Sale!

9.4.2015

Nyt tuli kyllä tehtyä niin hyviä löytöjä alennuksesta, että vaikka veromätkyjen takia olenkin pitänyt kukkaron nyörejä erityisen tiukalla, niin nyt niitä tuli höllytettyä. Höllytettyä?

Olen jo monen reissun verran etsinyt itselleni perus kivoja hyväkävellä nilkkureita. Semmoisia vähän maiharin näköisiä, mutta kuitenkin sirompia. Tilanteisiin, joihin ei ihan viitsi mennä converseissa, mutta pitää pystyä samoissa kengissä kävelemään päivän verran. Toki, olisin kyllä halunnut jotkut, joissa on vähän korkoa, mutta koska näidenkin löytäminen oli työn ja tuskan takana, niin jostain pitää tehdä kompromissia.

Upeasti kohdalle osunut "ota 3 maksa 2" -tarjous tarkoitti sitä, että pyöräilin kotiin kolmet kengät kassissa keikkuen. Nilkkurit, kesäksi peruskangaskengät hiekkalaatikolle sekä pienellä kiilakorolla olevat siistimmät kangaskengät.


Eikä tässä kaikki. Lisää alennusmyyntilöytöjä tarjosi viereinen kauppa, josta mukaan lähti ihanan pehmeä harmaa huppari, raidallinen mekko sekä vaaleanpunainen pallopaita. Uskomatonta, että alerekeistä tekee juuri omassa koossa juuri omaan makuun sopivia löytöjä!



Normaalihinnalla nämä kaikki yhteensä olisivat olleet 175 euroa - nyt maksoin koko setistä 73 euroa! Tähän rahat otan minun "hemmottelukassasta", joka syntyi siitä, kun vihdoin ja viimein sain myytyä morsiuspukuni. Sen pienen summan, minkä siitä sain, ajattelin hyvällä omallatunnolla käyttää "turhuuksiin", eli tähän shoppailureissuun, ensiviikon kampaajaan sekä lauantain yllätyspyllätykseen, josta postaan kyllä sitten ;)

Nopsu on jo ihan terve poika, mutta koska tiistain tulehdusarvokontrollissa lukema oli vielä sen verran suuri, saatiin suositus pitää tyyppi tämän viikon kotona. Tänään oli minun kotipäivä ja huomenna tehdään puoliksi. Aamulla tosin on ensin puolitoistavuotisneuvola, joten täytyypä siitäkin sitten kirjoitella kuulumiset!

ps. eilen kuultiin ensimmäinen kahden sanan lause; "anna omppu" <3


6 kommenttia:

  1. Anonyymi9/4/15

    Höllennettyä? Höllättyä? Hyvät löydöt! :)

    Kikakatakummitus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kika Kummitus! To speak Finnish I can :P

      Poista
  2. Hienoja löytöjä! Ja kiva kuulla,että Nooa toipuu.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon ihan fiiliksissä, kun sai pienellä rahaa noin kivoja juttuja. Just äsken oli nilkkurit ekaa kertaa jalassa ja ne istuu kuin villasukka <3 Pus, soitellaan tänään ja sovitaan viikonlopusta - olis kiva hengaa teidän kaa <3

      Poista
  3. Ihania vaatteita ja kenkiä! Munkin pitäs löytää jotkut uudet kengät ehkä kevääksi.
    Ja hienoo, että Nooa on paranemaan päin! Tosi kurjaa, kun on pienestä huoli ja hänellä kurja olo. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ainakin tuolla Skopunktenilla on nyt toi "osta 3 maksa 2" tarjous ja siinä kyljessä toinen tarjous, että osta kahdet ja saat edullisemmat puoleen hintaan. Eihän noi mitään huikeeta laatua ole, mutta kivoja kenkiä ja sopi ainakin just nyt meidän budjetille :) Pikaista paranemista sinne suuntaan!!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan