Poikkijuovaiset lihakset eivät toimi ilman hermoston säätelyä, ja erityisesti niiden tehokkaaseen yhteistoimintaan vaaditaan hermostoa. Kun ihminen kävelee, / selaa instagramia 1min / kussakin liikevaiheessa lähtee lihaksiin liikemääräyksiä. Samalla impulssisarja antagonistilihaksiin katkeaa, niin että nämä lihakset veltostuvat. / lukee whatsapp-viestin / Liikesuoritusten tehostuminen / päättää sittenkin vastata heti siihen viestiin / missä mä olinkaan... Niin, liikesuoritusten tehostuminen harjoittelun vaikutuksesta perustuu siihen, että ihminen oppii käyttämään kullakin hetkellä juuri oikeita lihaksia. / ottaa kuvan opiskelustaan ja postaa sen instagramiin /
Tähän totuuteen törmäsin nyt syksyllä, kun usean vuoden jälkeen palasin opiskelun maailmaan. Harrastuksena toki, mutta silti. Mitä ihmettä on tapahtunut minun keskittymiskyvylle? Kun olin lukiossa tai yliopistossa, ei ollut aina mukana kulkevaa internettiä. Eikä sosiaalista mediaa. Osaksi kyse voi olla opiskelutaitojen ruostumisesta, mutta voisin vannoa, että olen kyllä päässyt edes parin sivun verran kirjassa eteenpäin ilman erityisiä taukoja. Ja kuten eräs tuttavani hyvin tällä viikolla kirjoitti, olivat nuo tauot silloin usein fysiologian määräämiä. Piti mennä vessaan, vähän venytellä. Ehkä käydä kahvia tai suklaata.
Terveitä taukoja vai puhelinaddiktio?
Nyt aivomme ovat tottuneet näihin mielihyvähormonien pikatilauksiin, joita tarjoilee erityisesti aina taskussa mukana kulkeva sosiaalinen media. Olen täysin taukojen kannalla, itseasiassa töissäkin saisi vat kaikki pitää enemmän pieniä taukoja ja saada sitä kautta sekä lisää tehoa työhön että jaksamista itselleen. Ja ehkä pari kertaa päivässä inspiroivien tilien selaaminen tai ystävien kanssa viestittely on vielä ihan vaan positiivinen juttu. Mutta terveellistä ja normaalia ei ole enää se, ettei hemmetti soikoon pääse yhtä sivua eteenpäin, ilman ajatusta puhelimen nappaamisesta käteen.
Helsingin Sanomat kirjoitti tänään tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan digitaalisuus ja ilmiöoppiminen saattavat huonontaa merkittävästi lasten oppimista. Heikentymisen taustalta paljastui selvästi digitaalisuuden lisääntyminen. Eivätkä tulokset itseasiassa selittyneet sillä, etteivät lapset olisi osanneet käyttää laitteita, he vain mahdollisesti lipsuivat käyttämään laitteen muita sovelluksia tai eivät jaksaneet kuunnella opettajan ohjeistusta laitteiden käytöstä ja turhautuivat. "Oppilaan tulee oppiakseen ensin keskittyä opeteltavaan asiaan ja prosessoida sitä työmuistissaan ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Tablettia tai tietokonetta käytettäessä keskittyminen on vaarassa sirpaloitua. Oppilaan huomio siirtyy herkästi toisaalle, kuten digilaitteen käyttöön, digisovelluksen toimintaan tai opettajan antamiin ohjeisiin. Lisäksi digisovellus saattaa sisältää sekä liikkuvaa, paikallaan pysyvää, näönvaraista ja kuulonvaraista tietoa. Tämä vaikeuttaa oppilaan keskittymistä itse opeteltavaan asiaan", kertoo psykologian tohtori Aino Saarinen. (HS 18.11.2018)
Vastuullisempaa digitaalisuutta lasten arkeen
Digitaalisuus on ottanut viimeisen 20 vuoden aikana valtavia loikkia - ihmisaivot eivät. En itse ole läheisesti ollut koulumaailmaan kosketuksissa tosiaan viimeiseen 20 vuoteen, mutta kuulostaahan tällaisen kasarilapsen korvaan aika hurjalta se digitaalisuuden määrä, johon koulumaailma nojaa. Aivan varmasti digikoulu tuo lapsille valtavasti sellaista, mikä teknomusan täyttämällä ysärillä ei ollut mahdollista. Mutta mitä jatkuva läsnäolo digitaalisessa maailmassa tekee meidän keskittymiskyvylle? Vieläkö tämän päivän koululaiset aikuisena malttavat lukea edes niitä kahta lausetta tenttikirjasta ilman puhelimen houkutusta?
Digilaite ehkä antaa enemmän elämyksiä, mutta tarvitsevatko koululaisen aivot elämyksiä oppiakseen? Uskaltaisin väittää, että ne tarvitsevat elämyksiä enemmän tilaa ja rauhaa uusien asioiden sisäistämiselle. Ja tylsyyden kaihertaessa kenties raapustelua vihkon reunaan tai kumin paloittelua harpilla - ei muiden sovellusten selaamista.
En nyt ehkä sanoisi, että itse rakastan somea ja puhelintani, mutta onhan tuo kapistus ihan järkyttävän suuressa osassa arjessani. Ja sitä kautta myös lastemme arjessa. Nooa sanoi tänään aamulla, "Mieti miten vaikeaa on ennen ollut tietää, millaista säätä on luvassa, kun ei ole ollut puhelimia!". Miten oikein toimimme aikana ennen kännyköitä? Sovimme kaverin kanssa tapaamisen keskustan kahvilaan kellon aikaa myöten ja tapasimme silloin siellä. Bussiaikataulusta katsottiin kotona, miten bussit kulkevat tai mukana oli painettu aikataulu. Muistatko vielä tuon ajan? Mietipä, miten paljon analogisessa arjessa on enemmän tilaa, kuin tässä digitaalisessa. Kun emme täytä jokaista tylsää hetkeä puhelimella. Soittelimme enemmän toisillemme, jolloin saimme kuulla tärkeiden ihmisten ääntä ja nauraa yhdessä. Muutenkin, kuin emojeilla.
Toivon todellakin lisää tutkimusta tästä aiheesta. Miten vastuullisesti pidämme opetustyössä digitaalisia työkaluja mukana ilman, että teemme hallaa lasten mukautuville aivoille? Entä miten me jokainen vanhempana voisimme omalla esimerkillä opettaa vastuulliseen digitaalisuuteen - ja vaalia lastemme kehittyvää keskittymiskykyä?
Kuulen todella mielelläni teidän ajatuksia tästä aiheesta!
Ja jospa vaikka tänään illalla kokeiltaisiin kaikki sulkea kaikki digilaitteet kello 21 🌛
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti