Parhaat lelut eri ikäisille lapsille

2.9.2018

YHTEISTYÖSSÄ ILOINEN HEPPU

Lasten ikäero. Olen monessa kohdassa ollut niin kiitollinen tästä kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäerosta. Esikoinen osaa jo monta asiaa ja voi olla ihan apunakin vauvan hoidossa. Mutta tälläkin asialla on tietenkin kääntöpuolensa. Nyt kun vauvasta on tullut reilun vuoden ikäinen taapero ja esikoinen täyttää kohta viisi, tuntuu, että yhteisiä leikkejä vain kertakaikkiaan ei ole. Karrikoiden, sen minkä esikoinen rakentaa, sen kuopus rikkoo.

Turvallisia leluja yhteisiin leikkeihin 


On siis käynyt mielessä se, että jos voimavaroja olisi ollut enemmän, se pieni ikäero olisi sittenkin saattanut palkita tässä kohtaa. No, meidän perheelle juuri hyvä näin ja nyt on vaan mietittävä ja parhaan mukaan tuettava poikia yhteisien leikkien alkuun. Sekä omissa oman iän mukaisissa leikeissä. Meillä on alakerrassa kaikki sellaiset lelut, joilla Lukankin on turvallista leikkiä. Suosituimpana leikkikeittiö, johon saatiin ihanaa täydennystä PlanToysin puisista leikkiruuista. PlanToys käyttää tuotannossa materiaalina kierrätyskumipuuta, joten leluja voi esteettisyyden lisäksi suositella ekologisuuden nimissä myös. Lukalla menee ihan tosi paljon kaikki lelut vielä suuhun, mutta näitä on turvallista vaikka imeskelläkin, sillä lelut on valmistettu myrkyttömistä materiaaleista ja niiden värjäämisessä on käytetty kasvivärejä tai myrkytöntä mustetta.  Nämä keittiöleikit sujuvat siis molemmilta yhdessä.



Pelejä isomman kanssa pelattavaksi 


Nooa täyttää lokakuussa jo viisi ja on tässä kesän aikana innostunut tosi paljon erilaisista peleistä. Unoa on pelattu varmaan sata peliä, joten olikin kiva saada vähän vaihtelua pelivalikoimaan. Perinteinen domino löytyy kauniina puisena versiona myös PlanToysin valikoimasta. Pakko myöntää, että piti googlata, miten sitä dominoa oikein pelattiinkaan. Nämä palikat on myös valittu meille alakerrassa pidettäväksi, koska ne ovat kooltaan sellaisia, ettei Luka saa palikkaa tungettua suuhunsa. Tosin, aika isot lelut sinne suppusuuhun mahtuu, kuten vaikka nuo puisten purkkien kannet, mutta eipä ne onneksi nieluun asti pääse.

Toinen mukava peli on "bussipeli", jossa pääsee harjoittelemaan hieman lukumääriä. Pelin idea on tosi yksinkertainen ja Nooa ainakin oppi nopeasti pelaamaan. Aikuiselle tämä voi epäyllätyksellisyydessään olla hieman tylsistyttävä peli, mutta selvästi neljävuotias on ihan innoissaan, kun saa "ajaa bussia" ja ottaa matkustajia kyytiin ja jättää kyydistä pois. Orchard Toysilla on paljon erilaisia oppimista tukevia pelejä. 

Nämä kaksi peliä on yhdessä vanhemman kanssa pelattavia, joten näitä pelataan pääasiassa Lukan päiväuniaikaan. Haaveilen toki jo siitä ajasta, kun pojat voivat tällaisia keskenään pelata.




Hetki aikaa omien leikkien parissa


Yhteisen tekemisen ja lasten yhteisen leikin lisäksi on hyvä olla myös tekemistä, jota isompi voi tehdä yksin. Siihen meillä on nyt Nooalla omassa huoneessa reilun kokoinen palapeli sekä tämä tosi hauska auto, jonka sanottiin olevan nappivalinta sellaiselle, joka tykkää rakentaa legoja. Ja tämä kyllä piti paikkansa. Auton kyydissä on viisi eri väristä palikkaa ja muotoista, joita täytyy ohjeen mukaan laittaa tietyissä muodostelmissa auton kyytiin. Ohjeita on paljon ja ne vaikeutuvat pikkuhiljaa vihkoa eteenpäin mentäessä. Tosi kivaa puuhastelua siis ihan itsekseenkin. Tässä myöskään ei ole liian pieniä osia, joten tätä voisi kyllä pitää alhaallakin. Ellei JOKU olisi kovin omistushaluinen autostaan ja haluaisi pitää sen poissa pikkuveljen ulottuvilta...


Näillä eväillä mennään siis meillä syksyn sateisiin päiviin ja sairaspäiviin. Nämä lelut on saatu yhteistyössä Iloisen Hepun kanssa, joka on niin ihana lelukauppa, että haluaisin kaikkien käyvän siellä ostoksilla - tai ihan vaan lasten kanssa leluja ihastelemassa. Iloinen Heppu sijaitsee Vantaalla Jumbon kyljessä olevassa Flamingossa ja he siirtyivät juuri isompiin liiketiloihin, joissa on lapsillekin leikkipaikka. Liikkeen yrittäjä on todella sympaattinen ja pyörittää lelukauppaa selvästi suurella sydämellä. Kaikki myynnissä olevat lelut on tarkkaan valittuja, eikä tuolta löydä mitään lyhyen kauden suosiossa olevaa "krääsää". Täältä kaupasta tiedän parin ystäväni hakevan erityisesti lahjaksi leluja.

Koska syksyä kotona lasten kanssa on vielä aika monta kuukautta jäljellä, otan kyllä mielelläni vastaan leikki- ja leluvinkkejä, joilla tämmöiset kohta viisvee ja vähän päälle yksvee saataisiin molemmat viihtymään! 

Miten teillä lapset leikkivät yhdessä ja erikseen? 

9 kommenttia:

  1. Hei,minkä merkkinen auto lelu on,jonka kyytiin laitetaan palikoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei siis tosi noloa, mutta en muista! Paketti kun tuli jo heitettyä pois.. varmasti jos vaikka soitat tonne Flamingon Iloiseen Heppuun (+358505612751) ja kysyt, niin Leena osaa kertoa :) Ja sieltä tuota tosiaan saa ostettuakin :)

      Poista
  2. :D Auto on SmartCar ja merkki SmartGames. Ikäsuositus 4+ ja tehtäviä 96kpl - ensin helpompia ja sitten pikkuhiljaa vaikeutuu. PS. Minulla on jonkinlainen verkkokauppakin... Toimii näin aluksi nimellä lelupuu.fi T. Leena / Iloinen Heppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, loistopalvelua, kuten monessa paikkaa on jo kehuttukin :) Kiitos, Leena!

      Poista
  3. Kiitos hurjasti molemmille vastauksista ja verkkokauppa tiedosta:)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5/9/18

    Eikä sovi unohtaa Someron pientä puotia...Ilo päästä Iloiseen Heppuun myös Somerolla

    VastaaPoista
  5. Helmi10/9/18

    Kiitos loistavasta kirjoituksesta! Maaret Kalliolla on niin hyviä ajatuksia. Olen lukenut hänen molemmat kirjat.

    VastaaPoista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan