Olen vähän innostunut tästä kävelemisestä. Kaikki sai alkunsa, kun huomasin jonkun tyypin ottaneensa kaverinsa kanssa haasteen siitä, että voisiko kävellä Porvooseen. Espoosta. Ja niin he kävelivät eräänä päivänä 12 tuntia putkeen. Tuosta viikon päästä itse päätin kävellä täältä Kartanonkoskelta Helsingin rautatiesasemalle. Sinne on matkaa kävellen 15 kilometriä. Seuraavana viikonloppuna kävelin joen vartta Rediin, koska mietin, että minne päätyisi, jos alkaisi vaan kävellä joen vartta. Parin mutkan ansiosta matkaa tuli 16 kilometriä. Nyt oli vuorossa jotain muuta kuin city-patikointia.
Ehdotin ystävälleni, että mitä jos lähdettäisiin jonnekin kivalle kävelylle joku päivä. Ja näin me sitten suunnattiin Nuuksioon. Onneksi ystäväni oli kokenut "eräopas" ja luki meille sujuvasti karttaa koko matkan ajan. Urheilukelloni on harmittavasti huollossa, joten tarkkaa kilometrimäärää en tiedä, mutta neljä tuntia me käveltiin. Ihan leppoisasti ja välillä eväitä syöden. Mikä parasta, saatiin kerrankin kunnolla aikaa vaihtaa kuulumisia. Se kun tässä ruuhkavuosien keskellä ei ole mikään itsestäänselvyys.
Ostamani kengät toimivat loistavasti eikä tullut yhtään rakkoa. Metsässä patikointiin tottumattomalle oli aivan ihanaa jatkuvaa pientä aivo- ja lihastyötä päästä kompuroimatta oksien yli, pitkospuita pitkin ja olla kastelematta itseään mudassa ja suossa. Hieman polvi kipeili viimeisen tunnin ajan, erityisesti laskuissa. Mutta se oli pieni miinus tähän muuten niin ihanaan päivään.
Olimme siis Nuuksiossa, sinne ajoi Kalliosta vähän reilut puoli tuntia. Lähdettiin aamulla heti yhdeksältä liikkelle ja koska ei kuljettu mitään merkittyjä "pääväyliä", saatiin tosi rauhassa kävellä. Upeita maisemia ja sää oli aivan täydellinen. Hieman alle 20 astetta oli juuri sopivan lämmin, mutta ei liian kuuma.
Jouduin myös kohtaamaan yhden pelkoni, sillä näin käärmeen. Okei, en nähnyt käärmettä, näin vaskitsan, mutta minun mittakaavassa se on käärme. Pelkään nimittäin ihan oikeasti todella paljon käärmeitä enkä voi edes katsoa kuvaa käärmeestä. Olikin "eräoppaalle" huvittava näky, kun minä ja vaskitsa jähmetyttiin ihan yhtälailla muutaman metrin päähän toisistamme ja kummastakaan ei saanut yhtään sanaa irti. Hellällä opastuksella pääsin tien reunan kautta ohi ja vartin päästä jatkoin hengittämistä. On se vaan kummallinen, tuollainen pelko. Mutta olen ylpeä, etten mennyt ihan paniikkiin, vaan suht rauhassa päästiin tilanteen (eli tämän jättikäärmeen) ohi.
Kiitos tästä päivästä, päiväpatikointi teki todella hyvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti