"I'm not getting fit for summer, I'm getting fit for life" sanoo keittiön seinällä ruokalistassa oleva motivaatiokuva. Tiedättekö sen, kun kuukausitolkulla miettii, että pitäisi ryhdistäytyä syömisten suhteen (jokapäivä ei voi olla karkkipäivä) ja silti vaan huomaa ottaneensa töissä tarjottua suklaata, iltapäivällä palan pullaa ja iltapalan jälkeen keksikaapin ovi käy kymmenen kertaa. Minä menen niin helposti tähän moodiin. Kohtuudella herkuttelu on edelleen opettelussa.

Kun sitten laitoin salikorttini pienelle kesätauolle (rahansäästömielessä) ajatellen, että tuleehan sitä kesällä käytyä lenkillä ja poljettua pyörällä, niin voi kuulkaa - ei tule. Ei ainakaan minulle :) Kyllä se on vanha kunnon varattu jumppatunti sekä 59 euron kuukausimaksu, kun saa tämän takapuolen liikkeelle.

Olikin suorastaan helpottavaa, kun alkoi heinäkuu ja pääsin taas salille. Samaan syssyyn tehtiin J:n kanssa pieni ruokaremontti. J:llä ei mitään ongelmaa ole makean yltiöpäisen puputtamisen kanssa vaan sen sijaan puutteet löytyy liian vähästä kasvisten syönnistä, epäsäännöllisestä ruokailusta ja liian iltapainotteisesta ravinnon saannista.

En ole todellakaan mikään ravintoterapeutti, mutta sen verran osaan, että tein meille perusterveellisen ruokalistarungon, jonka mukaan nyt mennään jonkin aikaa. Tarkoitus ensin oli viettää "dietillä" heinäkuu, mutta koska tähän nyt on tullut kaiken maailman Joensuun reissua, sairasteluja sekä tulossa vielä poikien Pohjanmaan reissu, niin välipäiviä tulee ja voi olla, että jatketaan siis jonkin verran elokuun puolelle. Tarkoitus on toki karistaa tulleita rasvakiloja ja lisätä lihasmassaa, mutta suurin haaveeni on saada miehelleni iskostettua niin tiukasti päähän säännöllinen syöminen ja kasvisten määrä, että se pysyisi aina ruokavalion runkona. Siihen päälle satunnaiset pullat, pitsat tai mitä ikinä on sitten jatkossa Ihan Todella OK.

Hyviä muutoksia on jo havaittavissa. Molemmilta lähti parin päivän jälkeen pahin turvonnut olo pois.  Nestettä poistuikin ihan reilusti enemmän kuin tavallisesti. Itselle on ainakin tullut paljon napakampi ja vahvempi olo jo muutamien salitreenien jälkeen. Hienoa on myös ollut huomata, että mies osaa jo kaivata välipalaa välipala-aikaan ja syö (minun tietääkseni) aina kaksi kunnon ruokaa per päivä.

Meillä onkin vähän sellainen diili tässä elämässä, että minä pidän meidän perheessä huolta fyysisestä hyvästä kunnosta ja mies huolehtii puolestaan, ettei mun stressitasot nouse niin usein niin pilviin, kuin niillä on tapana...

Olen tässä lukenut jo melkein kokonaan läpi Deepak Chopran kirjan "Grow Younger Live Longer", jossa on loistavia vinkkejä siihen, miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa siihen, millaisessa kehossa elää ja miten se vuosien saatossa pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Tässä lainaus, josta pidän kovasti. Oli tämä totta tai ei, niin tähän haluan uskoa, koska se saa tuntemaan, että muutos on aina mahdollinen ja omilla teoilla sekä valinnoilla ON merkitystä.

"Your body looks static because the changes are taking place at a level too subtle for you to directly perceive. Scientists can calculate the turnover of matter in your body by labeling atoms with radioactive material and tracking their metabolism. Through this process we've learned that the lining of your stomach is replaced about every five days. It takes about a month for your skin to be retread. In about six weeks your liver has turned over, and within just a few months, most of the calcium and phosphorous crystals that make up your skeleton have come and gone. Every year over 98% of all the atoms in the human body have been exchanged. After a course of three years, you would be hard pressed to find an atom that was a part of you then, which could still be considered yours now." 

Mummilandiassa

Terveisiä jälleen idästä! Meillä menomatka meni ihan ilmiömäisen hyvin. Nopsu nukkui noin 1,5 tuntia, jonka jälkeen viihtyi vielä puolisen tuntia ihan hyvin itsekseen, kun minä etupenkillä esitin kovasti myös nukkuvaa. Parin tunnin ajon jälkeen pidettiin reilu kahvi- ja leikkitauko. Sen jälkeen loppumatka puskettiin menemään kahden Risto Räppääjän, sekä aika monen myslipatukan, pillimehun ja rusinapaketin voimin. Kaikenkaikkiaan vain kaksi pysädystä, yhteensä matkaan kului vain 5h20min.

Perillä meitä odotti ihan järkyttävän kylmä sää. Olimme kaikki tottuneet hyvin tuohon 25-30 asteen lämpötilaan ja rapsakka +13 olisi oikeasti vaatinut ihan talvivaatetuksen. Onneksi sadetta ei juuri ollut, joten päästiin paljon olemaan ulkona. Se mitä tarkeni siis. Ehdottomasti kohokohta oli käydä minun vanhan päiväkodin pihassa leikkimässä! Kanervalan päiväkoti Joensuussa <3 Ihan uskomatonta, että 30 vuodessa juuri mikään tuolla pihassa ei ollut muuttunut! Ihan samoilla paikoilla ainakin tutut kiikut ja hiekkalaatikot. Voi mitä muistoja! Jotenkin kaikki vain oli kovasti kutistunut vuosikymmenten kuluessa..

Mummin kanssa Nopsu lievästi sanottuna "tuli toimeen". Sanotaanko näin, että ei paljon äitiä kaivattu, kun koko ajan piti vain hokea mummia ja kutsua mummia ja ilmeillä mummille ja varmistaa, että mummi varmasti huomaa Nopsun iiiiiihan koko ajan. Aika suloista!

Pääsimme myös pitämään tuon edellisessä postauksessa vihjaamani "palaverin". Kyseessä on siis niinkin iloinen juttu, kuin että siskoni menee ensi kesänä naimisiin ja aloitimme heidän häiden suunnittelun. Voitteko kuvitella; minua kuusi vuotta nuorempi pikkusisko on ensi kesänä ollut yhdessä sulhasensa kanssa jo 10 vuotta! Kymmenen! Minulla ja J:lläkin tulee ensi syksynä kasaan vasta viisi.

Ylläoleva kuva on aivan ihana. Siinä nimittäin pitävät toisiaan kädestä isoisoäiti sekä hänen tyttärentyttärenpoikansa. Kyseessä siis minun rakas Saara-mummi. Tai kuten Nopsulle asiaa selitin "kuule, tiiätkö, että tuo Saara-mummi on ÄITIN mummi. Ja mummin äiti!" Ei tainnut valaista asiaa juurikaan enempää :)

Paluumatka ei sitten mennytkään niin sujuvasti, mutta tällä kertaa ongelma olin minä ;) Minä nimittäin sairastuin flunssaan loppureissusta ja paluumatkalle osui juuri kurjin olo. Kuume nousi, päätä, niskaa ja hartioita särki, hirveä jano, mutta ei uskalla juoda vettä kun ei voi pysähtyä vessaan, kun Nopsun nukuttaminen autoon kesti tunnin, väsymys oli ihan jäätävä ja tuntui ettei matka lopu IKINÄ! Ajoimme siis yötä vasten ja oltiin kotona vasta 23:30. Matkalle kun sattui joka saakelin asfalttityö ja suorastaan päin näköä kettuilevat 30 ja 50 nopeusrajoitukset. Arrrghh!! Ei kai huomaa, että edelleen tunnen tuskan? :D

No, onneksi eilen J pystyi olemaan kotona ja minä sain levättyä kerrankin ajoissa ja kunnolla. Siispä tänään jo ihan voimissani olen ollut.

Kiitos jälleen kerran mummi ja Tita, sekä aina ihana Kika-täti, johon liittyykin iso ja meitä ihan valtavasti ilahduttava uutinen, josta siitäkin varmasti tulen kertomaan täällä myöhemmin :)

Kotona taas - kera kuumeen

Hellesäät ja auringonpaiste ovat siivittäneet mukavasti paluuta kotiin. Tänään kun ajelin Lohjalle, niin tienvarsikyltti näytti, että ilma +27 ja tie +46 :D Tarkeneehan siinä. Voisin niin helposti tottua tämmöiseen ilmastoon ja sanoa heipat pimeälle talvelle! Ei se pakkanen niinkään ahdista, vaan se pimeys, se pimeys.. No joo, meidän oli siis tarkoitus lähteä koko porukalla tuonne Lohjalle yhden ystävän pojan ristiäisiin, mutta Nopsukalle nousi eilen kuume ja kurkku myös on ilmeisen kipeä. Ajelin siis omassa hyvässä seurassa matkan ja perillä odottikin aivan upea idylli. Ystävämme muuttivat vasta hiljattain tuonne Lohjalle ja en siellä ollut vielä ehtinytkään käymään. Upea talo ja mieletön ympäristö!

Nyt illalla Nopsulle ei enää noussut kuumetta, katsotaan vielä aamulla tilannetta. Jos poika on tarpeeksi terveen oloinen, niin me yritetään amazing race -tyyppistä uhkarohkeaa tekoa, nimittäin automatkaa Joensuuhun! Tätä on koetettu viimeksi tammikuussa 2014 erittäin huonoin tuloksin. Nyt onneksi pojalle toimii jo ipadit ja rusinapaketit, joten jospa päästäisiin ihan kunnialla perille asti.

Siitä onkin nyt vierähtänyt ihan liian pitkä hetki, kun Nopsu on nähnyt mummia, joten minäkin odotan kovasti noiden kahden jälleennäkemistä! Luvassa on myös yksi jännittävä "palaveri", josta voin kertoa lisää myöhemmin ;)