Viime viikot ovat olleet niin hektisiä, että oikeasti tajusin jääväni viikoksi lasten kanssa yksin vasta perjantaina kello 17:30, kun ajoimme papan lentokentälle. Tuli yhtäkkiä kamala huoli siitä, miten me pärjätään jos jotain yllättävää käy. Entä miten turvallista oikeasti meidän rakkaan on matkustaa Israeliin? Entä jos siellä käy jotain. Ja tietenkin se pahin ajatusmörkö: entä jos hän ei tulekaan takaisin. Siinäpä se sitten meni äänettömästi auton ratissa itkien tuo kymmenen minuutin matka. Sanoimme heipat ja keräsin ääneeni kaiken vakuuttavuuden ja pirteyden jutellessani lapsille, että me pärjätään kyllä hienosti ja viikon päästä papa tulee jo kotiin. Lisäsin kyllä, että mamaa vähän itketti kun tietenkin harmittaa, että papa lähtee työmatkalle, mutta että ei meillä ole mitään hätää. Katsokaas pojat, tuolla on rakennustyömaa.
Perjantai ja lauantai
Meille oli onneksi kertynyt ja olin itse kerännyt ohjelmaa tuoksi ajaksi, joten alku näytti lähtevän käyntiin ihan mukavasti. Ystäväni Elina tuli käymään heti perjantaina illalla ja lauantaina illalla oli puolestaan poikien serkkujen yhteissynttärit. Väsymys kyllä painoi jo tuossa kohtaa hieman, sillä en saanut ensin yksin unta ja sitten Luka heräsi kahdesti yöllä yskimään. Ja aamulla tietenkin viiden jälkeen herätys.
Sunnuntai ja maanantai
Todellinen haaste tuli kuitenkin kylään sunnuntaina ja maanantaina. Yöt muuttuivat vaan huonommiksi. Luka yski läpi yön niin, että nukuin ehkä 2-3 tuntia per yö. Senkin pätkissä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä varasin ajan aamulle Pikkujättiin tämän piinaavan yöyskän takia. Saimme Lukalle testiin astmalääkkeen hetkeksi, josko se auttaisi. Noin pieneltä kun astmaa ei varsinaisesti voi testata. Seuraava yö meni hieman paremmin ja jaksoin valvomiset sillä voimalla, että olin suurella hartaudella säästänyt maanantaille yhden vapaapäivän. Saisin siis pojat hoitoon ja voisin NUKKUA. Tarvitsin kipeästi unta, sillä pinna oli kireällä ja valvomisesta johtuen en luottanut itseeni liiemmin esimerkiksi auton ratissa. Ja arvaatteko mitä kävi?
Luka heräsi 38.1 asteen kuumeessa. Voin sanoa, etten ollut kovin esimerkillinen äiti, kun rojahdin parkumaan lattialle tätä kamalan huonoa tuuria. Onneksi lasten kanssa ei kuitenkaan voi liiaksi jäädä suremaan (vaikka voin sanoa, että otti päähän!) vaan aamupalat pöytään ja Nooa viemään hoitoon. Tiesin saavani nukkua ainakin Lukan päikkäriajan, jos se vain olisi yskimättä viiden minuutin välein.
Samaan aikaan äitini onneksi oli jo matkalla Joensuusta tänne meille. Vaikka hän ei oman terveytensä puolesta pysty lasten kanssa touhuamaan ja olemaan avuksi niin paljon kuin haluaisi, on apu silti arvokasta. Seuraava yö meni jo vähän paremmin ja Lukan kuume jäi sitten tuollaiseksi kummalliseksi kuumepiikiksi. Aika pirullisen hyvin vaan valitsi ajankohdan.
Keskiviikko, torstai ja perjantai
Keskiviikkona sitten pääsin jo töihinkin. Torstaina Kata kävi hakemassa pojat päiväkodista, etten jäisi töistä niin paljon miinukselle. Eilen viimein saimme papan takaisin kotiin ja voi että mikä helpotuksen tunne. Tajusin kaiken stressin määrän vasta kun eilen illalla kävelin yksin lähikauppaan ja oli tuntui niin huojentuneelta. On se vaan niin iso juttu, että pienten lasten perheessä on kaksi aikuista jakamaan vastuuta ja pyörittämään arkea. Nyt odotan jo innolla ensi viikkoa, joka on Ihan Tavallinen Viikko. Itse pääsen pitkästä aikaa salille treenaamaan ja tämä (köhöm) kahdeksi päiväksi venynyt herkkupäivä on ohi ja palaan taas Fit Farmin valmennuksessa perusjuttujen ääreen.
Otimme muuten tavaksi poikien kanssa aina iltaisin raivata lelut ja itse siivosin keittiön jokaisen ruokailun tai ruuanlaiton jälkeen. Tämä oli hyvä tapa pitää koti kunnossa, sillä millekään isomme siivousoperaatiolle ei kyllä olisi ollutkaan aikaa. Itse laittelin iltaisin aina valmiiksi poikien ulkovaatteet, aamupala-astiat - ja sen jälkeen vain rojahdin sohvalle hetkeksi katsomaan Sillä Silmällä, ennen kuin kävin joka ilta yhdeksän jälkeen heti nukkumaan.
Millaisia pätkiä te muut olette olleet lapsen/lasten kanssa yksin? Etenkin vauvojen tai taaperoiden, jotka vielä valvottavat öisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti