Sunnuntain terkut

23.8.2015

Onpas ollut hiljainen blogiviikko! Ajattelin vain tulla tänne huikkaamaan, että ihan hyvin menee, on vaan ollut paljon fokus työasioissa tällä viikolla. Sää suosii edelleen, vitsit kolmatta viikkoa putkeen nyt elokuussa hellettä. Aika luksusta. Ja kiva, kun yöt kuitenkin on viileitä, niin ei ole semmoista ympärivuorokautista saunaa kotona. Tosin, haasteellista on pukeutua niin, että tarkenisi aamulla 06:30 bussipysäkillä +8 asteessa ja kykenisi vielä tulemaan kolmen jälkeen kotiin, kun ulkona on jotain +24 ja bussissa sisällä varmasti +44.

Eilen käytiin Katan kanssa läksiäisbrunssilla, koska ystäväni Elina lähtee poikaystävänsä kanssa maailmanympärysmatkalle vuodeksi. Aika huikea juttu! Hyvää matkaa heille, varmasti mielettömiä kokemuksia edessä! Tässä muutama kuva meidän viikonlopulta:





1) Iltapalajätskillä Haltialassa
2) Salakuva äitistä illalla musatöiden parissa
3) Tänä aamuna tullut ensimmäinen kunnon "pipi", kun pihalla juostessa oli vähän liikaa vauhtia..

Nopsu muuten puhuu ihan hurjan paljon ja hyvin jo. Siis voi olla, että tämä on ihan tavallinen tahti 1v10kk:lle, mutta minä olen aivan hämmennyksissä, kun tyyppi laulelee esimerkiksi pitkät pätkät ihan itsekseen. "Pienenpieni vetui, aamua keean, hieoi savusia simmiään.. pihi puhi ykki.. tsuku tsuku tsuku tsuku lähdetään."

Myöskin huolenpitoa pojasta löytyy, kun yksi päivä eteisessä törmäsin perberilläni roskikseen ja sanoin jotain "au, sattui", niin Nopsun naama meni ryttyyn ja poika totesi, "lääkäriin!"

Minkä verran teidän kokemuksen mukaan vähän vajaat kaksveet puhuvat? Varmaan vaihtelee aika paljon..


6 kommenttia:

  1. Voi ei, mua huvitti tuo eka pipi -asia. Koska siis meidän T on niin vauhdikas, että hänellä oli naamassa isoja rupia jo alle 1-vuotiaana ja kolme tikkiä silmäkulmassa 1,5-vuotiaana. Ja nyt 3-veenä solisluu murtunut. En käsitä miten kestän tuon vilivilpertin kanssa jatkossa ;) Ja miksi se on tuollainen, kun minä ja mies ollaan molemmat aikas rauhallisia oltu lapsinakin.

    Vaikuttaa kyllä kielellisesti lahjakkaalta teidän Nopsu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no siis eilen myös yksi ystävä hieman nauraa hörähti, että olenko tosissani, koska hänen 2,5v tytölle on kans kyllä sattunut ja tapahtunut jo vaikka minkälaista! Nopsulla on kyllä aina ollut tosi hyvä tasapaino, sitä on ihmetelty pienestä asti. Hassusti käveli tukia vasten 7kk - 1v1kk, mutta sitten kun lähti kävelemään, niin ei ole paljon horjunut. Harjoitus tekee mestarin, kai :)

      Ja niin ne lapset osaa olla erilaista sorttia kuin vanhempansa! Ehkäpä T:llekin myöhemmin tulee niitä äidin ja isin piirteitä sitten enemmän esiin tuon touhuamisen suhteen :)

      Poista
  2. Tosi hienosti on kyllä jos hän muistaa noin pitkiä lauluja!! Vau! Meidän 1 v 7 kk ei puhu juuri ollenkaan vielä. Hän valikoi sanansa tarkasti ja hänen suppeaan sanavarastoon kuuluu ehkä yhteensä n. 10 sanaa joista hän käyttää eniten: Ka(r)kki, Ipad, Muumi, (V)ichy.. Antaa hyvän kuvan meistä vanhemmista.. Hahaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kyllä meillä kans napataan TODELLA sekunnissa sanavarastoon kaikki; kakku, pulla, keksi, nakki, jätski.. :)

      Ja toi puheen kehittyminen voi tulla semmoisissa hyökyaalloissa, että en yhtään ihmettele jos teilläkin kohta laulellaan ja loruillaan :)

      Poista
  3. Ihana pieni! A-muru osasi myös alle kaksivuotiaana laulaa ja muisti hienosti myös laulujen sanoja. :) Voihan pipi! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon kyllä, että noissa lauluissa on oma taikansa. Se sävel ja se, miten paljon niille on tullut toistoa. Ihan noin pitkiä Lauseita poika ei kyllä vielä handlaa. Ihana, että sielläkin on selvästi A-murulle lauleltu paljon :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan