Voisiko lahjat hankkia ekologisemmin?

9.1.2018


YHTEISTYÖSSÄ BEBELIINI 

Toiko teillekin joulupukki taas lapsille vähän enemmän tavaraa, kuin olisi tarvinnut? Puskeeko päälle jo jonkun lapsen syntymäpäivät ja taas kysellään lahjatoiveita. Lahjojen saaminen ja antaminen on tietenkin aivan ihanaa, mutta voisiko saman asian tehdä hieman ekologisemmin ja samalla rahaa säästäen? Kyllä voi. 

Avuksi tulevat laadukkaat lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kirpputorit, kuten tämä ihana Vantaan Tammistossa sijaitseva Bebeliini. 



Bebeliini on yrityksenä suorastaan vielä vauvaiässä, sillä vasta tänä syksynä avasi ovensa tämä Mia Lappalaisen luotsaama kirppis. Mielestäni ns. tavallisilla kirppiksillä kiertäminen on vähän kaoottista, ellei sitten ole reilusti aikaa selata läpi (sotkuisiakin) myyntipöytiä. Siispä suosin itse lasten vaatteiden kohdalla kirpputoreja, joissa vaatteet on järjestetty koon mukaan. Näin on helppo nopeasti nähdä, onko tarvittavassa koossa mukavia vaatteita tarjolla. Etenkin vauva rattaissa shoppaillessa täytyy yleensä olla melkoisen tehokas. Täällä onkin vaunujen ja rattaiden kanssa kulkevat asiakkaat otettu kivasti huomioon, sillä myymälään pääsee helposti sisälle vaunujen kanssa ja myyntirekkien väliin jää hyvin tilaa liikkua. 

Olen itse käynyt jo useamman kerran Bebeliinissä ja joka kerta vaatetta sekä muuta tavaraa on ollut hyvät määrät tarjolla. Tällä viikolla astuin itse myyjän saappaisiin ja sunnuntaina roudasin vaaaaaaltavan Ikea-kassillisen tavaraa myytäväksi. Myyjän saappaat tuntuvat ainakin toistaiseksi mukavilta. Myyntiviikkoa edeltävällä viikolla liikkeestä sain hakea tarralaput hinnoittelua varten (toki ne voidaan myös postittaa) ja myyntiviikon alkua edeltävänä päivänä tavarat vain viedään paikanpäälle. Yhden tai kahden myyntiviikon jälkeen tavarat joko haetaan takaisin itselle tai ne voi lahjoittaa menemään Hope ry:lle. Itse valitsin ehdottomasti tuon jälkimmäisen. Kiva tehdä hyväntekeväisyyttä ja kiva, ettei enää tarvitse nähdä niitä kamoja :) 




Bebeliinistä löytyy myös lapsille ihan oma leikkihuone, jossa taaperoikäiset varmasti viihtyvät hyvin maman tai papan shoppailun ajan. Löytyypä tiloista myös pieni kahvinurkkaus, jossa voi keitellä teet tai kahvit ja ostaa lapselle ruokapurkin ja itselle vaikka suklaapatukan.

Kirppistuotteiden lisäksi liikkeestä löytyy ihastuttavia uusia tuotteita, kotimaista ja skandinaavista lastendesignia parhaimmillaan. Suurin osa itse merkeistä oli itselle uusia tuttavuuksia, mutta ehkä sinä tiedät jonkun näistä? Tarjolla on vaatteita ihanista kuoseista, tuttiketjuja, söpöjä henkareita, julisteita, kortteja, pieniä mokkasiineja ja vaikka mitä! Vaarana on, että sen mitä kirpparishoppailuissa säästää, ihanuuksiin tuhlaa ;) 

Bebeliiniin pääset Helsingin suunnasta busseilla 614 ja 615. Keskustasta vain puoli tuntia, joten helposti voi tehdä pienen retken vaikkapa piristääkseen äitiysloman päiviä. 



Palatakseni alussa asettamaani kysymykseen siitä, voiko kenties lahjojen hankkimisen tehdä ekologisemmin ja edullisemmin - kyllä, hyödynnä kirpputoreja. Bebeliinissä ainakin myytävä tavara on ollut pääasiassa todella hyväkuntoista. Ja aina voi vaikka poiketa noille merkkivaatteiden rekeille. Silloin tiedät ostavasi laatua ja kukkaro ei kuitenkaan irvistä niin pahasti, kuin kaupassa käydessä. Minusta on ihan ok sanoa lahjaa antaessa, että lahja on kierrätystavara. Tai voihan sitä olla sanomattakin. Itse arvostan eniten sitä, että joku on ajatellut minua ja sitä, mitä ehkä tarvitsisin tai mistä ilahtuisin. Tai miksipä et yhdistäisi uutta ja vanhaa? Nappaa kaunis käytetty vaate ja siihen seuraksi joku ihanista pienistä lastentarvikkeista, kuten vaikka suloinen tuttinauha tai hauskat seinään kiinnitettävät tarrat. Täydellistä! 

Oletko itse koskaan ostanut kirpparilta jotain lahjaksi? Entä saanut kirpparilahjaa? 


2 kommenttia:

  1. Olipas kivasti tehty postaus! Tykkään tästä aiheesta, että on otettu esille erilainen näkökulma tähän postaukseen ja juuri kierrättämisen näkökulmasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista kollega :) Mä olin itse kans ihan innoissani, kun keksin tämmöisen luontevan näkökulman asiaan, johon Bebeliini sopi täydellisesti. Sä olit omassa postauksessasi hyvin tuonut kaikki perusjutut esille, joten oli helppo itse ottaa vähän toista kulmaa :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan