Poikkeuksellisen rankan työviikon päätteeksi luin iltapalalla Me Naiset -lehden (36/2016) pääkirjoituksen, jossa kirjoittaja osuvasti pohti sitä, minne lapsenomainen ilo elämästä katoaa. Okei, hän ei käyttänyt sanaa lapsenomainen, mutta kuvasi sen sijaan upeasti sitä, kuinka nykyisin on jotenkin muotia näyttää lentokentällä arkisen tylsistyneeltä - hohhoijaa, mä kun lennän niin usein ja tää on niin nähty tuhat kertaa - vaikka olisi suuntaamassa ihanalle lomamatkalle.

Sitähän se aikuisuus valitettavasti on. Bussilla on tullut ajeltua noin miljardi kertaa, niin ei se paljoa enää hetkauta. Kaupasta voi ostaa mitä vaan, mihin rahansa päättää käyttää. Jep. Linnanmäki on nähty kymmenen kertaa ja hattara on liian tahmeaa ja siinä on liikaa kaloreita sokerista, joka sekin on vain huonoksi elimistölle.

Siispä onkin yksi elämän siunauksia, että meillekin on annettu lahjana tuo lapsukainen.

Lapsi tuo välttämättä mukanaan elämään lapsenomaista iloa (ja jos ei tuo, niin suosittelen katsomaan peiliin pitkään). Se ILO, mitä lapsi kokee elämässä. Kun kauppareissulla poiketaan jätskille ja eteen saa OMASSA kipossa ITSE valitsemaansa jätskiä ja saa IHAN itse syödä sen kipon kokonaan sillä IHANALLA pienellä lusikalla, jonka SENKIN värin sai itse valita ja se on PINKKI!! Nauru raikuu ympäri ostoskeskusta.

Bussissa on väljää ja pääsee rattaista pois istumaan äitin viereen omalle paikalle. Voi sitä jännityksen ja ilon määrää, mikä silmistä heijastuu. Käsi puristaa seinässä olevaa kahvaa ja voi vaan kuvitella, miten pienen pään sisällä juuri tuolla hetkellä lapsi tuntee olevansa maailman isoin ja tärkein ja pystyvänsä mihin vaan.

Puhumattakaan siitä, jos tiellä menee hinausauto, jonka kyydissä on kaivinkone, jonka perässä ajaa vielä pitkä rekka. Hei KATO äiti, kato!! Kato, äiti! Näitkö? Tulitko sinäkin iloiseksi??

Eräänä aamuna koko elämä tuntui ihan karvaiselta yskänlääkkeeltä ja raahustin töihin. Ohitseni ajoi paloauto. Huomasin refleksinä pikkuisen hymyileväni. Olihan se sentään paloauto.

Kiitos, Nopsu <3

TENNARITYYLIÄ

Tykkään itse, kun jalan alla on vähän korkoa. Mielellään semmoinen tukeva tolppakorko tai kiilakorko. Olen 172 pitkä, joten vaikkapa viisi senttiä jalan alla antaa jo mukavan pituuden. Vapaa-ajalla kuitenkin kuljen aina tennareissa. Minulla on kolmet converset. Ensimmäiset ostin Bangkokista ja ne on vaaleanpunaiset nilkkakorkuiset. Toiset kirkkaanpunaiset ostin äitiyslomalla, kun ei oikeasti ollut yhtään ylimääräistä rahaa, mutta ihan kamalasti halusin juuri nuo kevättä piristäään. Kolmannet on valkoiset matalavartiset (tai siis varrettomat) ja ne sain toissavuonna äidiltäni synttärilahjaksi.

Bongasin nämä kuvat eilen ja wau miten ihania tyylejä. Ja kaikki tennareitten kanssa! Tuli välittömästi himo vaihtaa työtyyliinkin vakioksi tennarit. Kun vaan olisi silmää sitten pukeutumiselle niin, että lopputulos olisi kuvien kaltainen. Haluaisinkin kovasti ostaa taas kaappiini Adidaksen perus mustavalkoiset Superstarit. Minulla on niitä ollut eläessäni jo kahdet ja ne on vaan aivan mahtavat kengät. Olen molemmat kuluttanut lähes rikki asti.

Mitä pidätte näistä tyyleistä? Entä tykkättkö itse käyttää ennemmin korkoa vai matalia kenkiä? Mitäs mieltä yhdistelmästä siisti mekko + tennarit? 

Kaikki kuvat on löydetty täältä 

ILOISIA UUTISIA

Toissa yö meni vähän valvoessa. Kävimme nimittäin kuumaa neuvottelua asuntokaupasta sähköpostin välityksellä. Muutaman käänteen ja hetkellisen hermoromahduksen jälkeen voin iloisena (ja vähän kauhuissani) kertoa: 

ME OLEMME LÖYTÄNEET UUDEN KODIN.

Aloimme etsiä kesällä uutta kotia, sillä halusimme rivitaloon sekä mielellään yhden huoneen lisää. Kriteerejä oli aikamoinen kasa muutenkin ja siihen kun lisättiin tämän alueen valtavan suuri kysyntä rivitaloneliöistä, ei homma ollut missään määrin helppo. Ja arvatkaapa kuinka pääsimme nyt tähän hyvään lopputulokseen; laputtamalla! Jaoimme ihmisten postilaatikoihin lappuja (semmoisia söpöjä haluamme-ostaa-tältä-alueelta-rivitaloneliön -lappuja) ja totta tosiaan, yksi otti yhteyttä. Heillä valmistuu keväällä omakotitalo ja tuo asunto vapautuu. 

Mikä meitä siis keväällä odottaa?

* rivitalo, jossa ihana oma pieni terassi ja piha
* pihalla viinimarjapensas! <3
* sisäpihalla todella kiva leikkipaikka
* kaksi kerrosta, alhaalla keittiö ja olohuone, ylhäällä kylppäri ja kolme makuuhuonetta
* 86 neliötä, eli ei me sinne eksymään päästä ;)
* hyvässä kunnossa oleva asunto, mutta muutama pieni remonttihomma odottaa
* minulla vähän lyhenee työmatka
* tulevaisuudessa Nopsulle erittäin hyvä ja turvallinen koulumatka
* pieni kauppa lähellä

Nyt pitäisi vaan malttaa odottaa vielä yli puoli vuotta! Ja sinä aikana myydä tämä oma asunto. Tosi hyvä, ettei meille tule kiire, vaan voimme rauhassa alkaa kohta laittamaan asuntoa myyntiin. Meillä on jo hyvät (ja realistiset) kuvat otettuna - on muuten ärsyttävää, kun niin moni kiinteistövälittäjä käyttää sellaista linssiä, että huoneiden koko vääristyy aivan liikaa. Niin, ja onpa muuten ihanaa, että tässä kaupassa ei ole välittäjää välissä. Nuo "kauppakumppanit" ovat aivan ihania ihmisiä ja heidän kanssa varmasti (toivottavasti!!) kaiken sopiminen on helppoa ja mukavaa. 

No niin, nyt kaadamme vähän kuohuvaa lasiin ja skoolaamme uudelle kodille, olethan hengessä mukana? :)

Kuvat ovat inspiraatiokuvia Pinterestistä. Niitä tulee varmasti selattua tässä tulevina kuukausina ihan riittämiin ;)