RASKAUSVIIKOT 0-42

Tänään tuli täyteen 41 viikkoa raskaana olemista. Ja voin sanoa, että kohtuullisen täynnä olenkin tätä hommaa. Ylävitoset ja kilo suklaata niille, jotka painaa viikon tai pari yliaikaa. Tiedän, että "tavalliselle ihmiselle", joku viikko ylimääräistä odotusta ei kuulosta juuri miltään, mutta jokainen tämän läpi käynyt tietää, että jokainen päivä tuntuu viikolta ja sisältää tuhat tunnetta laidasta laitaan, ja joillain isojakin fyysisiä vaivoja - toisaalta tuskaa on sekin, kun mitään ei tunnu tapahtuvan! 

Tässä muistojen kirjaan katsaus aina sieltä vauvatoiveesta tähän lasketun ajan jälkeiseen aikaan asti. 

Elokuussa kävimme esikoistemme mammaporukan kanssa Tallinnassa reissulla ja siellä ravintolassa laskut tuotiin jokaiselle erinäköisellä koristeellisella alustalla. Tässä vaiheessa meillä oli jo muutamia kuukausia ollut vauvatoive ja hätkähdinkin saadessani tuon "laskun alusen". Otimme kaikki kuvat omistamme ja vitsailimme siitä, näiköhän "ennusteet" käyvät toteen. 

Odottelun aikana kului ihan hyvä määrä raskaustestejä, sillä en tainnut kertaakaan malttaa odottaa ihan sinne kuukautisten alkuun asti, vaan pari päivää ennen testailin jo. Selvähän se, että negatiivista ne aina näyttivät ja joka kerta itkin sen kyseisen päivän. 

Viimeinen kuva on Tukholman työreissulta, jossa olin tosi väsynyt ja flunssainen. Mutta enpä tiennyt, että pikkuinen tirppana oli silloin jo kyydissä mukana <3 

Nopsun syntymäpäivän aamuna 5.10 tein taas yhden testin, koska en halunnut kuluttaa tuota päivää epätietoisuudessa. Edelliset kuukautiset olivat olleet reilun viikon myöhässä, joten en ihan tiennyt edes milloin nyt vuodon olisi pitänyt alkaa. Menin haalean viivan kanssa J:n luokse hämmentyneenä kertomaan, että tämähän SAATTAA nyt tarkoittaa että... 

Siitä alkoikin aika monen kuukauden iso jännitys siitä, pysyykö kyytiläinen matkassa. Haha, välihuomiona sanottava muuten, että HYVIN TUNTUU PYSYVÄN :D Tein pari sikahintaista digitestiä, joista tämä jälkimmäinen toi vähän jo varmuutta, koska siinä näkyi, että viikkoja on hieman ehtinyt jo kertyä. 

24.10. koetti viimein päivä, jolloin pääsimme varhaisultraan kurkistamaan, onko siellä joku. Ja olihan siellä. Saimme lasketuksi ajaksi 11.6. 

Koska tiesin, että vielä on pitkä matka "varmoille viikoille" pidin toivoa yllä ostamalla reippaasti muutamia vaatteita vauvalle. 

Huono oli tuli seuraksi heti varhaisultran jälkeen ja pitikin mukavasti otteessaan monta kuukautta. Ja voin sanoa, että jos suolakurkut olivat kotoa loppu, se oli katastrofi se! Söin niitä varmaan monta kiloa! 

Joulukuun toisena päivänä oli viimein aika sinne ensimmäiseen "viralliseen" ultraan ja helpotus oli valtava, kun ruudulla näkyi aktiivinen ja kovin söpöltä näyttävä pieni ihmisen taimi. Meistä tuo murunen näytti ihan tytöltä ja pahoinvoinnista päätellen uskoin itsekin odottavani tyttöä. 

Hei katsokaa miten "iso" vauvamaha. Buhaha. 

Ensimmäinen neuvolakäynti pikkuisen kanssa. Olin tuossa kohdassa kyllä tosi ylpeä toisen lapsen odotuksesta. 

Ja hyvin väsynyt. 

Se ainut juttu ehkä, jota raskaanaolossa voin joskus lämmöllä muistella: söpö alkuraskauden masu ja äitiysfarkkujen mukava syleily. 

Vauvanvaatteita piti saada jo tammikuussa pestä ensimmäinen erä. 

Rakenneultrassa kävimme tammikuun 24. päivä ja siellä saimme yllätykseksemme tietää, että tulossa onkin toinen poika! Ajatukseen kesti vähän totutella, mutta nyt en osaisi ajatella mitenkään enää, että luvassa olisikin tyttö. Rakenneultran hyviä uutisia juhlistettiin vauvanvaatteella ja suklaalla. 

Kaikki liikunta ja treeni on koko raskausajan ollut hirmuisen vähäistä. Ensimmäiset kuukaudet vaivasi kova väsymys ja pahoinvointi - puhumattakaan, että oli pimeä talvi. Kävin vain muutamia kertoja salilla. Ja selän huono kunto tuntuu kyllä nyt, kun sadatta viikkoa kantaa tätä kahtakymmentä raskauskiloa. 

Äitiyspakkaus! Ei epäilystäkään, halusin tälläkin kertaa nimenomaan tuon pakkauksen. Onhan se hieno suomalainen juttu ja tuntuu vähän kuin joululta, kun sen saa avata! 

Takkikuva on maaliskuulta ja voin sanoa, että fyysisen liikkumisen kannalta maalis- ja huhtikuu olivat kaikista hankalimmat. Liitoskipuja, jatkuva pissihädän tunne, vauva painoi lantiota... näiden kuukausien aikana muodostui (virheellinen) varmuus siitä, että tämä vauva ei varmasti mahassa malta laskettuun aikaan asti olla. 

Liikuntaikävään uusia treenivaatteita. Voi kuinka odotan, että noita pääsen vielä joskus käyttämään!!

Vauva tykkäsi aika paljon hengata peppu alaspäin ja tämä aiheutti tietysti osaltaan vähän stressiä. Makoilin muutamat illat alaviistossa ja koetin ohjeistaa tyyppiä kääntämään pään etelää kohti. Ja kääntyihän se sieltä lopulta. Tosin vasta joskus 30+ viikoilla. 

Huhtikuun 12. päivä teimme asuntokaupat tästä uudesta kodista ja sitä juhlisti lasilliset rose-pommacia. 

Kevään isoin yllätys oli kavereiden järjestämä pieni babyshower-kahvittelu. Tulin siitä NIIN iloiseksi! 

Muuttamisen aikoihin olo oli aika kömpelö ja kiristelinkin hermoja, koska olisin halunnut tehdä paljon enemmän remppahommia uudella kodilla. Ihan hassua nyt nähdä kuvia vanhasta kodista - kotiuduimme tänne uuteen kyllä tosi nopeasti! 

Fyysinen väsymys painoi vielä toukokuun alussa (toisin kuin nyt!!!) ja koetin makuulta käsin saada tavaroita leijumaan itsestään paikoilleen. 

Toukokuun loppupuolelle siirryttäessä olo alkoi olla mitä mainioin.

Noina viikkoina aikana tein paljon pieniä reissuja Nopsun kanssa, koska olin varma, että "tämä on viimeinen kerta kahvilla/Helsingissä/yms. vähään aikaan." No joo, aika paljon tässä on ehtinyt...

Toukokuun lopulla tehtiin myös päätös vauvan nimestä. 

Synnytyskassin suklaan versio 100, joka sekin on jo syöty. En oikeasti tarvii edes enää mitään suklaita tuohon vaiheeseen, kunhan vaan pääsisi synnyttämään! 

Vadelmanlehtiteen pitäisi vahvistaa kohtua ja edistää siten synnytyshommia. Yksi paketti juotu ja.. no, ihan hyvää se oli. Vauvakin tykkää nauttia sitä - mahassa. 

Tutit ja pullot ovat olleet jo kuukauden odottamassa. Samoin kuin vaatteet ja sängyt ja muut, joita jossain vaiheessa luulin, etten edes ehdi laittamaan valmiiksi. 

Tällä viikolla olen tehnyt reippaita lenkkejä hyvässä säässä ja ainut mitä saan aikaan, on selän kipeys. 

Rivitaloelämästä nautimme kyllä koko perhe, etenkin tuo meidän pikkuisin. Takapiha on lämpimällä säällä toinen olohuone, joka parhaimmillaan sisältää uima-altaan :) 

Tämmöinen matka on tultu tuolta vuosi sitten alkaneesta "yrityksestä" tähän tämän hetken yritykseen saada vauva masusta syliin! Aikamoinen matka! Kovasti toivon, että seuraava postaus saisi jo olla se, jossa kerron pienen ihmeen olevan viimein saapunut 💙