ENSIMMÄINEN JOULULAHJA AVATTU

17.12.2017


Meillä joulunvietto alkoi jo. Minulla oli pojille hommattuna yksi iso(mpi) lahja ja kyselin Nopsulta, haluaako hän sen ennen joulua vai joulun jälkeen. Itse joulun kun olemme mummolassa. Vastaus oli tietenkin, että ennen. Ja tämä viikonloppu oli nyt sopiva hetki saada kaikki pojat ulos kotoa ja valmistella yllätys. Olin jo syksyllä hommannut kirppikseltä Ikean leikkikeittiön sisältäen kaikkea keittiötilpehööriä. Eilen sai meillä joulukuusi jo väistyä varastoon ja sen tilalle rakentui Nopsun ja Lukatsun keittiö. 



Piti ihan tehdä tämä postaus muistoksi, sillä en hetkeen muista nähneeni Nopsua niin innoissani mistään, kuin hän tästä yllätyksestä oli! Olen niin iloinen, koska vähän jännitin, että onkohan tämä neljäveen mielestä jo vähän "nähty juttu" ja toisaalta Ludulle vielä tietenkin liian kaukainen juttu. Homman oikeastaan Nopsulle sinetöi tuo "toimiva" mikro. Siinä alusta pyörii, mikro hurisee, valot syttyy ja sammuu ja se piipittää, kun aika on loppu. Siinä on tuollainen halkeamakin luukun muovissa, mutta ihanaa, kun ei lapset tällaisiin kiinnitä huomiota. Nopsu vaan totesi, että tässä onkin tämmöinen tuuletusaukko. 



Koko eilinen päivä meni täysin vain tässä keittiössä voileipiä tehden, kahvia keittäen ja leivoksia tarjoillen. Aivan ihana nähdä toinen noin leikin huumassa. Ja loistava ostos tämä siinäkin mielessä, kun toinen pojista tulee vasta perästä ja varmasti leikkii tällä vielä tulevat neljä vuotta. Tietenkin minulla maalisormet syyhyävät - mitä sanotte, kannattaisiko nuo puuosat maalata vai jättää tuollaiseksi? Minulla olisi kaapissa mattamustaa (tälle Nopsu kyllä sanoi jyrkän ein) ja valkoista. Valkoisella voisi kyllä ajatella maalata...



Tällainen oli meidän joulun (lähes) varmuudella kooltaan isoin joululahja! Itsekin itseasiassa sain jo muutaman joululahjan ja miehen kanssa vaihdetaankin paketit jo ennen joulua, koska sitä Joensuuhun raahattavaa tavaraa on muutenkin niin paljon, niin ainoastaan lasten lahjat suostutaan kuljettamaan edestakaisin :) 

Oletko itse jo hankkinut kaikki joululahjat? 
Entä oletko jo saanut niitä ja/tai avannut? 

Ihanaa huomenna alkavaa jouluviikkoa kaikille! 🎄

2 kommenttia:

  1. Kyllä on hieno keittiö! Voisihan se teidän sisustukseen paremmin sopia, jos puun väriset osat maalaisi valkoiseksi, vaikka ihan kiva on noinkin. Täällä alkaa olla lähes kaikki joululahjat valmiina. Yhden lahjakortin jo tänään sainkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä sen varmaan maalaan - lähinnä siksi kun oon sellainen hullu himomaalari, että varo vaan sinäkin jos teillä jätät mut hetkeksikin valvomatta, voi olla yhtäkkiä keittiön tuolit ja ulko-ovi maalattu :P Pian jo nähdään!!! Onkin mennyt ihan liian pitkä aika!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan