Viimeisin viesti

Olen aika kova viestittelemään. Tänään olen viesteillyt äitin ja siskon kanssa meidän ryhmässä, naapuruston ryhmässä, Nopsun kummitädin kanssa, siskoni kanssa ja kahden hyvän ystäväni kanssa. Niin ja mieheni kanssa. 

Viimeisin viestini meni lähellä (vielä toistaiseksi) asuvalle ystävälleni ja kuului näin: 

"Mä ajattelin huomenna vaan lämmitellä pinaattikeittoa - otanko sitä pari pakettia extraa ja tuutte tähän syömään?"

Viimeisin ruoka

Olen viime aikoina koettanut vähentää sokerin syöntiä, mutta en pidä pipoa kireällä asian suhteen ja söin äsken kaksi valtavan suurta annosta jätskiä, kun sain pari tuntia aikaa olla ihan vaan rennosti kotona. Toki tekemistä olisi vaikka kuinka, mutta koska kroppa ja mieli käy niin ylikierroksilla, koetan pakottaa itseäni rentoutumaan. Katsoin Areenasta psykoosidokumenttia, virkkasin ja söin vadelma-lakritsi -jätskiä suklaarouheella. 

Viimeisin hermostuminen

Aamulla lähdin "nopeasti" Lukan kanssa hakemaan neuvolasta influenssarokotuksen tehostuksen ennen kuin J lähtisi töihin. Nopsua en vielä uskaltanut ottaa mukaan, kun toinen toipilas. Aiemmat rokotukset on aina käyty hakemassa myöhemmin päivällä, niin en tajunnut, että aamulla kahdeksalta siellä on koko kylä hakemassa niitä rokotteita! Otti päähän ihan sikana, kun tajusin, miten kauan hommassa menee ja vielä enemmän se, että meidän jälkeen sitten tuli enää yksi perhe. Eli tultiin pahimpaan mahdolliseen aikaan. 

Viimeisin itku

Siis ihan naurettavaa ja samalla tajusin, miten kireällä pinna on. Tuon aamuisen episodin jälkeen minulta pääsi ulkona autolle kävellessä kiukkuitku. Tiedättekö, se sama itku, joka meinaa puskea ulos aina silloin, kuin KIUKUTTAA, eikä itketä. Oikein ärsyttävää ja naisille kovin tyypillistä - olen ymmärtänyt. Mutta tajusin tosiaan, että nyt on pakko mamman jotenkin ottaa elämä rennommin - ei tällainen asia nyt kiukun ja itkun arvoinen ollut... 

Viimeisin nauru

Tulee mieleen eilinen ilta, kun katsoin hetken aikaa telkkarista tullutta Fifty Shades of Greytä. Siinä oli juuri joku kuuma kohtaus meneillään ja ajauduin itsekin haaveilemaan romantiikasta - kun puhelin piippasi ja eräs vatsataudissa oleva ystävä päivitti vointiaan, että "Ihan ok, pieraista ei kyllä uskalla!" Nauroin ääneen, koska oli niin hyvä palautus maanpinnalle. Jep, voi välillä haaveilla, mut todellisuus on lähempänä norovirusta, kuin seksiseikkailuja :D 

Viimeisin ostos

No viimeksi taisin ostaa sunnuntaina lähikaupasta limejä ja banaania. Sitä ennen päivällä isompi ostos oli kenkäkaappi meidän eteiseen Ikeasta.

Viimeisin muutos sisustuksessa

Mitään suurta meillä ei ole muuttunut, mutta paljon pieniä juttuja. Kylppäriremontista te luittekin, olohuoneessa vaihdoin vähän järjestystä ja ostin uuden maton. Eilen möin yhden ylisuuren viherkasvin pois ja sain valmiiksi virkaamani kukkaruukun. Tai niinku kukkaruukun lämmittimen. Ja Ikeasta tosiaan haettiin eteiseen kenkäkaappi - hallelujah, säilytystilaa eteiseen, joka meillä on juuri se pullonkaula tavaramäärän kanssa. 

Viimeisin lukemani blogiteksti

Viimeksi luin yöllä unettomana Roosa Blomin blogitekstejä ekologisista valinnoista ja sain sieltä paljon ideoita ja inspiraatiota. 

Viimeisin suunnitelmani

Juuri äsken tein listaa joululahjoista, että mitä hankin kenellekin. Ja että mitä otetaan mukaan Joensuuhun, mitkä täytyy toimittaa perille ennen joulua ja mitkä sitten jää tänne kotiin meidän perheen omaa pientä joulua varten. 

Kiitos kivasta haasteesta ihana expat-Suvi Visu Sillvan. Heitän haasteen eteenpäin kahdelle energiselle ja kauniille naiselle: Petra Arkeen Kätketty Aarre sekä Josefiina FitFunFamily 💖

Uuteen arkeen uuden tukan kanssa

YHTEISTYÖSSÄ: S MODE HAIR-STUDIO

Uskomatonta mutta totta, elämäni viimeinen äitiysloma ja sitä seurannut hoitovapaa vetelee viimeisiä viikkojaan! Palaan ehkä vielä myöhemmin kertomaan kaikesta siitä raskaastakin, mitä tämä puolitoista vuotta on pitänyt sisällään, mutta nyt tilanne on tosiaan se, että tammikuussa viimeistään koittaa paluu työelämään. Kuten perinteisiin kuuluu, hiukseni ovat käyneet monenlaista läpi vauvan syntymän jälkeen. Viime syksynä päätin ex-tempore leikata ihan lyhyen tukan. Malli oli todella kiva, mutta eihän se lyhyen mallin laittaminen ja kaksi pientä lasta ollut millään tavalla toimiva idea. Kasvatusprojekti alkoi samantien. Talvella värjäsin tummaksi koko tukan, keväällä mukaan tuli vaaleaa raitaa. Ja elokuussa kävin hakemassa vähän lisää raitoja. 

Suunnitelmat uusiksi kampaajalla

Nyt en siis ollut elokuun jälkeen käynyt kampaajalla - ja sen huomasi. Jos haluat nähdä kaunistelemattoman kuvan, niin suosittelen pyörähtämään @piritapanda instagramissa. Kuva voi järkyttää herkimpiä. Olin varannut tälle viikolle ajan ihan uudelle kampaajalle, nimittäin Saijalle, joka pitää persoonallista ja viihtyisää kampaamoa S Modea Töölössä. 

Oma ajatukseni oli, että laitetaan vaan vähän vaaleaa raitaa lisää. Ja tässä kohtaa tuli kuvioihin ammattitaitoinen kampaaja. Saija kuunteli ajatuksiani ja totesi, että lisää vaaleaa tähän kuivaan ja luonnontaipuisaan tukkaan tarkoittaa heippahei mun kasvatusprojektille. Arvostan sitä, että kampaaja sanoo suoraan, jos joku oma ajatus ei toimi. Se kun on niin helppo etsiä ihania inspiskuvia Pinterestistä ja unohtaa täysin, millaisen tukkamatskun kanssa itse kampaamotuoliin istuu. 

Päädyttiin siis tekemään kahdella eri värisävyllä lookin freesaus. Tummempi sävy vallitsevaksi ja sinne tänne "maalaten" vaaleampaa. Mutta tosiaan värillä vaan sävyä kirkastaen, ei vaalennusaineita. Todella hyvä idea! Lisäksi leikattiin otsatukka, joka kivasti uudisti ilmettä ja toisaalta heitti sekajätteeseen tuhat eri pituista ja kulunutta latvaa tuosta etutukan alueelta. Väri itseasiassa toimii todella hauskasti niin, että otsis alhaalla olen suhteellisen blondi, mutta jos otsatukan nostaa ylös, on ilme paljon tummempi. 

Toimistotyyliä - kestävämmin

Tiedättehän sen, miten ihana on työpäivän jälkeen kotona vaihtaa colleget ja villasukat jalkaan? No, sanotaanko, että jos se on ollut päivittäinen look nyt kohta puolitoista vuotta, alkaa olla suhteellisen valmis pukeutumaan vähän skarpimmin. Kävin viime viikolla vähän ostoksilla. Oikeasti rahavarat eivät todellakaan nyt tällaista antaisi periksi, mutta mielestäni on ihan ok joskus vähän repäistä. Löysin Kauppakeskus Kaaren Sokokselta tämän asukokonaisuuden, joka kuvissa näkyy. Ja ihastuin niin kovasti, että ostin koko hitsin setin samantien. Siistit mustat farkut, kaunis ja pirteän värinen paita, siihen täydellisesti sopiva huivi ja.. ja.. tämä Marimekon laukku. En ole koskaan ostanut näin kallista laukkua, enkä ehkä tule ostamaankaan, mutta tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Laadukas, suomalainen, ajaton... olen varma, että tulen tätä käyttämään lähes päivittäin vuosien ajan. 

Kunhan töihinpaluu varmistuu, aion lähteä tekemään vielä muutamat ostokset lisää. Kaipaan kaappiini hyvin istuvat tummat farkut, mukavan jakun, siistejä valkoisia ja mustia t-paitoja sekä ehkä pari väripilkkua joko neuleen tai neuletakin muodossa. Olen viime aikoina tosi paljon miettinyt ns. fast fashionia ja sitä, miten paljon vaateteollisuus kuormittaa maapalloa. Onhan se niin helppo käydä edullisesta ketjuliikkeestä nopeasti hakemassa pari tarvitsemaansa vaatekappaletta, mutta jos yhtään pysähtyy miettimään, paljonko 4,90 topista voi jäädä katteen jälkeen tekijälleen? Tai että mihin joutuvat kaikki ne lyhyen kauden jälkeen valikoimasta ulos lentävät vaatekappaleet? 

Nyt kun ikää alkaa olla reilusti lähemmäs 40 kuin 20, tuntuu että oma tyylikin on paljon paremmin hahmottunut, niin yritän kyllä jatkossa tehdä valintani eettisemmin ja ekologisemmin. Kannattaen kotimaisia merkkejä ja panostaen laatuun. Sekä kierrätystä suosien. Löysin Kontista hetki sitten ihanat talvikengät itselleni 15 eurolla sekä toimistoon pehmeän lämmittävän ponchon 9 eurolla. 

Nyt on siis tukka kunnossa, vaatekaappia päivitetty ja voin kyllä sanoa, että ollaan kaikki jo ihan valmiita uuteen arkeen. Nopsu palasi jo osa-aikaisena päiväkotiin ja viihtyy siellä niin hyvin, ettei halua mikään päivä lähteä kotiin. Lukallekin päiväkoti on jo ihan tuttu paikka ja hän koettaa aina karata sinne jonnekin nurkkaan leikkimään jo tulevien kavereidensa kanssa. 

Mutta jospa nyt ensin koetetaan nauttia näistä viimeisistä viikoista. Onhan nämä tosiaan viimeiset päivät enää koskaan kotiäitinä 💛

Pilaako digitaalisuus lasten keskittymiskyvyn?

Poikkijuovaiset lihakset eivät toimi ilman hermoston säätelyä, ja erityisesti niiden tehokkaaseen yhteistoimintaan vaaditaan hermostoa. Kun ihminen kävelee, / selaa instagramia 1min / kussakin liikevaiheessa lähtee lihaksiin liikemääräyksiä. Samalla impulssisarja antagonistilihaksiin katkeaa, niin että nämä lihakset veltostuvat. / lukee whatsapp-viestin / Liikesuoritusten tehostuminen / päättää sittenkin vastata heti siihen viestiin / missä mä olinkaan... Niin, liikesuoritusten tehostuminen harjoittelun vaikutuksesta perustuu siihen, että ihminen oppii käyttämään kullakin hetkellä juuri oikeita lihaksia. / ottaa kuvan opiskelustaan ja postaa sen instagramiin /

Tähän totuuteen törmäsin nyt syksyllä, kun usean vuoden jälkeen palasin opiskelun maailmaan. Harrastuksena toki, mutta silti. Mitä ihmettä on tapahtunut minun keskittymiskyvylle? Kun olin lukiossa tai yliopistossa, ei ollut aina mukana kulkevaa internettiä. Eikä sosiaalista mediaa. Osaksi kyse voi olla opiskelutaitojen ruostumisesta, mutta voisin vannoa, että olen kyllä päässyt edes parin sivun verran kirjassa eteenpäin ilman erityisiä taukoja. Ja kuten eräs tuttavani hyvin tällä viikolla kirjoitti, olivat nuo tauot silloin usein fysiologian määräämiä. Piti mennä vessaan, vähän venytellä. Ehkä käydä kahvia tai suklaata. 

Terveitä taukoja vai puhelinaddiktio?

Nyt aivomme ovat tottuneet näihin mielihyvähormonien pikatilauksiin, joita tarjoilee erityisesti aina taskussa mukana kulkeva sosiaalinen media. Olen täysin taukojen kannalla, itseasiassa töissäkin saisi vat kaikki pitää enemmän pieniä taukoja ja saada sitä kautta sekä lisää tehoa työhön että jaksamista itselleen. Ja ehkä pari kertaa päivässä inspiroivien tilien selaaminen tai ystävien kanssa viestittely on vielä ihan vaan positiivinen juttu. Mutta terveellistä ja normaalia ei ole enää se, ettei hemmetti soikoon pääse yhtä sivua eteenpäin, ilman ajatusta puhelimen nappaamisesta käteen. 

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan digitaalisuus ja ilmiöoppiminen saattavat huonontaa merkittävästi lasten oppimista. Heikentymisen taustalta paljastui selvästi digitaalisuuden lisääntyminen. Eivätkä tulokset itseasiassa selittyneet sillä, etteivät lapset olisi osanneet käyttää laitteita, he vain mahdollisesti lipsuivat käyttämään laitteen muita sovelluksia tai eivät jaksaneet kuunnella opettajan ohjeistusta laitteiden käytöstä ja turhautuivat. "Oppilaan tulee oppiakseen ensin keskittyä opeteltavaan asiaan ja prosessoida sitä työmuistissaan ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Tablettia tai tietokonetta käytettäessä keskittyminen on vaarassa sirpaloitua. Oppilaan huomio siirtyy herkästi toisaalle, kuten digilaitteen käyttöön, digisovelluksen toimintaan tai opettajan antamiin ohjeisiin. Lisäksi digisovellus saattaa sisältää sekä liikkuvaa, paikallaan pysyvää, näönvaraista ja kuulonvaraista tietoa. Tämä vaikeuttaa oppilaan keskittymistä itse opeteltavaan asiaan", kertoo psykologian tohtori Aino Saarinen. (HS 18.11.2018)

Vastuullisempaa digitaalisuutta lasten arkeen

Digitaalisuus on ottanut viimeisen 20 vuoden aikana valtavia loikkia - ihmisaivot eivät. En itse ole läheisesti ollut koulumaailmaan kosketuksissa tosiaan viimeiseen 20 vuoteen, mutta kuulostaahan tällaisen kasarilapsen korvaan aika hurjalta se digitaalisuuden määrä, johon koulumaailma nojaa. Aivan varmasti digikoulu tuo lapsille valtavasti sellaista, mikä teknomusan täyttämällä ysärillä ei ollut mahdollista. Mutta mitä jatkuva läsnäolo digitaalisessa maailmassa tekee meidän keskittymiskyvylle? Vieläkö tämän päivän koululaiset aikuisena malttavat lukea edes niitä kahta lausetta tenttikirjasta ilman puhelimen houkutusta? 

Digilaite ehkä antaa enemmän elämyksiä, mutta tarvitsevatko koululaisen aivot elämyksiä oppiakseen? Uskaltaisin väittää, että ne tarvitsevat elämyksiä enemmän tilaa ja rauhaa uusien asioiden sisäistämiselle. Ja tylsyyden kaihertaessa kenties raapustelua vihkon reunaan tai kumin paloittelua harpilla - ei muiden sovellusten selaamista. 

En nyt ehkä sanoisi, että itse rakastan somea ja puhelintani, mutta onhan tuo kapistus ihan järkyttävän suuressa osassa arjessani. Ja sitä kautta myös lastemme arjessa. Nooa sanoi tänään aamulla, "Mieti miten vaikeaa on ennen ollut tietää, millaista säätä on luvassa, kun ei ole ollut puhelimia!". Miten oikein toimimme aikana ennen kännyköitä? Sovimme kaverin kanssa tapaamisen keskustan kahvilaan kellon aikaa myöten ja tapasimme silloin siellä. Bussiaikataulusta katsottiin kotona, miten bussit kulkevat tai mukana oli painettu aikataulu. Muistatko vielä tuon ajan? Mietipä, miten paljon analogisessa arjessa on enemmän tilaa, kuin tässä digitaalisessa. Kun emme täytä jokaista tylsää hetkeä puhelimella. Soittelimme enemmän toisillemme, jolloin saimme kuulla tärkeiden ihmisten ääntä ja nauraa yhdessä. Muutenkin, kuin emojeilla. 

Toivon todellakin lisää tutkimusta tästä aiheesta. Miten vastuullisesti pidämme opetustyössä digitaalisia työkaluja mukana ilman, että teemme hallaa lasten mukautuville aivoille? Entä miten me jokainen vanhempana voisimme omalla esimerkillä opettaa vastuulliseen digitaalisuuteen - ja vaalia lastemme kehittyvää keskittymiskykyä? 

Kuulen todella mielelläni teidän ajatuksia tästä aiheesta!

Ja jospa vaikka tänään illalla kokeiltaisiin kaikki sulkea kaikki digilaitteet kello 21 🌛

Mitä oikein tapahtuu puheterapiassa?

Tiedättekö mitä, lapseni sanoo täydellisesti japanilaisen ärrän. Äänne, joka ei monelta suju, sillä se on erikoinen yhdistelmä kirjaimia R, L ja D. Onnistuu myös ranskalainen ärrä ja tietysti englannissa käytettävä R-kirjain. Mutta tämä suomalainen ärrä - se ei vielä luonnistu. 

Nopsu alkoi puhumaan hyvin aikaisin ja jo parivuotiaana hänen sanavarastonsa oli yleinen ihmettelyn aihe. Nytkin poika puhuu kuin Runeberg, joten olenkin saanut hämmästyneitä reaktioita, kun kerron käyvämme puheterapiassa. "Ai Nooan kanssa? Miksi ihmeessä?". No, sen takia, että häneltä ei vielä puheessa tule R eikä S kirjain suomalaisittain oikealla tavalla. Ässässä kieli aina kurkkaa hampaiden etupuolelle ja ärrä tulee muutamalla eri tavalla, yleisimmin poskissa päristen tai sitten japanilaisen kevyesti. Vielä olisi voinut hyvin vuoden verran odotella näitä puuttuvia kirjaimia, mutta kun niiden suhteen ei nyt pariin vuoteen ole tapahtunut mitään muutosta, niin en jaksanut uskoa, ettäkö ne yhtäkkiä loksahtaisivat kohdalleen ihan tuosta vaan. Tiedän myös, että eskari-iässä on paljon muutakin uutta jännää opeteltavaa, joten mieluummin laitetaan nyt nämä pari kirjainta kuntoon. 

Olemme nyt käyneet kahdesti kunnallisella puheterapeutilla. Ensimmäisestä käynnistä on jo muutama kuukausi aikaa ja tänään kävimme toisen kerran. Pitkä väli johtunee osaksi puheterapeuttipulasta, mutta varmasti suuremmaksi osaksi siitä, ettei lasta haluta väsyttää ja kotitreeni toimii hyvin harjoitteluun. Harjoituksia tulisi tehdä kaksi tai kolme kertaa viikossa, noin 10 minuuttia kerrallaan.

Kirjaintohtorilla käymässä 

Jännitin vähän koko puheterapia-asiaa, että miten poika sen ottaa. Tuntuuko se hänestä jotenkin nololta. Mutta ihan turhaan. Nopsu on vaan innoissaan, että pääsee nyt viisi vuotta täytettyään puhekouluun harjoittelemaan ärrää. Naapurissa asuva ystävä aloitti juuri hieman aikaisemmin oman puheterapian ja vähän luulen, että Nopsu ajattelee itseasiassa kaikkien käyvän jossain vaiheessa "koulussa" harjoittelemassa kirjaimia. 

Meidän puheterapeutti on todella mukava, keski-ikäinen nainen. Hän otti iloisesti ja mutkattomasti Nopsun vastaan. Maman jännityskin katosi, kun näin pöydällä Nopsun suosikkipelin ja hoksasin, että he aloittavat session sitä pelaamalla. Pelin myötä terapeutti näki ja kuuli hyvin kaikki äänteet ja pääsi tekemään havaintojaan. Ihanasti hän myöskin jatkuvasti etenee positiivisen kautta eikä juuri tartu virheisiin sinällään. 

Pelaamisen jälkeen siirryttiin tekemään kielijumppaa ja lapsestahan on vaikka kuinka hauskaa tehdä kielestä erilaisia muotoja. Äitikin oli jatkuvasti samoja harjoituksia mukana tekemässä. Jumppailun jälkeen tehtiin erilaisia sanojen ja äänteiden toistamisia, pelattiin harjoittavia pelejä ja tehtiin lopuksi vielä äänneharjoituksia lattialla maaten sekä pomppien. 

Mitä ihmettä, eikö sitä ärrää harjoitellakaan? 

Tällä hetkellä ensimmäisenä listalla on ärrän opettelu ja kuulema S tulee sen jälkeen helposti itsestäänkin. Mutta eipä sitä ärrää sitten lähdettykään treenaamaan, vaan D-äännettä! Sen kautta saadaan kieli oikealle paikalle ärrää varten. Nopsulla D tulee ihan loistavasti, joten lähtökohdat on hyvät. Nyt ollaan siis monella tapaa harjoiteltu deetä, eikä vielä tälläkään kertaa saatu mitään lupaa lähteä päristelemään sitä ärrää - malttia vaan ja deetä kehiin. 

Sen sijaan saatiin yksi peli nyt jo ässän harjoitteluun. Kyllä näissä harjoituksissa on hyvin ajateltu pienen ihmisen maailmaa - pelejähän tällainen viisivuotias jaksaa pelata ihan loputtomiin, joten harjoittelu tulee siinä kuin itsestään. 

Yksi uusi tehtävä saatiin, nimittäin hassu punainen koukku, joka laitetaan sähköhammasharjan päähän. Sillä kuulkaa pitää kutittaa kieltä samalla, kun lapsi sanoo tiettyjä äänteitä. Hassu kutitus saa aikaan sen, että ihan huomaamatta saattaa ilmoille pärähtää kunnollinen R-kirjain. 

Nyt me sitten vaan teemme näitä R- ja S-harjoituksia taas tammikuun alkuun asti, kunnes on seuraava käynti. Todella jännä seurata, miten nopeasti tällaiset harjoitukset alkavat näkyä puheessa. Pari kertaa olen pysähtynyt jonkun Nopsun sanoman sanan kohdalla ja pyytänyt toistamaan, sillä olin kuulevani ihan oikean R:n siellä. 

Ässävika yllätti äidin

Arvaatteko mitä tänään puheterapeutin käynnillä selvisi. Minä olen sanonut noin 35 vuotta ässän ihan väärin! Mietipä, miten sinä sanot s-kirjaimen. Meneekö kieli ylähampaiden taakse ja onko hampaat kevyesti yhdessä "puruasennossa"? Minulla ei! Minulla etuhampaiden kärjet ovat vastakkain ja kieli osuu alahampaiden juureen. Kuulema tällainen "ässävika" on nykyään yleistynyt ja onkin vaikea määritellä, mikä nyt on täydellisen oikea tapa sanoa joku kirjain. Kuten jo alussa todettu, riippuuhan asia täysin kielialueestakin. 

Kuulema minun ei tarvitse alkaa opetella ässää uudelleen vaan voin kyllä tehdä pojan kanssa harjoituksia näin "vajavaisenakin". Pääasiahan on, että ymmärretään kaikki toisiamme. Minusta on muuten aivan ihanaa, kun Huomenta Suomessa on se yksi sympaattinen miestoimittaja, jolla on selkeä ärrävika. Antaa hyvin esikuvan monelle jollain tapaa puheen kanssa "erilaiselle", että pari kirjainta sinne tänne ei haittaa mitään - puhumisesta voi silti tehdä itselleen vaikka ammatin! 

Millaisia kokemuksia teillä muilla on puheterapiassa käynnistä? 

Joko omalla kohdalla tai lapsen kanssa 🍂

My Day -maanantai

Toisaalta sitä haluaisi aina tehdä jonkun informatiivisen ja tyylikkään postauksen, mutta jos itse mietin, luen tosi mielelläni arkisia "tällainen oli päiväni" -postauksia. Niitä sellaisia, joita ennen nähtiin paljon enemmän. Siispä tässä instagramin puolellakin toivottu My Day -postaus meidän maanantaista. 

Tänään oli Nopsulla tarhapäivä, joten aamulla hän kiirehti isukin kanssa lähtemään jo ennen kahdeksaa ovesta ulos. Minä ja Luka jäätiin pitämään rauhallisempi aamu. Luka oli jo syönyt aamupalan, kun minä tulin alakertaan, joten annoin hänelle leipää mutustettavaksi samalla kun suht pikaisesti jälleen söin oman aamiaiseni. Sen jälkeen siivosin keittiön ja lähdettiin avoimeen päiväkotiin. Tuo lähellä oleva avoin on pelastanut niin monta päivää, kun pääsee sinne viettämään aikaa muiden äitien kanssa ja lapsikin tottuu olemaan lapsiryhmässä. Hyvää harjoitusta päiväkotia varten. Lukalla edelleen menee tosi paljon ihan kaikki suuhun ja tutista luopuminen on viikon vitsi!

Kotiin tultiin sopivasti päikkäreille. Miten i-ha-naa nyt kun Nooa on hoidossa, niin saan päiväuniajan oikeasti itselleni. Tänään otin esiin pitkästä aikaa tenttikirjan ja vitsit oli ihana opiskella hengityselimistöä ja keuhkoja kaiken viimeaikaisen muun stressin ohella. Luka nukkui hieman vajaat kaksi tuntia. Sen jälkeen vuorossa oli välipala ja suuntasimme hakemaan Nooan hoidosta. Heillä olikin ollut erikoispäivä, koska olivat tehneet retken Sea Lifeen. 

Päiväkodilta suuntasimme Jumboon, josta käytiin ostamassa vähän askartelutarvikkeita. Minuun iski inspiraatio tehdä korvikset itse. Jep, ihan kun tässä ei mitään muuta olisi, hahahaha. Tiesittekö, että olin pienenä ihan mielettömän taitava askartelemaan. Värjäsin itse silkkiä ja tein siitä koruja. Korviksia löytyi varmasti satoja itsetehtyjä. Nooalle haettiin pahvia ja lankaa, jotta voisin tehdä hänelle kanavaneulatöitä. Neulat on ostettu jo elokuussa, mutta... en ole saanut aikaan... 

Kotiin tultiin bussilla ja sen jälkeen olikin iltaruuan aika. Mentiin hyvin helpolla valmisruokalinjalla, pinaatti- ja porkkanalettuja sekä kalapullia. Ruuan jälkeen laitettiin Netflixistä Nooalle luvattua Madagaskaria. Illalla kun isimies tuli kotiin, lähdin käväisemään pyörällä nopeasti Eurokankaassa ostamassa niitä korutarvikkeita lisää. Kotiin tultua ovella oli ihan mieletön ylläri - mutakakku! Tiesin heti, ketä siitä oli kiittäminen. Maailman paras naapuri tietää, että nyt on meikämammalla vähän ressiä päällä. Tuhannet kiitokset tätäkin kautta. 

Illalla sitten pojat unille kahdeksan aikaan ja mama istumaan tietokoneelle. Jatkuvasti on jotain rästissä olevaa ja hoidettavaa asiaa. Tai vähintään sitten opiskelua. Sitten vielä tämän postauksen teko ja tadaa, kello vähän vajaa kymmenen ja nyt suunnaksi sohva ja neulepuikot!

Tällainen oli meidän maanantai! 

Toivottavasti viihdyitte mukana 💛

Mainio marraskuu - puhtia pimeään!

Hämärät aamut, pimeät illat. Kylmä tuuli ja viluttavat lämpötilat. Karun näköinen luonto ja flunssakausi. Onko joku, joka oikeasti tykkää marraskuusta? Marraskuu-parka, ihan mainio kuukausi, jonka kaveri ei oikein kukaan halua olla. Lokakuu on vielä syksyn väriloistoa ja joulukuun kruunaa itse joulu. Mitäpä jos otettaisiin marraskuusta meidän uusi kaveri? 

Viime vuonna huomasin, kun Arkeen kätketty aarre -blogi heitti ilmaan #mainiomarraskuu -haasteen, jossa marraskuusta tehtiinkin voimavarojen tankkaamiselle omistettu kuukausi. Päätin jo silloin, että ensi vuonna olen takuulla meiningissä mukana. Omassa elämässä on juuri nyt meneillään aika kuormittava vaihe ja huomaan, että voimat on vähissä, flunssa meinaa jatkuvasti iskeä ja pahimmillaan valvon öisin. Nyt jos koskaan tarvitaan siis lempeän napakkaa otetta elämään ja katsaus siihen, miten marraskuusta voisikin tehdä oman kehon ja mielen huoltokuukauden. Tässä muutama hyvä vinkki kaikille jakoon. 

1. Puhtia ravinnosta

Jos herkkulakot ovat juttusi, go for it. Muuten en välttämättä suosittele minkään syömisen kieltämistä, sen sijaan käsken tankkaamaan kroppaan mahdollisimman paljon hyviä ravintoaineita. Väsyneenä ja uupuneena keho jo luonnostaan kaipaa nopeita hiilihydraatteja, yleensä sokerin muodossa. Ole siis itsellesi armollinen, kun käsi ojentuu kohti suklaalevyä. Pala tai muutama rivi ei mitään pahaa tee. Mutta kiinnitä huomiosi muuhun ravintoon. 

Syötkö ravitsevan aamupalan? Löytyykö lautaselta joka kerta jotain tuoretta ja ravinteikasta? Vaihda lounaalla tai illallisella hiilihydraatit runsaaseen määrään kasviksia tai surauta välipalalla iso smoothie. Syö herkkuhimoon raakasuklaata ja pähkinöitä. Tein muuten eilen välipalaksi todella hyvän smoothien, laitoin siihen banaanin, kourallisen pinaattia, reilun peukalonpään kokoisen palan tuoretta inkivääriä, kauramaitoa, jääpaloja ja kourallinen jäisiä mustikoita. Ehkä vielä nokare maapähkinävoita olisi kruunannut kokonaisuuden! 

2. Valoa ja ulkoilua 

Kun valon määrä vuorokaudessa on vähäinen, on sitäkin tärkeämpää ottaa siitä kaikki ilo irti. Hoitovapaalla on se luksus, että päivittäin pääsee ulkoilemaan valoisan aikaan. Mutta ei se mahdotonta työelämässäkään ole. Kävele hieman pidempää reittiä lounaspaikkaan tai ota eväät mukaan ja käytä puolet lounastauosta kävellen rivakasti pari kertaa korttelin ympäri. Myös työmatkoista voit mahdollisuuksien mukaan kulkea osan kävellen tai jopa pyöräillen. Tarvitsemme raikasta ulkoilmaa ja siihen kannattaa näin pimeän aikaan kiinnittää erityisesti huomiota. 

Kun aamulla on noustava ennen aurinkoa, auttaa kirkasvalolamppu. Meillä on yksi iso lamppu kotona ja töissä käytin työpöydällä pientä lamppua. Tällä herätät kehon hormonituotannon ja kerrot sille, että nyt on aamu. Vastaavasti illasta kannattaa panostaa tunnelmavalaistukseen ja kertoa himmenevällä valolla keholle, että ilta saapuu. Näin pimeys voikin olla ystävä, joka auttaa menemään aiemmin unille ja nukkumaan paremmin. 

3. Lupa chillata 

Marraskuussa on lupa chillata. Kun sohvan nurkka viltteineen ja tyynyineen kutsuu lasten mentyä nukkumaan, anna sille periksi. Ehkä sinullakin on tuhat asiaa tehtävänä vielä lasten käytyä unten maille, mutta pyri hiljentämään tahtia viimeistään tunti ennen omaa uniaikaa. Tiedän, että tämä on vaikeaa, mutta pingottaminen vielä illalla kymmenen tai yhdentoista aikaan väistämättä vaikuttaa unen laatuun. Itse herään pahimmillaan aamuyöstä rytmihäiriöihin ja olen sitten seuraavana päivänä entistä väsyneempi. 

Parastahan on, jos sinulla on oma kultamussukka, jonka kanssa sohvalle köllähtää. Olisiko marraskuu sopiva kuukausi panostaa parisuhteeseen? Ottaa yhdessä kainaloaikaa ja katsoa vaikka Sohvaperunoita. Meidän ehdoton telkkarisuosikki, jonka yksin katsominen vaan ei ole yhtään niin hauskaa. Jutella siinä samalla arkisia kuulumisia, jotka päivän aikana jäävät lasten huudon ja rellestyksen jalkoihin. 

4. Liikunta 

Terveystieteiden opiskelu on saanut minut vielä enemmän ymmärtämään, mikä valtava vaikutus kehoon liikunnalla on. Se laittaa veren virtaamaan nopeammin, kuljettaa enemmän ravintoaineita ja happea sekä lihaksille että aivoille. Laittaa vauhtia ruuansulatukseen ja vahvistaa verenkiertoelimistöä. Henkisellä puolella vaikutukset ovat vielä upeammat. Vahvempi kroppa yleensä parantaa itsetuntoa ja kohentaa ryhtiä. Ulkona liikkumisesta saa vielä bonuksena raikasta ilmaa keuhkojen täydeltä. 

Jos sali ei houkuta tai ulkona sataa räntää, voit silti liikkua. Tykkäätkö tanssia? Ihan sama osaatko vai et, mutta voi miten pieni olohuonetanssi piristää! Laita pari lempparibiisiä soimaan ja tanssi mahdollisimman hölmösti. Kiemurtele kuin mato ja pyöritä peppuasi. Selkärangan nikamat saavat voitelua ja hartioiden jumit lähtevät helpottamaan. 

5. Jotain mukavaa

Minua auttaa arjen ankeissa hetkissä jaksamaan se, kun tietää jotain mukavaa olevan tulossa. Sen ei tarvitse olla mitään kummallista, riittää kun se piristää juuri sinua. Onko se kampaajakäynti tai hierojalla pistäytyminen? Kenties glögihetki parhaan ystävän kanssa tai lasten kanssa riehuretki HopLopiin. Me sovimme parhaan ystäväni kanssa pikkujoulut ensi viikolle. Kyseessä ei ole mikään bailukeikka, vaan aiomme käydä kaupassa, tehdä rauhassa hyvää ruokaa, juoda glögiä ja syödä suklaata, höpötellä kiireettä koko ilta ja kenties vähän neuloa ja virkata samalla. Siis en kestä, miten mummolta tämä kuulostaa - ja miten innoissani olen samaan aikaan. Kun arjen täyttää viisveen ja yksveen loputon sähellys, tuollainen ilta on oikeasti aivan täydellinen. 

Toivottavasti näistä vinkeistä on sinullekin hyötyä! 

Mites on, lähdetkö sinäkin mukaan #mainiomarraskuu -haasteeseen? 

Voit miettiä omat mainiot juttusi tai hyödyntää näitä samoja 🎃