Vauvavuosi vetelee todellakin viimeisiään. Enää ei ole edessä yksiäkään "kuukausijuhlia" vaan seuraavan kerran juhlitaan jo vuoden ikäistä Lukaa. Minun hyvä ystävä sai maanantaina vauvan ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että vielä vuosi sitten Luka oli pienenä myttynä minun masussani. Nyt kun tämä poika jo liikkuu kovaa vauhtia, papattaa omalla kielellään ja oma tahto on kova. 

Vauvanpyöreys on selvästi vähentynyt ja jätkä onkin pelkkää lihasta koko kymmenen kiloa. Kun hän päättää, että peppua ei nyt pestä tai housuja ei jalkaan laiteta, on siinä aikuisella ihan tekemistä, että saa pidettyä pojan putoamatta sylissä. Voimaa ja tahtoa, niitä on täynnä tämä pieni pakkaus! 

Luka konttaa kovaa vauhtia ja nousee sekunnissa seisomaan tukea vasten. Ihan hiljattain hän on myös alkanut työntämään kävelykärryä ja jaksaa jo pidemmän matkaa kävellä sen kanssa. Tai niin, että häntä pidetään käsistä kiinni. Vaikka sanojen ymmärtäminen on vielä vähäistä, hän ymmärtää, jos sanotaan, että "näytä miten Luka seisoo". Silloin poika päästää käsillään irti tuesta ja seisoo maailman ylpeimpänä useampia sekunteja. Joskus jos hänellä sattuu menemään hermot ja tulee huutoitku, hän saattaa seisoa varmaan puoli minuuttia paikallaan parkumassa - pitämättä mistään kiinni :) Ei tätä nyt usein käy, mutta pari kertaa on huvittuneena katsottu vieressä ennen kuin napattu syliin. 

Viimeksi harmittelin sitä, miten vaikeaa pojan syöttäminen on. Se on nyt kyllä hieman helpottunut. Kaksi hammasta nököttää edelleen suussa ja niillä hän raastaa porkkanaa ja mutustaa mitä tahansa, mitä vain itse saa syödä. Itse syöminen on parasta. Pehmeän leivän muruset ja banaani on ihan herkkua. Ja mansikka. Ja appelsiini. 

Vielä syömisestä puheenollen... MILLOIN tämä kaiken suuhun tunkeminen helpottaa? Pihalla ollessa saan aina välillä vaan tyhjentää hänen suunsa kivistä - ainoastaan, jotta hän voi tehdä uuden kivilajitelman sinne ikenien ja kielen väliin. Muistan, että Nopsu kerran saman ikäisenä maistoi hiekkaa ja se kokeilu jäi siihen, koska ei pitänyt kokemastaan. Huokaus... 

Öisin Luka pitää jonkin verran meteliä ja välillä itkeskelee, mutta joskus nukkuu viiteen asti suht heräilemättäkin. Aamulla herätys on aina viimeistään kuudelta. Päivällä tyyppi nukkuu kahdet päiväunet, ekat alkaen 9 - 9:30 (riippuu vähän millainen yö takana) ja unta riittää 1-2h. Toiset päiväunet alkaa 14 tai 14:30, silloin nukutaan yleensä tunti. Illalla unille pikkuisen ennen kahdeksaa. Yleensä siis jos jompi kumpi on yksin kotona, niin nukuttaminen tapahtuu näin. Iltapalat molemmille 19 - 19:30 välissä. Nopsun hampaidenpesu alhaalla ja molemmille yöpuvut päälle. Nooa jää alas katsomaan valitsemaansa piirrettyä sen aikaa, että käyn nukuttamassa Lukan. Siihen menee mitä vaan 10min ja tunnin väliltä. Jos aikaa alkaa mennä yli puoli tuntia, jätän Lukan hetkeksi yksin ja käyn Nooan ylös, kerron sille jonkun minitarinan ja peittelen nukkumaan. Palaan nukuttamaan Lukaa ja jos nukahtaa pian, menen vielä Nooan luo hetkeksi. Voilà! 

Verbaalinen kehitys itsestä tuntuu, että Lukalla on vielä tosi vaiheessa. Mutta niin kai se saa ollakin. Hän ölisee omia juttujaan ja jokeltaa jotain täätäätää bääbääbää ätätätä. Hän ymmärtää, ainakin tuon seisomisen sanan sekä sanan maito. Katseella osaa satunnaisesti hakea lampun, mutta esim. äitiä tai isiä ei hae katseella tai niitä mitenkään koeta itse sanoa. Ajattelin vuosineuvolassa kysyä tästä, että missä vaiheessa niitä sanatapailuita pitikään tulla - tuntuu, että Nopsu tässä kohtaa jo ainakin sitä äitiä jollain tapaa sanoi. 

Näin meillä mennään kohti yksivuotisjuhlia!

Muistatko vielä edelliset kuukaudet? 

￫ Touhukas Luka jo 10 kuukautta

￫ Hampaaton hurjimus - Luka 9kk
￫ Luka 8kk - se jokeltaa ja liikkuu!

ps. kuvat on kaikki jotenkin harmillisen epätarkkoja! En tiedä mistä se johtuu, mutta pirulainen kun inhoan epätarkkoja kuvia!! Mrr.. :) 

Odottamani uutuus: ACO:n lastensarja

Olenkohan koskaan kertonut teille ihottumataustastani? Sain heti syntymälahjaksi atooppisen ihon ja kasan allergioita. Vauvana nukuin tosi huonosti, sillä minulla oli paljon ihottumia joka puolella. Olenkin imenyt itseeni varmasti litroittain hydrokortisonivoiteita jo ennen kouluikää. Lapsena muistan ajatelleeni, että onpa hassua, jos jollain on kaksi ihan sileää pikkusormea, olin niin tottunut itselläni yhden sormen oleman ihottumien karhentama.

Lukioiässä kärsin silmänympärysihottumista, jotka edelleen satunnaisesti vaivaavat. Nykyisin eniten atopia näkyy käsissäni, jotka näin kotona ollessa joutuvat vesihanan alle yli kymmenen kertaa päivässä - eivätkä erityisesti pidä siitä.

Nopsulla on aina ollut ihan mielettömän hyvä iho. Jos hikinäppyjä ei lasketa, niin hänen ihonsa on edelleen kuin vauvan peppu. Ja vauvan pepusta puheen ollen, Luka onkin sitten vähän enemmän samaa maata, kuin minä. Hänellä on ollut paljon pepun punotusta ja kuten ehkä jostain kuvista olette huomanneetkin, kasvoissa on punaisia läikkiä etenkin poskissa. Otsakin oli kauan huonossa kunnossa. Ja jalat. Niin ja peukalot.

Hoidamme Lukan ihoa säännöllisesti kortisonivoiteella, joka tepsiikin ihottumiin hyvin. Ainut vain, että heti muutaman päivän tauon jälkeen ihottumat palaavat. Ja siis vasta eilen kirkas (syyllisyyden) lamppu syttyi pääni päällä. Tajusin, että olen laiminlyönyt ihon hoitoa noiden kortisonikuurien välillä. No, ehkä se on ollut tavallaan helppo kaiken tohinan keskellä unohtaa rasvata näennäisesti hyväkuntoista ihoa.

Pääsin ilokseni osallistumaan viime viikon perjantaina (tämä olikin raskaan viikon kivoin juttu) ACO-ihonhoitotuotesarjan Minicare-uutuuksiin, jotka ovat erityisesti lapsille ja vauvoille suunniteltuja kuivan ja herkän ihon tuotteita. ACO on oma suosikkini ihonhoitoon tällä hetkellä. Atopiaan taipuvainen ihoni ei mitä tahansa tuotesarjaa hyväksy, mutta ACO:lle se on antanut täydet pisteet. Olin siis ymmärrettävästi innoissani, kun kuulin tästä lasten sarjan lanseerauksesta. 

Minicare-sarjaan kuuluu Diaper Rash -vaippaihottumaspray, joka on hajusteeton ja dermatologisesti testattu. Sen koostumus on kehitetty säännölliseen käyttöön sopivaksi ja se suojaa vauvan pepun ihoa koko päivän ajan. Sprayn ihana ominaisuus on se, että... no, se on spray. Sitä ei siis edes tarvitse mitenkään levittää - sen kun vaan nostaa jalat kohti kattoa ja suihkauttaa sprayta pyllyyn! Ei tule sotkua, kun vauhdikas tyyppi venkoilee ja jos peppu on päässyt tosi punaiseen kuntoon, niin eipä tule sitä turhaan hangattuakaan. 

Toinen sarjan tuote on Minicare Lotion, joka on rasvainen, mieto voide. Testasin tätä heti omiin käsiini, joissa siitepölyajan myötä atooppinen ihottuma tekee ikävää punoitusta, kutinaa ja rutisevaa kuivuutta. Voide ei kirvele lainkaan, loistavaa! Tätä laitan mielelläni myös Lukan punoittaviin poskiin. Tuote on tietenkin hajusteeton. 

Kolmas sarjan kolmikosta on pesuneste, Minicare Wash Lotion, joka suojaa ihoa kuivumiselta. Lukan pesuun riittää vielä toistaiseksi ihan vaan vesi, mutta mikäli jäbä pääsisi oikein mullassa itsensä sotkemaan, niin voisin kyllä käyttää tätä. Nopsun iho on hirmuisen hyvä, eikä kuiva millään, vaikka päivittäin pesisi. Hän siis saa käyttää mitä vaan Ryhmä Hau -suihkugeeliä nyt rakastaakaan käyttää :) 

* Yhteistyössä ACO 

ACO:lla on muuten tosi hyvä aurinkosuoja näille pienille palleroille. Suojakertoimella 50 oleva rasva sisältää fysikaalisen aurinkosuojan ja tulee tosi nätissä pakkauksessa. Ostin sen juuri muutama viikko sitten. Muutenkin tykkään kovasti ACO:n designista. Aurinkosarjaan löytyy vaikka mitä tuotteita, kuten aurinkosuojapuikko, jolla suojaa kätevästi menevän leikki-ikäisen kasvot sekä spray, jolla voi vaikka ylösalaisin suihkuttaa lapsen jalat ja kädet. Pullo siis. Vaikka on ne leikki-ikäisetkin kyllä usein ylösalaisin, varsinkin kun koettavat vältellä aurinkorasvan laittamista. Mikä siinä muuten onkin, että ainakin meillä vihataan aurinkorasvausta? 

Lämmöllä siis otan vastaan ja testiin nämä ACO:n uutuudet, on mahtavaa, kun on löytynyt iholle hyvin sopiva sarja, jota on helposti saatavilla, eikä hinta ole aivan mahdoton. 

Mitä tuotteita tai tuotesarjoja te muut suositte herkän tai kuivan (tai atooppisen) ihon hoidossa? 🌿

Kauhukuvien viikko

Kun aloimme miettiä mahdollista toista lasta, mielessä kävi myös monta epäilystä. Muutamia pelkoja. Yksi suurin niistä peloista oli tällä viikolla tapahtuneiden kaltaiset tilanteet. Tällä viikolla päähäni tuli ensimmäistä kertaa spontaani ajatus, että oliko tässä mitään järkeä? Selviänkö minä? 

Miehellä oli tämä viikko todella työntäyteinen. Hän kävi kyllä yöt nukkumassa kotona, lähti aamulla ennen kahdeksaa ja tuli illalla kotiin yhdeksään mennessä. Työn laatu on sellainen, että sieltä ei niin vaan lähdetä kesken työpäivän pois eikä välttämättä edes voi vastata puhelimeen. 

Ensimmäinen osa - Luka 

Keskiviikkona Luka heräsi päiväuniltaan neljän aikaan ja hänen hengityksensä alkoi kuulostaa huonolta. Sellainen vaikean kuuloinen sisäänhengitys. Kuuntelin poikaa hetken ja tiesin pian, että nyt on lähdettävä lääkäriin. Mieli toi aivan liian vahvasti esiin muistikuvan siitä, kun Nopsu vauvana sai ensimmäistä kertaa keuhkokuumeen - olo romahti todella nopeasti ja menimme pikapikaa taksilla suoraan sairaalan lastenpäivystykseen. Lukan vointi oli kuitenkin muuten ihan normaali. Tästä eteenpäin muutama tunti oli todella stressaava. Todella.

Ajatus siitä, etten tiedä mitä tulee käymään; ehditäänkö varatulle ajalle yksityiselle lääkäriasemalle, joudutaanko menemään sairaalan päivystykseen vai meneekö hengitys niin huonoksi, että joudun soittamaan hätäkeskukseen. Tätä arviota tein joka sekunti uudelleen. Samaan aikaan kun varasin netissä aikaa lääkärille, soitin perään, että eikö sinne ole todella aiemmin aikaa, kuin 18:20. Samalla mietin kuumeisesti, minne saan Nopsun hoitoon siksi aikaa - vai otanko mukaan. Tiesin, että jos Lukan vointi menee huonoksi, olen todella pulassa, jos minun täytyy huolehtia samalla myös Nooasta. Mies ei pääse kotiin. Parasta ystävääni en saa kiinni. Naapuri, naapurin ihana ystävä! Soitto hänelle, kyllä Nooa voi mennä heille muutamaksi tunniksi. Huh. 

Lukan vointi pysyy hyvänä. Pakkaan samaan aikaan vimmatusti hoitolaukkua, miettien, tulemmeko kotiin samana iltana vai vasta huomenna. Mitä ruokaa heitän itselleni mukaan. Lukalle maitojauhetta ja pullo. Soseita. Nooan tarvitsee syödä, onneksi jääkaapissa on eilistä ruokaa. Itse en kykene syömään. Lukan vointi jopa vähän helpottaa. Pystyn itsekin hengittämään paremmin. 

Mietin, miten pääsemme lääkäriin, meillähän ei ole autoa. Taksissa ei ole turvaistuinta ja kiemurtelevan murmelin pitäminen paikallaan 30min ei ole helppoa. Eikä turvallista. Soitan toiselle ihanalle lähes naapurissa asuvalle ystävälleni, joka on viimeisillään raskaana - hänen mies on kotona ja suostuu lähtemään heittämään meidät lääkäriin. Jes. Heillä on autossa Lukalle sopiva istuin. Samaan aikaan mietin, että jos meidän isukilla menee kauan töissä ja joudumme Lukan kanssa vielä sairaalalle, kuka hakee Nopsun naapurista kotiin. Soitan parhaalle ystävälleni ja hän sanoo, että toki voi tulla tarvittaessa Nooan hakemaan ja tuoda kotiin nukkumaan. 

Huh, paletti on kasassa. Vien Nopsun naapuriin ja hyppäämme avuliaan ystävän kyytiin. Lukan vointi onneksi edelleen hyvä. Lääkärissä todetaan, että keuhkoissa ei ole mitään vialla. Huokaisen helpotuksesta, emme tarvitsekaan lähteä sairaalaan. Flunssa on tehnyt kurkun punaiseksi ja se jotenkin aiheuttaa hengityksessä vaikeutta / vaikean kuuloista ääntä. Tunnen itseni jopa vähän typeräksi, mutta lääkäri ja ystävät toistelevat, että turhia käyntejä ei ole. 

Toinen osa - Nooa 

Luulimme jo päässeemme rauhallisemmille vesille murheiden kanssa, kunnes Nooan silmät torstaina illalla alkavat vaikuttaa taas todella kipeiltä. Hänelle iski siis tänä keväänä aika pahana siitepölyallergia ja silmät tulehtuivat jo kertaalleen. Antibioottikuuri loppui pari päivää sitten. Silmät turposivat, punoittivat ja rähmivät. Varasin lääkäriajan perjantaille aamuun. Jälleen antibioottikuuri. 

Perjantaina illalla olen käymässä kaupassa, kun J soittaa, että tule pian kotiin, voi olla, että Nooa joudutaan viemään päivystykseen. Olin jo kassalla, maksoin ostokset ja ajoin kotiin niin nopeasti, kuin pääsin. Kotona näky on sydäntäsärkevä; Nopsun toinen silmä on turvonnut lähes umpeen, toinenkin pahan näköinen, lapsi yskii ja valittaa, että kurkkua kutittaa. Luka on jo nukkumassa ja jään alakertaan yksin itkemään, kun mies lähtee ajamaan Nopsua sairaalan päivystykseen. 

En kuule heistä vähään aikaan mitään ja viikosta jo todella väsyneenä alan katumaan päivän tiuskaisuja Nopsulle. Mietin, sanoinko tänään, että rakastan häntä. Tiedättekö? Näitä ajatuksia. Parin tunnin jälkeen, kellon ollessa jo yksitoista illalla, poika pääsee lääkärille ja selviää, että hän sai allergisen reaktion iltapalalla syötyihin nektariineihin ja/tai maapähkinävoihin. Asioita, joita hän on syönyt tuhat kertaa, mutta nyt kun keho käy niin kovilla siitepölyallergian kanssa, hän sai ns. ristiallergian. 

Minä  

Sekä keskiviikkona että eilen illalla tunsin hetkellisesti epätoivoa äitinä. Miten minä pystyn pitämään huolta näistä kahdesta lapsesta? Miten me pystymme? Juuri tällaiset hetket olivat kauhukuvina mielessäni, kun mietin, onko meistä kahden lapsen vanhemmiksi. Siksi, kun meillä ei ole lähellä asuvia isovanhempia, jotka voisivat auttaa tiukoissa paikoissa. Ja miehen työt on epätavalliset. 

Nyt kun tapahtumista on hetki aikaa ja molempien poikien vointi tänään ollut hyvä, alan toipua ja ehkä taas uskoa, että kyllä minä pärjään. Me pärjätään. Ehkä meillä ei ole niitä lähellä olevia isovanhempia, mutta meillä on lähellä ystäviä, jotka ovat valmiita auttamaan. Ja minähän kehtaan pyytää apua. 

Kaikki varmasti helpottaa, kun lapset kasvavat. Osaavat paremmin itse kertoa voinnistaan ja edes molemmat kävellä omilla jaloillaan. 

Silti mielessä pyörii nämä kauhukuvat. Entä jos? Entä jos itselle käy jotain? Entä jos ystävät eivät pääse apuun..? 

Halusin kirjoittaa tämän tekstin, koska... no, tämä on osa äitiyttä. Tämä on osa elämää, jota elämme. Ei se mukavin osa, mutta pakollinen. 

Vertaistuki ja tsemppi on tervetullutta - en kaipaa ketään sanomaan, että itsehän olette lapsenne hankkineet, kiitos (jos nyt joku sattuisi niin ajattelematon olemaan) 💜

Joko olet lukenut?

￫ Viisi vinkkiä yh-viikkoon

￫ Uusi työnkuvani kahden lapsen äitinä