SYNNYTYSKERTOMUKSEN KAKSI ERI VERSIOTA

Vastaus, kun kolmevuotias kysyy, että "Miten se vauva pääsi sieltä masusta pois?":

No, äitin jalkojen välistä aukesi semmoinen ovi, josta vauva pääsi ulos. Lääkärit auttoivat äitiä.

**

Ja sitten vähän yksityiskohtaisempi versio, mitä oikein tapahtui. Kävin keskiviikkona 21.6 aamulla Kätilöopistolla tarkistuskäynnillä ja tuolla käynnillä tietenkin tehtiin sisätutkimus, joka sai aikaan vähitellen kipeytyviä supistuksia. Seuraavan yön valvoin jo kipeytyvien, tosin epäsäännöllisten supistusten kanssa. Heräsin aamuyöllä siihen, että vuotaa verta. Herätin jo kiireellä J:n, että nyt varmaan pitää lähteä sairaalaan heti. Soitin Kättärille ja sieltä sanottiin, että asiaa voi kuitenkin jäädä vielä kotiin seuraamaan. Kun vuoto jatkui vielä seuraavaan päivään, päätettiin iltapäivällä lähteä varmuudeksi tarkistamaan tilanne.

Kolmen aikaan pääsin päivystykseen ja jouduin jo vähän keskittymään noin kymmenen minuutin välein tuleviin supistuskipuihin. Lääkäri arvioi vuodon sellaiseksi, että minua ei voi enää kotiin päästää, vaikka synnytys muilla kriteereillä ei vielä virallisesti ollutkaan käynnissä. "Ja kun ei sua kotiinkaan enää voi laittaa ja sulla on viikkoja noin hyvin kasassa, niin mitäs jos lähtisit kotiin vasta vauvan kanssa?", sanoi tämä ystävällinen lääkäri neljän aikaan ja tökkäsi lähes tämän jo sanoessaan kalvot puhki. Välittömästi alkoi todella paljon kipeämmät supistukset, joita sateli myös ihan viiden minuutin välein.

J oli tässä välissä ehtinyt saamaan Nopsun hoitoon, minä soitin äitin hyppäämään seuraavaan junaan Joensuusta tänne suuntaan ja sitten mentiin!

Viiden maissa synnytyssaliin, jossa anelin jo kivunlievitystä, sillä kipu oli sitä luokkaa, mitä Nopsun synnytyksessä pahimmillaan supistuskipu oli. Ilokaasu ei auttanut mitään. Anestesialääkäri tuli laittamaan kanavan auki selkään ja laitettiin kipulääke sinne. Kipulääke, joka ei auttanut yhtään mitään! Supistukset kävi aina vaan kipeämmäksi. Oikeastaan tekee pahaa nyt edes miettiä kivun määrää tästä pisteestä eteenpäin. Sain pian uuden annoksen kipulääkettä yhdistettynä puudutteeseen. Kivun määrä ei helpottanut, sen paikka vaan vaihtui, mikä tietysti oli hetkellisesti ihan "mukavaa" vaihtelua.

Avautuminen junnasi paikallaan ja luojan kiitos sain vasta seuraavana päivänä tietää, että tässä vaiheessä kätilökin alkoi olla jo vähän neuvoton, että mikä auttaisi. Hän ilmeisesti oli kutsunut paikalle lääkärin, joka antoi kohdunkaulapuudutteen, jota laittaessa huomattiinkin selvää edistymistä. Noin viisi senttiä väylä auki. Loput viisi senttiä aukesi aika vauhdilla ja kipu oli kova. Kiroilin tuona iltana enemmän kuin koko elämässäni ikinä yhteensä. 

Sain 20:15 luvan alkaa ponnistaa supistusten yhteydessä ja vauva oli ulkona kello 20:24, kesäkuun 22. päivä. 

Jos joku kysyy, miten synnytys meni, vastaan kaikille, että "loppu hyvin, kaikki hyvin", sillä se kuvaa täydellisesti tätä kokemusta. Synnytys oli kivuliaampi, kuin olisin ikinä halunnut kokea, mutta vauva syntyi terveenä ja minä selvisin ilman mitään vaurioita. Se tuntuu aivan ihmeelliseltä! Jo kymmenen aikaan samana iltana olisin voinut lähteä vaikka kahvittelemaan. Mahtavaa, kun ei ole mitään.. no, tiedätte mitä kaikkea synnyttäessä voi tapahtua. Mahtavaa, kun voi heti istua tavallisesti ja liikkua normaalisti sekä välttyy särkylääkkeiden syömiseltä.

Näin se saapui meidän pieni ritari maailmaan!

Kätilöiden suosikkivitsi poistuville äideille tuntuu olevan, että "nähdään sitten seuraavan kerran" - oikein onnellisena pystyin tällä kertaa varmuudella vastaamaan, että tämä onneksi riittää meille oikein hyvin. Meidän perhe on nyt kokonainen 💜💜💜💜