Ensimmäinen äitienpäivä nelihenkisenä perheenä

14.5.2018



* Yhteistyössä Ravintola Backas 

Toukokuun toinen sunnuntai vuosi sitten olin vielä yhden lapsen äiti. En ole koskaan potenut erityistä vauvakuumetta, mutta ajattelin, että varmaankin äitiys on sellainen asia, joka tässä elämässä kannattaa kokea. Jos siihen annetaan mahdollisuus. Muutama vuosi Nooan syntymän jälkeen alkoi mielessä pyöriä ajatus toisesta lapsesta. Jotta olisi Nooalle joku, jonka kanssa jakaa tätä elämää ja katsella yhdessä maailmaa. Joku, jonka kanssa pidetään enemmän tai vähemmän tiiviisti yhteyttä aina vaippaiästä viisaisiin vuosiin saakka. 

Niin, vielä vuosi sitten Luka oli piilossa masuni sisällä. Odotimme jo hänen saapuvan pian, mutta vauvahan viihtyi yksiössään aina juhannukseen saakka. 

Elämä nelihenkisenä perheenä on meille unelmien täyttymys. Emme haaveile useammista lapsista ja olen tosi kiitollinen siitä, että veljillä on toisensa. Luka on ollut suhteellisen helppo vauva, mutta muutos on silti välillä aiheuttanut kipuilua. Riittämättömyyden tunne on tuttu kaveri, kun täytyisi olla läsnä kahdelle eri ikäiselle lapselle. Pitää huolta kodista. Pitää huolta itsestään.




Monesti iltaisin tai viikonloppuisin minä kaipaan pienen oman hetken omille asioille ja ajatuksille. Mies on myös usein iltoja ja viikonloppuja töissä. Niinpä meillä on jäänyt hieman vähiin yhdessä vietetty aika nelihenkisenä perheenä. Äitienpäivään sopi siis täydellisesti picnic-hetki näiden rakkaiden poikien kanssa.

Meiltä kivenheiton päässä on Ravintola Backas, joka tuo tälle alueelle kaivatun tuulahduksen persoonallista ravintola ja kahvilameininkiä. Näin äitienpäivänä tarjolla oli brunssia, kakkubuffetia ja picnic-koreja ulkona nautittavaksi. Picnic-kori oli sanalla sanoen täydellinen! Siis minuun upposi (ja miehelle myös) aivan täydellisesti se, että joku oli valmiiksi miettinyt kivan kokonaisuuden laadukkaita picnic-eväitä ja pakannut ne nätisti koriin. Muistaen laittaa mukaan kaikille lautaset, ruokailuvälineet, mukit ja servetit. Meidän täytyi saada paikalle vain hanurimme ja viltti.

Tykkäsimme valtavasti kaikista tarjoiluista, erityismaininnan ansaitsee perunasalaatti ja lämminsavulohi - tuota yhdistelmää voisin syödä joka päivä lounaaksi! Neljäveen suosikki oli yllätyksellisesti yrtti-valkosipulismetana. Ja vauva rakasti mansikoita ja viinirypäleitä Oli myös kiva, että Ravintola Backas oli ottanut huomioon toiveeni lihattomasta korista. 

Löydettiin tosi kiva, puolivarjoinen paikka kartanon rinteiltä ja saatiin viettää niin täydellinen picnic-hetki, kun nyt touhukkaan kymmenkuisen kanssa on mahdollista. Toivon, että koreja olisi jatkossa muulloinkin saatavilla - tulisin ehdottomasti picnicille jonkun ystävän kanssa, jolloin ruuasta voisi nauttia vähän enemmän ajan kanssa. 




Jos et vielä ole tutustunut Ravintola Backakseen, niin pienenä vinkkinä: kesällä se on mahdollista tehdä "Dinner & Show" tyylillä. Tarjolla on jokaiselle jotakin. Äitiäni kiinnostaisi varmasti Olavi Virran ja Laila Kinnusen musiikki tai matka Reino Helismaan tuotantoon Seppo Hovin johdolla. Itse viihtyisin Laura Voutilaisen shown merkeissä. Musiikin lisäksi viihtyä voi myös kesäteatterin parissa.

On mukava idea, että näiden esitysten ympärille on rakennettu koko illan viihtymisen paketti. Yksinkertaisimmillaan ruuaksi voi valita täytetyn krepin, kun taas tuhdimpi paketti sisältää alkudrinkit, grilliruokaa, ruokajuomat ja väliaikatarjoilun.




Kun Luka oli syönyt tarpeeksi mansikoita ja viinirypäleitä, sekä puolet alueen ruohosta ja maistanut lähes kaikki kivet, siirryttiin sisälle vielä kakkubuffetiin jälkkärille. Tosi viihtyisä tuo Olohuone-nimellä kulkeva kahvila ihan ravintolan läheisyydessä. Oikein tervetullutta vaihtelua Jumbon lukuisille ketjukahviloille. Masut täynnä herkkuja vierittiin alamäkeä pitkin kotiin, yksi rattaissa ja yksi pyörällä huristaen. Vaikka iltapäiväksi mies lähtikin taas töihin, jäi tämä picnic-hetki ihanana muistona mieleen. Ei se ihmeitä tarvitse, että saa mukavia hetkiä ja kivoja muistoja perheen kanssa aikaan. Jonkun muun tekemä ruoka nostaa vielä fiilistä kummasti. Ja kauniista ympäristöstä bonuspisteet.

Jos yhden lapsen äitiys on jo etuoikeus, on kahden lapsen äitiys vielä jotain enemmän. 
Kiitos pojat, kun olette olemassa. Rakastan teitä maailman eniten.

Olitteko muut äitienpäivänä picnicillä, nyt kun sää oli siihen mitä parhain? 

Joko olet lukenut?





My day: Kesäinen tiistai päikkäriyllärillä

8.5.2018


Välillä on aina mukava palata päiväkirjamaisten postausten pariin, joten tässä tämän toukokuisen ja super kesäisen tiistain my day. 

06 - 11


Aamu alkoi Lukalla vähän ennen kuutta ja minä heräsin 6:15. Aamulla J oli Lukan kanssa, joten sain hieman tehtyä pyykkihommia yläkerrassa. Nopsu nukkui sikeästi ja hänet piti käydä seitsemän aikaan herättelemässä. Reppana alkoi pari päivää sitten kärsiä ensimmäistä kertaa koskaan siitepölyoireista ja silmät on olleet tosi kurjassa kunnossa. Aivan turvoksissa ja punoittavat. Käytiin maanantaina jo lääkärissäkin ja saatiin nestemäistä allergialääkettä, silmätippoja ja vielä silmäluomiin voidetta. Kun pieni kirjaimellisesti sai pikkuhiljaa silmänsä auki, oli pukemisen ja lääkkeiden aika. Aamupalan Nopsu syö aina kahdeksan aikaan hoidossa. Jos hän herää tosi aikaisin, niin toki kotona otetaan jotain pientä. 



Itse söin aamupalaksi puuroa marjoilla. Tuo tunti kahdeksasta yhdeksään on jotenkin aina semmoinen hassu kitutunti minulla ja Lukalla. Minnekään ei ehdi lähteä eikä mikään oikein olekaan edes auki vielä. Tänään Luka on ollut tosi kärttyinen ja epäilen ylös olevan jonkun hampaan tulossa. Vähän ennen yhdeksää jo lähdettiin vaunulenkille. Luka nukkuu tosi hyvin paikallaankin olevissa rattaissa (kunhan tosiaan vaan pääsee ulos), mutta hyvällä säällä tykkään ihan kamalan paljon käydä rauhassa pitkän kävelylenkin. Suosikkilenkkini kulkee joen vartta pitkin ja maisemat on niin kauniit. Viimeksi kävin tuon lenkin perjantaina ja ihan huikeaa, miten paljon vihreämmäksi luonto on nyt muutamassa päivässä muuttunut. 



Kotiin tultiin takaisin siinä 10:15 ja hetki kulutettiin aikaa imuroimalla ja kotia järjestelemällä, kunnes oli lounaan aika. Tein itselleni super-herkku-annoksen ja Luka söi jotain uutta Muksun sosetta, jossa oli parsakaalia ja broileria ja se tuoksui ihan älyttömän hyvälle! Teki oikeasti mieli itse syödä purkin loput. 

12 - 16


Puoli kaksitoista lähdettiin rauhassa kävelemään päiväkodille ja tässä kohtaa minulle iski jostain valtava loman tarve. Joku voi olla eri mieltä, mutta kotiäitikin saattaa kaivata lomaa. Ihan samalla tavalla lomaa arjesta, kuin toimistotyössä oleva lomaa työstään. Tai mistä nyt vaan työstä, mitä tässä selitän, ymmärrätte varmaan! Jotenkin tuli hetkellinen uupumus siihen, että pitää joka päivä koettaa keksiä kahdelle eri ikäiselle lapselle sopivaa tekemistä ja koettaa saada aika kulumaan aina seuraavaan ruokaan saakka ja sitten aina iltaan asti. No, onneksi sää oli BUENO ja pistin naapurissa asuvalle ystävälle viestin, että tulisiko hän vauvansa kanssa meidän seuraksi pihalle. Tunnin verran höpöttelyä niistä näistä piristi kummasti ja päästiinkin jo välipala-aikaan asti. Mustikkasmoothia, jossa mustikoita, banaania, maitoa, jugurttia, maapähkinävoita ja hunajaa. Seuraksi pakastimesta ihania sokerittomia kaurakeksejä siemenillä ja kuivatuilla karpaloilla. 



Tämän jälkeen seurasi jotain äärimmäisen yllättävää. 

Me kaikki nukahdettiin. Kävin laittamassa Lukan ulos nukkumaan ja sanoin Nopsulle, että mä haluan nyt levätä hetken, voit joko levätä mun kanssa sohvalla tai mennä ylös rakentamaan legoja. Nopsu jäi sohvalle, kuten usein tekee - tosin pomppaa aina minuutin jälkeen ja menee legomaailmaansa. Tällä kertaa hän oikeasti nukahti ja nukkui yli tunnin unet! 


16 - 20 


Lukakin nukkua posotti yli kaksi tuntia ja pojat olivatkin vasta heräilleet, kun J tuli 16:30 kotiin. Olin luvannut Nopsulle, että tänään mennään Ikeaan, joten sinne suunnattiin samantien. Oli muuten ihan uusi kokemus ajaa koko kehätien pätkä 20-30km/h, kun lähti ruuhkan aikaan liikkeelle. Ikeassa oli tietenkin pakko päästä syömään, koska ihan oikeasti, kotiäidille luksusta on se, että joku muu on tehnyt ruuan ja sen saa syödä pelkän hyvin käyttäytyvän neljäveen kanssa. 

Ruuan jälkeen Nopsu pääsi odottamaansa Smålandiin leikkimään ja minä kiersin muutamat ostokset. Kamera unohtui reissulta kotiin, joten tässä kuva ostamistani uusista tyynyistä sekä hiekkaleluista pojille. 


Ollaan tässä alkukevät työstetty noita pihoja ja oikeasti voisin päästää tällä hetkellä aiheesta pari rumaa sanaa ilmoille. Tämä turhautuminen johtuu siitä, että kaikki pihan ja puutarhan asiat on mulle niin vieraita ja tarvitsisi reilusti aikaa ottaa asioista selvää, plus tietenkin toteuttaa kaikki. Hakea tavaraa sieltä ja täältä, repiä pihamaata auki, istuttaa, rakentaa, valita oikeita juttuja... huokaus! Tänään kuitenkin saatiin jonkinlainen virstanpylväs, kun ensimmäiset Viherpeukaloilta tilatut salaatit löysivät tiensä multaan. Etupiha odottaa vielä isointa remppaa, kun päätimme laittaa sen ihan uusiksi. Typerä koristeellinen betoni-kivi-havu -puutarha sai kenkää ja teemme tilalle jotain käytännöllisempää. Jos siitä vaan joskus jotain valmista tulee, niin kerron kyllä! 


20 - 22 


Pojat on viimein nukkumassa, kun kello näyttää puoli yhdeksän. Tein itselleni iltapalaksi annoksen punaviinimarjoja, proteiinivanukasta ja vähän päällisiä siihen. Kylkeen iso kasa porkkanaa. Nyt dieetin jälkeen on ollut ihan järkyttävät herkkuhimot päivittäin, kun ei enää tarvitse noudattaa mitään tiettyä suunnitelmaa. Olenkin syönyt ihan hirveät määrät herkkuja ja oikeasti en uskalla edes vaa'alle. Tai no, meidän vaaka meni sopivasti rikkikin. Nytkin tekisi vielä mieli ottaa annos jätskiä, kun aletaan katsomaan Euroviisuja, mutta saa nähdä pystynkö vastustamaan. 



Tässä minun tiistai!

Mitä sulle kuului tänään? 💬

Edelliset mydayt

→ My day (20.10)


Viisi vinkkiä yh-viikkoon

5.5.2018


Kun on tottunut kahden aikuisen perhearkeen, on viikko yksin lasten kanssa enemmän tai vähemmän ponnistus. Vietin juuri ensimmäistä kertaa koskaan lasten kanssa pidemään ajan yksin. Tähän mennessä olen ollut vain yhden yön. Myönnän, että minua jännitti tämä viikko aivan valtavasti. Asiaan liittyy muutamia ylimääräisiä stressitekijöitäkin, joten hieman apuvoimia oli jo ennakkoon sovittu saapuvan paikalle. Viikko sisälsi paljon touhua ja tekemistä, ja meni paljon paremmin, kuin pelkäsin. 

Keräsin tähän postaukseen omat vinkkini siihen, miten selvitä hetkellisenä yksinhuoltajana yhden tai useamman lapsen kanssa. 

1. Ennakointi


Viime viikolla lauantaina elin kuin viimeistä päivää. No, ainakin jotain siihen suuntaan. Siivosin kodin kunnolla puhtaaksi ja järjestelin kaiken tavaran, mikä on loputon urakka. Kävin ruokakaupasta isot ostoskassit, jotka sisälsivät kaiken, mitä periaatteessa viikon aikana tarvitaan. Kyllähän lasten kanssa myös kauppaan pääsee ja mekin kävimme monta kertaa viikon aikana pienellä kauppareissulla, mutta jotenkin tuo turvaa tietää, että kaapeista löytyy ruokatarpeet koko viikoksi. Samalla jemmasin myös reilusti itselleni suklaata ja jätskiä, joita taivaan tähden viikon aikana kuluikin! 

Myös viikon mittaan jatkuva välttämättömien asioiden hoitaminen ja ennakointi kannattaa. Siivosin keittiön aina, kun se oli sotkuinen, koska tiesin, että illalla kun lapset nukahtaa, en todellakaan jaksa ryhtyä kaaoskeittiön kimppuun. Iltaisin laitoin Nopsulle ulkovaatteet eteisen lattialle valmiiksi ja omat vaatteet makuuhuoneessa hyllyn päälle. Vaikka, jos totta puhutaan, kun vauva herää joka aamu ennen kuutta, ei siinä varsinaisesti kiire tule... 


2. Apu


Ne keillä on lähellä isovanhemmat apuna, lucky you guys! Mun vakkari aihe kateudelle, josta oikeasti olisi ihan terveellistä päästä yli... Jos mummi tai ukki ei kuitenkaan hurauta tunnissa pihaan, niin kannattaa miettiä, mistä muualta voi saada apuja. Asuuko lähellä joku ystävä, joka voisi tulla kylään? Kenties pidemmäksi aikaa niin, että voisi hetken katsoa lapsia ja pääsisit itse vaikka käymään rauhassa kaupassa, lenkillä tai kahvilassa? Asuuko joku ystävä kauempana, mutta saattaisi päästä kylään? Kun mies on poissa, talossa olisi hyvin ehkä tilaa yhdelle yövieraalle. 

Myös neuvolan ja MLL:n kautta voi saada lastenhoitoapua. Näitä kannattaa kysellä jo hyvissä ajoin etukäteen. Jos vaikkapa yksi lapsista sairastuu, tai itse hankkii noro-viruksen, on ihan jees, jos tiedossa on apuvoimia lähempää tai kauempaa. Tuttuja tai jopa entuudestaan tuntemattomia. Myös naapureilta voi kysyä apua ja samanikäisistä lapsista lapsille leikkikaveria. 




3. Riman laskeminen


Poikkeustilanteessa on enemmän kuin ok, laskea rimaa. Kaikessa. Ihan kaikessa. 

Valmisruokia, todellakin ok. Äidille joka päivä puoli levyä suklaata ja päälle annos jätskiä, erittäin ok. En nyt mitenkään voi suositella lapsille karkkipäivää joka päivä, mutta myönnän, että aika väljällä kädellä meidän neljävee sai tämän viikon aikana syödä herkkuja. Varsinkin, kun viikolle sattui vielä vappu, kyläilyt, vieraat kotona ja tarhassa eskarilaisten karkkikioski. 

Ruutuaika - tuplaa se. Ei lapsi siitä rikki mene, että katsoo vaikkapa viikon verran enemmän telkkaria, kuin yleensä. Hampaiden pesu - jos nyt rättiväsyneenä vauvan kitistessä et jaksa pestä millin tarkasti joka ikistä hampaan koloa itseltä tai vanhemmilta lapsilta, ei siihen mikään kaadu. En nyt tarkoita, että kaikki pitää heittää ihan hunningolle, vaan terveellä tavalla laskea rimaa, olla armollinen itselleen ja tyytyväinen siihen, mihin pystyy. Aina ei tarvitse pystyä kaikkeen ja tavoitella täydellisyyttä. 


4. Ohjelma


Äidit on erilaisia. Itse rakastan suunnitelmien tekoa ja oikeasti nautin lomastakin enemmän, kun siihen on tehty hyvät suunnitelmat. Äitini on ihan samanlainen. Vapaapäivän aamuna olennaisinta on tehdä päivälle suunnitelma :) Siispä tämän viikon jokainen päivä sai meidän kalenterissa viivat täyteen kaikkea tekemistä. Sunnuntaina käytiin shoppailemassa, maanantaina Hop Lopissa. Tiistaina oli vappu ja sen vapputapahtumat. Illalla kyläily naapureilla. Keskiviikkona käytiin iltapäivällä avoimessa päiväkodissa ja illalla Ikeassa. Torstaina ystävien luona Espoossa ja kylään tuli minun paras ystäväni. Perjantaina jälleen avoin päiväkoti ja tänään retki Haltialaan. 

Kun on paljon tekemistä, aika sujuu nopeammin. Siinäpä sen juju. 

Koko homma meinasi kaatua siihen, kun lapset kummatkin alkoivat niiskuttamaan ja aivastelemaan. Hetken jo kauhistuin, että jäänkö viikoksi kotiin kipeiden lasten kanssa. Onneksi kyseessä oli vain harmiton kevätnuha ja/tai siitepölyallergiaa. 





5. Uni


Luka nukkui tosi huonosti tämän viikon, mikä oli suurin voimia vievä asia. Poika heräili noin kymmenen kertaa joka yö ja joka aamu hän halusi nousta ennen kuutta. Kaikista huonoimpana yönä tyyppi heräsi noin 15 minuutin välein neljään asti. Neljältä minä en sitten enää saanut unta, viideltä nukahdettiin molemmat ja 5:45 Luka päätti, että noustaan ylös. Tuo päivä tuli mentyä aika silmät ristissä ja siitä eteenpäin alkoi univelka painamaan. Sain aamupäivisin ottaa pienet päikkärit, kun Luka nukkui ja Nopsu oli päiväkodissa. 

Yksi vinkkini onkin siis unen priorisointi. Usein aamupäivisin touhuan omia juttujani sen aikaa, kun poika nukkuu, mutta tämän viikon olin käskenyt itselleni jättää kaikki "joskus" hoidettavat asiat hoitamatta ja käyttävän aamupäivän tunnin tai kaksi nukkumiseen. 

Toivottavasti ensi kerralla, kun jäämme pidemmäksi aikaa kahden, Lukakin nukkuu jo ainakin lähes täysiä öitä. Se nimittäin auttaa jaksamista huomattavasti! 


Kaikenkaikkiaan viikko meni kyllä hyvin, kiitos kylään tulleiden siskon ja äidin. Mutta myös ne päivät, jotka olimme vain kolmistaan. Tietyllä tapaa oli tosi voimaannuttavaa huomata, että minä oikeasti pystyn tähän ja saan perheen arjen jollain tapaa pyörimään omin voimin! Lisätään tähän jonkun sairastelu, kurja räntäkeli tai autottomuus, en enää ole niin varma menestyksestäni, mutta näin hyvissä olosuhteissa minä pärjään kuin pärjäänkin jonkin aikaa lasten kanssa yksin! Jes! 

Onko siellä äitejä, jotka säännöllisesti viettävät aikaa yksin lasten kanssa? 
Miten sen koette? 


ps. kirjoitin tämän tekstin viime yönkin alle tunnin pätkissä nukkuen, antakaa kirjoitusvirheet anteeksi 🙈



Sinua saattaisi kiinnostaa myös 


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan