Oskillometria lapselle - mitä siellä tapahtuu?

22.3.2019


Minulla oli eilen pieni assistentti aamupäivän mukana töissä. Tosin, kuten joskus harkkareiden kanssa käy, niiden työnohjaaminen vie enemmän resursseja, kuin että sen aikaa tekisi itse töitä. Etenkin jos harkkari on viisivuotias. 

Nooa oli mukana toimistolla, koska olimme puolen päivän aikaan menossa Tapiolan Pikkujättiin oskillometriaan. Oskillomikä? 



Mikä on oskillometria


Oskillometria on lapsille spirometriaa vastaava tutkimus, eli sillä tutkitaan mahdollista astmaa. Nooalla nyt ei mitään dramaattisia oireita ole, mutta tutkimusta hänelle kaavailtiin jo vuosia sitten, kun kaikki pöpöt tuntuivat johtavan keuhkoputkentulehdukseen tai jopa keuhkokuumeeseen ja yskät kestivät kauan. Nyt kun poika on alkanut tekemään sellaista pientä jatkuvaa köhimistä (köh, kuten äitinsä), niin meidän allergialääkäri sanoi, että jos meitä kiinnostaa lähteä sulkemaan astmaa pois, niin hän voisi laittaa lähetteen oskillometriaan. No kyllähän meitä kiinnosti. 

Nooa on maailman reippain ja tottelevaisin poika, joten emme kumpikaan jännittäneet tutkimusta lainkaan. Nooahan on kova tiedefani (ja mama lääketiedefani), joten puhuimme menevämme Tieteelliseen Tutkimukseen ja molemmat lähinnä puhkuimme intoa. Meille sattui vielä todella mukava hoitaja, joka veti tutkimuksen sellaisella ilolla läpi, että taisi Nooa vähän häneen ihastuakin.



Tutkimuksen vaiheet


Ensin lapselta katsotaan pituus ja paino sekä kysellään mahdollisista käytössä olevista lääkkeistä. Lääkäri kuuntelee keuhkot ja opastaa testiin. Lapsen tulee istua paikallaan, nenään laitetaan nipsu "vaahtokarkkipyykkipoika", ja suu asetetaan tiiviisti putken ympärille. Poskia painetaan kevyesti joko itse tai hoitaja tekee sen. Tämän jälkeen kone antaa kevyitä paineaaltoja hengitysteihin, joiden heijastuman se mittaa. Siis kerrassaan nerokasta. Lapsen tarvitsee vain hengittää tavallisesti. Samalla seurattiin happisaturaatiota sormesta. Muutama hyvä lähtömittaus ja sen jälkeen seurasi Nooan suosikkiosio. Juoksua pihalla. 

Lapselle laitettiin sykevyö ja sykekello ranteeseen. Lenkkarit jalkaan ja pihalle juoksemaan. Kuusi minuuttia reipasta juoksua. Reipasta se olikin, kun syke nousi yli 190. Suoraan kuuden minuutin jälkeen vielä juoksulla portaat ylös, takki päällä tuoliin istumaan ja hengittämään koneeseen. Tämän jälkeen sai juoda vettä ja riisua ulkovaatteet. 

Mittaus toistettiin siis välittömästi rasituksen jälkeen ja siitä viiden sekä viidentoista minuutin päästä. Tämän jälkeen annettiin avaavaa lääkettä, viisitoista minuuttia odottelua ja sen jälkeen vielä yhdet mittaukset. 


Mikä oli tutkimusten tulos?


Varsinaista lääkärin lausumaa tulosta odotamme vielä muutaman viikon. Testistä kuitenkin pystyi heti jo päättelemään jotain. Mitään astmakohtausta ei tullut - se tosin olisi kyllä yllättänytkin meidät. Heti rasituksen jälkeen tehty mittaus osoitti kuitenkin selvän laskun viitearvoihin verrattuna. Arvo lähti kuitenkin paranemaan itsestään jo ennen avaavaa lääkettä. Tästä voi olettaa, etteivät keuhkot aivan täysin "normaalisti" toimi, mutta toisaalta ei nyt ihan selkää astmaakaan. Oirehdinta voi helpottaa iän myötä itsestään - tai toisaalta pahentua. Jäämme siis nyt vain odottelemaan lääkärin näkemystä asiasta. 

Nooa on niin ihana tunteikas poika, että hänellehän tuli autossa lähes itku, koska kuulema testissä oli niin kivaa ja se Nina oli niin ihana. Suunnittelipa hän illalla jopa Ninalle kirjeen kirjoittamista ja piirsikin kuvan heistä ja kirjoitti "Nooa ja Nina". Täytyy äidinkin mainita, että Pikkujätti on ollut aivan mieletön paikka meidän lasten terveyden tueksi. Emme asu ihan minkään Pikkujätin lähellä, mutta ajamme silti mielellämme puoli tuntia, jotta pääsemme takuulla hyvään hoitoon. Nopeasti. Mutkattomasti. Samalla reissulla labrat ja kaikki. Mutta mikä ehkä jopa tärkeintä, lapset on niin selvästi ykkösjuttu Pikkujätissä, että epäilenkin, että kaikki työntekijät käyvät läpi jonkun "miten olla lapsen mielestä maailman paras lääkäri"-koulutuksen. Niin hyvin jokainen osaa siellä lapsipotilaat ottaa vastaan. Ja tarvittaessa rauhoitella myös vanhempia. 


Onko siellä muita, joiden lapset ovat käyneet oskillometriassa? Millaisia kokemuksia ja näyttivätkö tulokset heti jotain selkeästi viitettä astmasta? 




6 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta😊 Käytiin samassa paikassa samassa tutkimuksessa reilu vuosi sitten. Tuloksena vähän sama kuin mahdollisesti teillä, keuhkot toimii hieman "vajaalla" mutta ei astamaa- enemmänkin infektioastma....Saatiin käyttöön flixotide-lääkitys tarvittaessa(eli flunssan/yskän iskiessä), ventoline meillä onkin jo ennestään. Tuosta on kyllä ollut apua- ei olla juuri tänä talvena sairasteltu.
    Toivottasti teillä jotain selviää ja köh-köh saadaan hillintään.....😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, kuulostaa siis tosiaan hyvin samanlaiselta kuin meillä. Toivotaan, ettei kummankaan perheessä nyt tätä enempää kärsittäisi mistään astmaan viittaavasta :)

      Poista
  2. Henni22/3/19

    Ei ole kokemusta. Hyvä tutkimus varmasti jos astmaa epäillään. Nooa oli kyllä super reipas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on kyllä! Tutkimus itsessään onneksi oli siitä helppo ja kiva, kun ei sattunut yhtään eikä kestänyt liian kauaa :)

      Poista
  3. Me ollaan yritetty tätä nyt kahdesti, mutta ei olla saatu edes ensimmäistä mittausta, koska meidän potilas ei vain yksinkertaisesti ole suostunut laittamaan suutaan siihen putkeen 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no se kyllä "vähän" estää tutkimuksen tekoa :D Voi ei... toivottavasti pian onnistuu! Lapset on kyllä silleen niin arvaamattomia - saattavat innostua tuosta aivan täysillä (kuten meidän poitsu) tai sitten vetää jarrut päälle ja minkäs sit teet..

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan