Voisiko lahjat hankkia ekologisemmin?

9.1.2018


YHTEISTYÖSSÄ BEBELIINI 

Toiko teillekin joulupukki taas lapsille vähän enemmän tavaraa, kuin olisi tarvinnut? Puskeeko päälle jo jonkun lapsen syntymäpäivät ja taas kysellään lahjatoiveita. Lahjojen saaminen ja antaminen on tietenkin aivan ihanaa, mutta voisiko saman asian tehdä hieman ekologisemmin ja samalla rahaa säästäen? Kyllä voi. 

Avuksi tulevat laadukkaat lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kirpputorit, kuten tämä ihana Vantaan Tammistossa sijaitseva Bebeliini. 



Bebeliini on yrityksenä suorastaan vielä vauvaiässä, sillä vasta tänä syksynä avasi ovensa tämä Mia Lappalaisen luotsaama kirppis. Mielestäni ns. tavallisilla kirppiksillä kiertäminen on vähän kaoottista, ellei sitten ole reilusti aikaa selata läpi (sotkuisiakin) myyntipöytiä. Siispä suosin itse lasten vaatteiden kohdalla kirpputoreja, joissa vaatteet on järjestetty koon mukaan. Näin on helppo nopeasti nähdä, onko tarvittavassa koossa mukavia vaatteita tarjolla. Etenkin vauva rattaissa shoppaillessa täytyy yleensä olla melkoisen tehokas. Täällä onkin vaunujen ja rattaiden kanssa kulkevat asiakkaat otettu kivasti huomioon, sillä myymälään pääsee helposti sisälle vaunujen kanssa ja myyntirekkien väliin jää hyvin tilaa liikkua. 

Olen itse käynyt jo useamman kerran Bebeliinissä ja joka kerta vaatetta sekä muuta tavaraa on ollut hyvät määrät tarjolla. Tällä viikolla astuin itse myyjän saappaisiin ja sunnuntaina roudasin vaaaaaaltavan Ikea-kassillisen tavaraa myytäväksi. Myyjän saappaat tuntuvat ainakin toistaiseksi mukavilta. Myyntiviikkoa edeltävällä viikolla liikkeestä sain hakea tarralaput hinnoittelua varten (toki ne voidaan myös postittaa) ja myyntiviikon alkua edeltävänä päivänä tavarat vain viedään paikanpäälle. Yhden tai kahden myyntiviikon jälkeen tavarat joko haetaan takaisin itselle tai ne voi lahjoittaa menemään Hope ry:lle. Itse valitsin ehdottomasti tuon jälkimmäisen. Kiva tehdä hyväntekeväisyyttä ja kiva, ettei enää tarvitse nähdä niitä kamoja :) 




Bebeliinistä löytyy myös lapsille ihan oma leikkihuone, jossa taaperoikäiset varmasti viihtyvät hyvin maman tai papan shoppailun ajan. Löytyypä tiloista myös pieni kahvinurkkaus, jossa voi keitellä teet tai kahvit ja ostaa lapselle ruokapurkin ja itselle vaikka suklaapatukan.

Kirppistuotteiden lisäksi liikkeestä löytyy ihastuttavia uusia tuotteita, kotimaista ja skandinaavista lastendesignia parhaimmillaan. Suurin osa itse merkeistä oli itselle uusia tuttavuuksia, mutta ehkä sinä tiedät jonkun näistä? Tarjolla on vaatteita ihanista kuoseista, tuttiketjuja, söpöjä henkareita, julisteita, kortteja, pieniä mokkasiineja ja vaikka mitä! Vaarana on, että sen mitä kirpparishoppailuissa säästää, ihanuuksiin tuhlaa ;) 

Bebeliiniin pääset Helsingin suunnasta busseilla 614 ja 615. Keskustasta vain puoli tuntia, joten helposti voi tehdä pienen retken vaikkapa piristääkseen äitiysloman päiviä. 



Palatakseni alussa asettamaani kysymykseen siitä, voiko kenties lahjojen hankkimisen tehdä ekologisemmin ja edullisemmin - kyllä, hyödynnä kirpputoreja. Bebeliinissä ainakin myytävä tavara on ollut pääasiassa todella hyväkuntoista. Ja aina voi vaikka poiketa noille merkkivaatteiden rekeille. Silloin tiedät ostavasi laatua ja kukkaro ei kuitenkaan irvistä niin pahasti, kuin kaupassa käydessä. Minusta on ihan ok sanoa lahjaa antaessa, että lahja on kierrätystavara. Tai voihan sitä olla sanomattakin. Itse arvostan eniten sitä, että joku on ajatellut minua ja sitä, mitä ehkä tarvitsisin tai mistä ilahtuisin. Tai miksipä et yhdistäisi uutta ja vanhaa? Nappaa kaunis käytetty vaate ja siihen seuraksi joku ihanista pienistä lastentarvikkeista, kuten vaikka suloinen tuttinauha tai hauskat seinään kiinnitettävät tarrat. Täydellistä! 

Oletko itse koskaan ostanut kirpparilta jotain lahjaksi? Entä saanut kirpparilahjaa? 


Kaunis vadelmaraakakakku

6.1.2018


Vuoden alkuun sopii hyvin raikas ja terveellinen, silti makea ja maistuva herkku. Raakakakku siis tietenkin. En ole pitkään aikaan leiponut näitä ja tehdessä kyllä yhden pari syynkin. Jos joku tietää, millä sauvasekoittimella pohjan saa oikeasti sileäksi ilman, että savu koneesta nousee, niin saa kertoa.  Onneksi itse satun pitämään sellaisesta pohjasta, jossa on hieman suutuntumaa. Muutoinhan raakakakku nyt on niin loistava idea, että näitä tekisi (ja söisi) vaikka joka päivä!

Tässä vadelmaisessa raakakakussa on mukavan yksinkertainen raaka-ainelista, joten löytyy ihan Prismastakin. Myös tekeminen on helppoa, kunhan vain muistaa varata pähkinöiden liottamiselle ajan.

KAUNIS VADELMARAAKAKAKKU

Pohja:
2dl manteleita
1 dl auringonkukansiemeniä
n. 15 taatelia
1 tl ruususuolaa
1 rkl vettä

Täyte:
5 dl cashew-pähkinöitä (liota vähintään 3h)
1,5 sitruunan mehu
1,5 dl hunajaa
1 tl vaniljauutetta
1 dl kookosöljyä
4 dl vadelmia (jos tuoreita, säästä muutama koristeluun)

1. Aja pohjaa varten mantelit ja siemenet tehosekoittimessa sileäksi. Survo ne sauvasekoittimella taateleiden, suolan ja vesitilkan kanssa massaksi. Levitä massa kakkuvuoan pohjalle ja nosta vuoka pakastimeen.
2. Sekoita kaikki täytteen ainekset tehosekoittimessa. Kaada täyte kylmenneen pohjan päälle.
3. Koristele jääkaapissa/pakastimessa jäähtynyt kakku tuoreilla vadelmilla ja/tai suklaakoristelulla (sulatettuna raakasuklaata ja hunajaa).



Resepti on bongattu täältä (ja itse vähän muokattu), mutta kehoitan tosiaan huomioimaan, että alkuperäisen ohjeen mukaiset määrät ovat 18cm vuokaan. Itsellä oli vähän päälle 20cm vuoka, ja pohjaa riitti hyvin noin puoleen. Sitä onneksi oli nopea tehdä lisää. Harmi vaan, että päällys jäi myös vajaaksi, vaan sitäpä ei pähkinöiden liotuksen ja vadelmien keittämisen takia niin nopeasti tehtykään lisää. Oman reseptini määrät on muokattu noin 25cm vuokaan. Vielä toisena huomiona, että jos olet käyttänyt pakasteesta marjoja, niin niitähän ei saisi enää uudelleen pakastaa. Säilytys siis jääkaapissa ja uskon kyllä, että ei se siellä kauaa ehdi makoilemaan.

Meillä tämä sai riemukkaat aplodit sekä mieheltä että pojista kakkuikään ehtineiltä. Uskallan siis suositella lämpimästi testiin, vaikka raakakakkuihin aiemmin ei olisikaan tutustunut. Parastahan näissä on se, että palasella tekee itselleen kaikin puolin enemmän hyvää kuin hallaa. 

Pidätkö itse raakaherkuista vai oletko enemmän perinteisen pullan ja kakun nimeen vannova? 

ps. mitä pidät blogin uudesta ulkoasusta? Minun mielestä (tietenkin) tämä on aivan ihana! Vielä kun saisin otettua uuden kirjoittajan kuvan, niin kaikki olisi valmista! Tarvitsen oman valokuvaajan elämääni ;)

Kahden pienen lapsen kanssa ravintolassa - kuinka siitä selviää?

3.1.2018



Päätimme lähteä juhlistamaan vuoden vaihtumista menemällä koko perhe ravintolaan syömään. Tätä ei meillä tapahdu kovin usein, joten siinä mielessä se kävi ihan "erityisestä tekemisestä". Vaan onhan kahden pienen kanssa ravintolassa olo vähän.. erilaista. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että myös perheillä on oikeus käydä haluamassaan ravintolassa, oli niitä lapsia sitten mukana yksi tai viisi. 

Ensin sanoisin, että valitse reippaasti vaan oma suosikkiravintolasi. Kyllä ravintolan kuuluu kestää yksi (tai useampi) lapsiperhe. Sen sijaan jos mahdollista, ja lasten kanssa usein on luontevaakin, mene jo vähän aikaisemmin. Oma pöytävarauksemme oli viideltä. Näin ette osu ihan samaan aikaan romanttisesti treffeillä illallistavien pariskuntien kanssa, jolloin ainakin allekirjoittanelle tulisi kiusallinen olo mahdollisista pahoista katseista meteliä pitävien lasten suuntaan.




Meidän valinta oli ihana, vanha japanilainen ravintola Kabuki. Valitsimme paikat tatamilta, missä oli se hyvä puoli, että Ludun saattoi laittaa helposti siihen lattialle viereen pötköttelemään (lue: vierimään pöydän alle ja hamuamaan suuhunsa sähköjohtoja). 

Vauvalle olimme ottaneet mukaan oman sosepurkin, jotta saimme hänet syötettyä samalla. Lisäksi mukana oli tutti ja muutama erilainen lelu. Neljävuotias valitsee ruokansa jo helposti ravintolan listalta, mutta jos lapsi sattuu olemaan erityisen nirso, niin ehkä on hyvä idea ottaa vähän jotain omia ruokia mukaan, jotka voi vaivihkaa lisätä siihen ravintola-annoksen yhteyteen. Vaikka sitten jotain hedelmää pilkottuna tai muuta vastaavaa. 


Minun mielestäni lasten ei tarvitse olla ravintolassa (tai missään nyt muuallakaan) hipihiljaa. Kyllä tähän maailmaan ääntä ja touhua mahtuu. Nopsu oli varmasti lukenut tämän ajatukseni, sillä hänen mielestä tatami oli ilmiselvä esiintymislava ja hän oli kuin muurahaisia pöksyissä, kun piti koko ajan pompata seisomaan ja esittämään anttituiskua. Pyydettiin häntä pitämään volyymi alhalla ja pysymään pois viereisen pöydän läheisyydestä, niin siinähän piti meille esityksiään. 

Jotkut ottavat mielellään lapsille ravintolaan mukaan ipadeja tai muita ruutuviihdykkeitä. Näille varmasti joskus on paikkansa, mutta omalla kohdalla oman neljävuotiaan kanssa en kovin mielelläni näin tee. Hänellä on kyllä valmiudet selvitä ravintolareissusta ihan ilman kummempia viihdykkeitä ja kuten sanoin, en tosiaan pidä pakollisena paikallaan hiljaa istumista, kunhan ei liikaa häiritse muita asiakkaita. 

Tunnin verran me suunnilleen istuimme ja söimme ihanaa japanilaista ruokaa. Itse en voinut vastustaa kiusausta heittämällä vieressä istuvalle ihanalle japanilaiselle tytölle japaniksi jonkun lauseen, mutta siinä tietenkin kävi, niinkuin aina käy. En ymmärrä vastauksesta sanaakaan, ja joudun vaan nolona vaihtamaan englantiin todetakseni, että olen lukenut vain vähän japania ja en oikein muista... mutta japanilaiset lapset olivat niin älyttömän ihania, kauniita, kohteliaita ja hymyileviä, että olisi tehnyt mieli rutistaa heitä! He vielä halusivat antaa tekemistään origameista kaksi minulle ja yhden Nopsulle. Ihanaa! 

Mahtavaa, alkanutta uutta vuotta kaikille!! 



CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan