EVÄSRETKELLÄ LEIKKIPUISTOSSA (JA SYNNYTYSNAAMA)

Tällä viikolla on saatu nauttia ihan mahtavasta kesäsäästä ja päätettiinkin yksi iltapäivä lähteä eväsretkelle mukavaan leikkipuistoon. Tämä vauvan saapumisen odotus tekee semmoisen kumman olotilan päähän, jossa kuukausi aikaa vain soljuu ohi... muistan viimeksikin, etten muista juuri mitään, mitä olisin tehnyt sen syyskuun aikana, kun olin Nopsusta äitiyslomalla ennen hänen syntymäänsä. Sinänsä aivan järjettömän pöhköä, koska voisi vaikka opiskella jotain tai tehdä mitä vaan hyödyllistä, mutta jotenkin aivot menee semmoiseen "kohta sä synnytät" -moodiin ja minkä tahansa asian tekeminen vaatii tuhat ponnistusta enemmän, kuin tavallisesti. 

Hetkellisesti kuitenkin sain järkeni takaisin ja tajusin, että vietetään lähes kaikki iltapäivät tällä hetkellä vapaalla koko perhe. Siispä ilo irti siitä; kotoa eväsleivät mukaan, kaupan kulmalta mansikoita ja kirsikoita reppuun - suunnaksi Kurranummen leikkipuisto. Tuo Tapanilassa oleva puisto on ihan superkiva ja ruotsalaistyylisesti (?) valvottu päivisin, eli siellä on ehjät lelut, siisti sisävessa ja muutenkin aina pari ylimääristä aikuista paikalla. Koska puisto sijaitsee Helsingin puolella, siellä on myös arkisin tarjolla lounasta lapsille ja koululaisille. Mikä mahtava juttu! Olen kyllä (taas) niin kateellinen tuosta naapurikunnan paremmasta kyvystä järjestää asioita. 

Hei huomatkaa ylemmässä kuvassa ns. synnytysnaama, jota yksi tuttuni hyvin kuvasi lauseella "Ja se synnytysnaama, mikä juttu sekin on? Yksi aamu heräät ja peilistä katsoo perse!" 😆 Samaistun. Kolme kiloa turvotusta pelkästään kasvoissa. Arrghh.. kauanko vielä tässä joutuu odottelemaan? Nyt mennään jo 39+4. Nopsu alkoi syntymään 39+5. 

Puiston parhaita juttuja oli kahluulampi, jossa sai läträtä vedellä ja nämä hienot autot, joissa Nopsu sai kuvitella olevansa ihan oikea hinausauton kuljettaja. Itse jaksoin mainiosti menossa mukana. Siis voitteko kuvitella, että eilen askelmittarin mukaan kävelin lähes 7000 askelta ja 5 kilometriä!? Ihan käsittämätöntä, että näin viimemetreillä liikkuminen on yhtäkkiä helpompaa ja muutenkin kaikki enteilevät (kuukausia läsnä olleet) oireet ovat lähes kadonneet. Jösses sentään, meinaako se jäädä asumaan sinne? 

Loppuun vielä jaettava Nopsun eilinen sydämen sulattava lausahdus. Katsottiin kaupassa ohi kävellessä sellaista pyörän peräkärryä, johon saa kaksikin lasta mahtumaan. Nopsu mietti, että ostettaisiin semmoinen ja minä vastasin, että tuollainen voisikin olla kiva, sitten kun pikkuveli osaa istua ja voisitte yhdessä olla kyydissä. Kysyin vielä, että "Mitä luulet, uskaltaisikohan pikkuveli kyytiin?" Johon Nopsu hyvin asiaa miettien: "No, me voitaisiin ottaa joku lelu vaikka mukaan tai eväitä. Ja minä voisin halata pikkuveljeä ja antaa pusuja." 

Tiedän jonkun, josta tulee maailman paras isoveli 💙

Miten teillä muilla on nautittu näistä kesäisistä päivistä?