkin aivan sekaisin eikä edes ensisilmäyksellä tajua, mitä kaikkia leikkikaluja täällä on." 

Kuinka moni muistaa lapsuudestaan Pupu Tupuna -kirjat? Kieli on ehkä jossain kohdin hieman vanhahtavaa eikä monesta kaupungista enää meinaa edes löytyä tavarataloja, mutta silti Pupu Tupuna tavaratalossa on ollut meillä hyvin luettu kirja. Ensin Nooan ja nyt myös Lukan kanssa. 

Iltasatuja kaksivuotiaille 

Meillä molemmille pojille aloitettiin iltasatujen lukeminen heidän ollessa noin kaksivuotiaita. Nooan kohdalla ehkä vähän aikaisemmin - Lukan kohdalla kävi se klassinen, että "ainiin, tällekinhän voisi jo lukea kirjaa illalla!" Nooa ei aluksi malttanut pysyä yhdellä sivulla kahta sekuntia enempää ja kirja oikeastaan selattiin läpi. Luka sen sijaan jaksoi yllättävän hyvin seurata tarinaa sekä tutkia kuvia. Lukan ensimmäinen iltakirja oli "roska-autokirja", joka on lyhyt, neljän aukeman kirja, jossa tekstiä on yhteensä ehkä kymmenen lausetta. Lisäksi aukeaman sivussa on kuvia esineistä, joita voi etsiä sieltä isommasta kuvasta. Kirja luettiin pitkään ainoana iltakirjana ja Luka selvästi vain nautti siitä, kun alkoi muistaa ulkoa tiettyjä kohtia. 

Molemmille pojille luettiin paljon Maisa-kirjoja, joita meillä on kaksi. Lyhyet tekstit ja värikkäät yksinkertaiset kuvat tekevät tarinan seuraamisesta helppoa. Näidenkin kirjojen kohdalla molemmat tykkäsivät vuorollaan siitä, että tarina alkoi jo muistua mieleen jopa ennen sivun kääntämistä. Ja kumpikin nauroi katketakseen (ja pyysi lukemaan noin kymmenen kertaa uudelleen), kun eräänä iltana luinkin, että "täytti altaan.. ketsupilla!" ja sitten altaassa reiän sijaan olikin "leipä". Toisaalta, tällä taisin tilata itselleni sen, että Nooa edelleen pyytää välillä lukemaan tuttua kirjaa hassutellen, eli pitää keksiä hullunkurisia kohtia tekstin sekaan. 

Kummankin pojan suosikki ja minun inhokki on ollut traktorikirja. Kirja, jossa siis monotonisesti ja hyvin teknisesti esitellään menneiden aikojen traktoreita. Luulisin, että kirja nukuttaisi kenet tahansa alta minuutin, mutta pojat se on vain saanut innostumaan. Nooa tiesi jo pian puolet enemmän teknistä traktorisanastoa, kuin minä olin koskaan aiemmin kuullutkaan. 

Oodi kirjastolle!  

Nooan kanssa on tietysti pikkuhiljaa siirrytty lukemaan isompien kirjoja. Kirjastosta on kannettu kotiin varmaan pakettiautollisen verran luettavaa. Olen niin kiitollinen tästä Suomen kirjastojärjestelmästä. Tuota kautta on tullut tutuksi Tatu ja Patu, Pupu Tupunat, Puppe-kirjat sekä tuhannet auto-, traktori-, juna- ja laivakirjat. Sekä ihmisen biologiaa ja jätteenkäsittelykeskuksten toimintaa. Osa meidän perheen kirjoista on aina kirjastolainoja, osa on minun vanhoja ja osa lahjaksi saatuja. 

Meiltä sitten kirjat siirtyvät vuorostaan Tatu-serkulle luettavaksi. Montakohan lukijaa yksi vauvakirja keskimäärin näkee? Lähes kaikki ihan pienten kirjat ovat tulleet meille käytettynä, olleet kahden pojan iltojen ilona ja jatkavat vielä mataa. Kierrätys ja kirjasto - kiitos teille! 

Lukutaito viisivuotiaana 

Nooa kiinnostui neljävuotiaana kirjaimista. Aika pian hän osasi nimetä kaikki kirjaimet ja sen verran olen oppinut tässä äitiydessä, että kun jonkun asian suhteen tuntuu joku herkkyyskausi olevan meneillään, siihen kannattaa tarttua. Kannustin poikaa tutustumaan kirjaimiin ja koetin useamman kerran saada häntä hoksaamaan kirjainyhdistelmiä, kuten UI tai EI. Vaikka kuinka liu'utin noita vokaaleita peräkkäin, niin vastaus oli yleensä jotain tyyliin: "uuuuuu iiiiii (pitkä tauko ja sitten iloinen huudahdus) uima-allas!!". Oli hankala olla nauramatta, mutta en kuitenkaan puskenut lainkaan tätä taitoa, koska mikään kiirehän ei vielä ollut. 

Sitten tuli tammikuu, Nooa oli hieman päälle viisi vuotta ja matkustimme junalla Joensuuhun. Hän nappasi konduktööriltä saamansa lasten junalipun ja alkoi lukemaan siitä "maaaaattttkaaaallaaaa..." Siis aivan kerrassaan yhdessä hetkessä hän tajusi, miten kirjaimia/äänteitä sidotaan yhteen ja siitä alkoi lukutaito kehittymään. Nyt tuosta junareissusta on 10 kuukautta ja poika lukee sujuvasti lauseita. Aivan mieletöntä, miten nopeasti lukemiseen tulee vauhtia. Ja selvästi kuinka koukuttavaa lukeminen on. Nooa katselee lähes jatkuvasti ympärilleen etsien jotain sanoja, joita voisi lukea. Muistan tuon tunteen, kun olin Japanissa. Osaan lukea hiraganat ja kataganat (merkeistä muut paitsi vaikeat kanjit) ja olin päivän jälkeen aina aivan uupunut, kun kaupungilla en voinut lopettaa sitä, että koetin joka paikassa saada luettua sanoja ja mietittyä, voisinko ymmärtää ne. 

Iltasatujen voima 

Olen vahva iltasatuihin ja nimenomaan lapselle ääneen lukemisen kannattaja. Tiedän, että moni laittaa iltaisin vaikka jostain äänikirjapalvelusta kirjan soimaan. Ihan hyvä sekin ja kyllä meilläkin joskus iltasatu kuitataan yhdellä jaksolla Muumeja, jos allekirjoittanut on todella väsynyt tai on pakko saada joku asia juuri sillä hetkellä tehtyä. Mutta vähintään 350 iltaa vuodessa meillä luetaan molemmille pojille iltasadut. 

Vielä toistaiseksi lukemista on tuplaten, sillä kummallekin luetaan erikseen oma kirja tai pätkä kirjaa. Onhan se selvä tällä melkein neljän vuoden ikäerolla. Luulen myös, että Nooa vielä hyvän aikaa vaatii hänelle luettavan iltasadun, vaikka periaatteessa pystyisi itsekin jo lukemaan. Onhan tuo lukeminen hänelle kuitenkin vielä niin aivoja kovasti aktivoivaa, että paremmin uneen rauhoittaa maman tai papan ääni kirjaa lukiessa. Tällä hetkellä suosiossa ovat olleet Pikkiriikki-sarjan kirjat. Tuo hassunhauska, kiltti ja tuhma pikkutyttö saa aikaan monet kikatukset ja hyvän mielen. Hanneleen kirjoitus on myös aikuiselle mukavaa luettavaa ja siksi itsekin ehdotan usein iltakirjaksi Pikkiriikkiä. 

Asiasta on varmasti tutkimuksiakin, mutta oma veikkaus on, että kyllä lapselle lukeminen tekee hyvää sekä lapsen ja aikuisen väliselle suhteelle että muokkaa maaperää otolliseksi lukutaidolle. Tiedän, että sitten kun pojat ovat teini-ikäisiä, tulen kaipaamaan niitä yhteisiä hetkiä iltaisin kirjan äärellä. Toivon, että silloin he kumpikin lukevat omia kirjojaan sängyssä hetken ennen nukahtamista. 

Luetaanko teillä iltasatuja lapsille?