KUINKA PITÄÄ HUOLTA ITSESTÄÄN RASKAANA?

12.1.2017


Sainpa idean kirjoittaa vähän ylös asioita, jotka saavat raskaana olon tuntumaan hieman vähemmän raskaalta. Tämä erikoislaatuinen aika ansaitsisi mielestäni joka päivä vaahtokylvyn, kokovartalohieronnan, päiväunet, oman autokuskin ja kokin keittiöön, mutta kun nämä eivät monellakaan ole käden ulottuvilla, ehkä seuraavat vinkit auttavat!

#1 ÖLJY

Säästyin Nopsua odottaessa täysin raskausarvilta, vaikka ne nyt on mistä vähiten odotuksessa/synnytyksessä murehdin. Koska iho masun ympärillä on todella kovilla kaiken kasvamisen kanssa, niin ei tee huonoa iltaisin öljytä ihoöljyllä mahan aluetta. Ja samalla myös rinnatkin, varsinkin jos niillä on sama reipas kasvutaipumus. Mahtavaa, jos muistaisi/jaksaisi jatkaa tätä öljyämistä myös synnytyksen jälkeen, koska se auttaa taas ihoa sitten palautumaan. Lisäksi samalla hieroessa kun verenkierto alueilla vilkastuu.

#2 KUIVAHARJAUS

Raskaana ollessa kertyy helpommin kehoon selluliittia, koska aineenvaihdunta hidastuu. On siis huippu juttu, jos iltaisin jaksaa kuivaharjata esimerkiksi reidet, pakarat ja olkavarret.

#3 VITAMIINIT

Kaikille taitaa olla selvää, että raskausajan vitamiinit on tärkeä muistaa ottaa. Itsehän unohdan ne vähintään kerran viikossa, mutta jos nyt edes suurimman osan ajasta muistaa. Syön lisänä kalsiumia, koska neuvolassa jutellessa tuli ilmi, että minun maitotuotteiden käyttö on liian vähäistä (odotusaikaan nähden). Ja rautaa nappailen silloin tällöin, koska hemoglobiini tippui nyt jo aika alas.

#4 NUKKUMINEN

Nuku aina kun pystyt. Ei muuta lisättävää. 

#5 VESI

Jos olet aina ollut huono juomaan päivän mittaan tarpeeksi vettä, on nyt hyvä hetki ryhdistäytyä. Oma kehosi tarvitsee toimiakseen vettä, mutta nyt lisänä vauva tarvitsee vettä "juodakseen" sekä lapsivesihän uusiutuu jatkuvasti, joten vettä tarvitaan.



#6 LIIKUNTA

Pidä mahdollisuuksien mukaan kiinni liikuntarutiineistasi tai kehitä kevyt sellainen. Jos et aikaisemmin ole juuri liikkunut, niin kävelylenkit ja kevyt lihaskuntotreeni on oikein riittävää. Liikunnan harrastaminen varsinkin alkuraskaudesta voi olla haastavaa, jos yökkää kolme kuukautta putkeen ja nukkuu kaikki välit, mutta kun voimat alkavat jossain kohtaa palailla, on hyvä pitää kunnostaan huolta. Hyvä lihaskunto ehkäisee raskausajan vaivoja, jeesaa synnytyksessä ja auttaa palautumisessa. Mitään repivää ja raskasta treeniä raskausaikana ei suositella - sellaista mukavaa ja ylläpitävää.

#7 HAMPAIDEN HOITAMINEN

Kuulostaa vähän höpöhöpöltä, että hampaat on hyvä hoitaa kuntoon jo ennen raskausaikaa, mutta jotain perää siinä on. Raskaus muuttaa syljen koostumusta niin, että hampaat ja ikenet ovat kovilla. Tiedän tämän oikein hyvin. Minulla on elämässäni ollut hampaissa tasa yksi reikä. Kävin viimeksi odotusajan jälkeen hammastarkistuksessa ja minulla todettiin lähes kaksikymmentä reiän alkua! Meinasin pudota siitä piinapenkiltä. Onneksi niistä nyt ei vieläkään ole muodostunut ihan reikiä. Tällä kertaa kärsin viime viikolla kovan ientulehduksen. Ien takahampaiden takaa turposi ja oli kipeä. Särky oli jatkuva ja en lopulta pystynyt kunnolla puhumaan. Hammaslääkäri puudutti, putsasi ja sen pitäisi nyt olla kunnossa. Vähän on kyllä vieläkin kipeä.

Joten, hampaista kannattaa odotusaikana pitää erityisen hyvää huolta. Huolellinen pesu aamuin ja illoin. Hammasvälien putsaus. Ja tarpeeksi xylitolia päivän mittaan. Hyvä idea voi olla myös "oil pulling" josta kirjoitinkin alkukesästä. Itse olen ottanut öljypurskuttelun nyt taas rutiiniksi.

#8 KEMIKAALIKUORMAN VÄHENNYS

Raskaana ollessa on hyvä hetki miettiä, millaiselle kemikaalimäärälle itsensä altistaa. Olenkin tästä aika paljon viime aikoina puhunut :) Käytöstä kannattaa ainakin väliaikaisesti poistaa pahimmat "myrkyt" ja välttää hiusten värjäämistä. Luonnonkosmetiikalle pointsit. 

#9 HYVÄ MIELI JA HEMMOTTELU

Raskaana olo on välillä, no, raskasta. Vaikka kuinka odotettua ja toivottua olisikin. On siis ihan paikallaan keksiä pieniä hyvän mielen juttuja itselle pitkin matkaa. Ehkä kampaajakäynti tai jalkahoito. Pieniä shoppailuja vauvalle. Illanistujaiset hyvän ystävän kanssa. Hieronnassa käynti. Tai neulominen ja suklaa. Mikä ikinä mieltä piristää ja antaa energiaa. Sillä onko parempaa ja totuudenmukaisempaa sanontaa, kuin se, että kun äiti voi hyvin, vauva voi hyvin.


Vaikka välillä hormonit heittää, kaikki ketuttaa, itkettää, väsyttää ja naurattaa, stressaa ja kolottaa, niin onhan tämä raskausaika kuitenkin niin ihmeellistä - ja niin ohimenevää. Nautitaan myös samalla  me onnekkaat, jotka pääsemme tämän kokemaan. 


4 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi16/1/17

    Hyviä vinkkejä, kiitos! :)
    Mutta täytyy tarkentaa, että ei niiltä arvilta aina välty, vaikka kuinka öljyäisi. Se riippuu paljon ihotyypistä ;) Mutta toki se auttaa vähän!
    Saa monesti sellaisen kuvan, että kunhan öljyää tarpeeksi niin arpia ei tule ja sitten ihmetellään kun se ei auttanutkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Ja juu, ei ollutkaan tarkoitus vetää suoraa viivaa sen välille, että kun öljyilee, niin ei arpia tulee. Ihon tyyppi vaikuttaa varmasti eniten ja lopulta "päättää" sen, millainen kuosi mahaan (tai muualle kroppaan) ilmestyy :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan