Ekologinen hotellivaihtoehto

20.9.2019

YHTEISTYÖSSÄ GREENSTAR HOTEL JYVÄSKYLÄ 

Olin tällä viikolla käymässä Jyväskylässä osaksi työasioilla, osaksi omilla asioilla. Oli aivan huikean mahtavaa palata kaupunkiin, jonne liittyy niin paljon muistoja. Voit siis myös lukea, että ne vauhdikkaat opiskeluvuodet, jolloin naurettiin, hörpittiin siideriä, juhlittiin haalareissa, rakastuttiin, erottiin, itkettiin, saatiin töitä, tehtiin töitä, matkustettiin ja mitä vielä? Tunsin oikeasti ihan latautuvani noiden kaikien muistojen myötä ja samalla sai hienoa perspektiiviä siihen, miten pitkälle tuoltakin ollaan tultu - olenhan nyt kahden ihanan pojan äiti, kivalla alalla töissä ja saan kirjoittaa tätä blogia jo kuudetta vuotta. 

Lisää latautumisen tunnetta antoi yöpyminen hotellissa, joka oli minulle uusi tuttavuus, mutta menen takuulla uudelleenkin. Tämä hotelli nimittäin rehellisesti vei minun sydämen ihan täysin. 

Voiko ekologinen olla edullista? 


Ekologinen vaihtoehto on yleensä hyödykkeestä huolimatta aina hieman kalliimpi. Vastuullisesti tuotetut materiaalit ja toimintamallit kun yleensä vain maksavat hankintoina enemmän. Ja mielestäni on ihan ok maksaa niistä myös enemmän. Olinkin hieman skeptinen tämän GreenStar-hotellin suhteen. Jos hotelli väittää olevansa ekologinen ja hinta on silti hivenen alle "tavallisen hotellin", kuinka tämä on mahdollista? 

Onneksi lähdin tutustumaan asiaan. GreenStar on hotelli, jonne voin suurella sydämellä suositella kaikkien majoittuvan. GreenStar kuluttaa vähemmän ympäristöä, kuin perinteiset hotellit. Säästöjä tehdään niin energian kuin vedenkin kulutuksessa, aamiaisella on tarjolla lähituotettua luomuruokaa ja osa sähköstä tuotetaan itse aurinkopaneeleilla. GreenStar on myös ensimmäisenä hotellina Suomessa saanut Joutsen-merkin antamaan takuuta ympäristöystävällisyydestä. 

Hotelleissa on tätä kaikkea hienoa vastaan karsittu asioita, jotka eivät kaikille ole tarpeellisia. Aamiainen maksetaan erikseen, samoin kuin pysäköinti. Jyväskylässä ainakin hotelli onkin kätevästi matkakeskuksen vieressä, joten bussilla tai junalla kaupunkiin saapuessa hotelliin on vain lyhyt kävelymatka. Vastaanotto ei myöskään ole ympäri vuorokauden auki, mutta luulisin, että tuo 7-22 aukiolo riittää kyllä useimmille. Yöaikaankin saa kyllä tarvitsemansa palvelut itsepalveluna, kuten sisäänpääsyn tai check outin. Lisäksi tarjolla on söpöjä vihreitä polkupyöriä sekä aikuisille että lapsille käytettäväksi. 




Viihtyisät huoneet ja vastuullinen aamiainen


GreenStarissa on todella hienosti otettu ekologisuutta huomioon aivan läpi linjan. Huoneiden kokolattiamatot on tehty osaksi kierrätysmateriaalista ja huoneiden lämpötila on asetettu järkevälle tasolle. Itse rakastan nukkua juuri niin, että huone on viileä, mutta peitto mahdollisimman muhkea ja lämmin. Majoituin itse tällä kertaa isommassa perhehuoneessa, jossa oli tuollainen kätevä pieni keittiö. Etenkin lasten kanssa tämä on aivan loistava juttu, sillä iltapuurot voi lämmitellä itse ja jos vaikka pöpö iskee, saa lämpimät kaakaot laiteltua ihan omassa huoneessa. Oli myös mukava pystyä tiskaamaan itsellä reissussa mukana ollut kahvitermari ja illallisen tosiaan söinkin huoneessa, koska olin niin väsynyt. 

Pienemmissä huoneissa omaa keittiötä ei ole, mutta silloinkin käytävältä löytyy aivan tällainen vastaava keittiö, jota voi käyttää. Lisäksi on iso jääkaappi, jossa lokero jokaiselle huoneelle. Käytävän varrelta löytyy myös pyykinpesukone sekä kuivausrumpu. Kun tähän lisätään vielä mukava leikkipaikka alakerrassa, olen vakuuttunut siitä, että GreenStar on loistovalinta myös lapsiperheelle. Mietin itseasiassa, että lähdettäisiin perheenä käymään Jyväskylässä vielä tässä syksyllä. Hauskasti muuten GreenStar hotellit sijaitsevat juuri niissä kaupungeissa Suomessa, joissa olen itse asunut: Joensuussa (siellä avattiin ensimmäinen GreenStar jo vuonna 2008), Jyväskylässä ja Lahdessa. Tänä vuonna aukeaa uusi hotelli Vaasaan ja täällä vaan odotellaan sitten, koska saadaan GreenStar tänne pääkaupunkiseudulle. 




Hotellin aulassa on aina tarjolla kahvia ja teetä, josta voi lämpimän juoman käydä hakemassa. Juttelin saapumispäivänä respan työntekijän kanssa aamiaisesta ja hän kertoi sen olevan vähän karsitumpi. Sain heti mieleeni kaikki kokemani "hieman yksinkertaisemmat" aamiaiset reissatessa USA:ssa ja Aasiassa. Jenkeissä olen majoittunut paikassa, jossa aamupalalla oli tarjolla muroja ja tiivistemehua. Aasiassa ihan tavallinen traveller-aamupala oli pari palaa paahtoleipää ja kahvi. 

Olin siis todella yllättynyt, kun GreenStarin aamiaiseen kuului kaikki, mitä nyt tavalliselta aamiaiselta toivoo. Ja parasta oli se, että esimerkiksi kaikki leivät oli lähellä tuotettua luomuleipää. Herkullista lähellä tehtyä hilloa sai hotellista ostaa myös mukaan. Aamiainen GreenStarissa on suunniteltu niin, että hävikkiä syntyy mahdollisimman vähän. 





Kuten jo sanottu, olen elämässäni majoittunut aika monenlaisissa hotelleissa. Myös super-über-överi-luksus hotellissa Bratislavassa, jossa kiillotetussa ala-aulassa oli kuljettaja kysymässä, haluaisiko neiti lähteä hotellin Rolls Roycella käymään jossain. Jos sydämestäni vastaan, pidin GreenStarista paljon enemmän kuin hotellista, jossa kaukosäätimellä sai täytettyä kylpyammeen tietyn lämpöisellä vedellä. GreenStarissa on panostettu juuri oikeisiin asioihin ja tuotu se hinnan puolesta saavutettavaksi kenelle tahansa. 

Joko sinä olet majoittunut GreenStarissa?
Arvostatko itse ekologisuutta, kun valitset hotellia? 🌱



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan