No voin prkl sanoa, että on pintaan noussut :D
Kuuluu varmasti ihan asiaan, en sillä tavalla ole huolissani, mutta hitsit että ottaa koville löytää itseltä tarpeeksi pitkää pinnaa! Viimeiset pari päivää on aikamoinen riehuva katujyrä täällä ilmaissut mielipiteitään. Tavallista on esim. protestoida mitä tahansa asiaa (kylpy, uloslähtö, syöminen) vastaan niin kauan, että vastapuoli luovuttaa - ja sitten noin viiden minuutin päästä raivokkaasti vaatia tuota samaista asiaa. Kivoja on ne hetket, kun olet vaikkapa taaperon kovasti niin vaatiessa syönyt hänen leivän lopun. Ja sitten minuutin päästä saa pöyristyneen huudon siitä, että miksi ihmeessä äiti söi minun leivän?!
Ikävä oli huomata, että myös käytöstavat tuntuu tämän uhmailun keskellä olevan kateissa. Harmitti, kun tänään kaverin synttäreillä poika selvästi "kiusallaan" otti kavereilta leluja kädestä ja yritti töniä jopa lapsia tieltään. Jännä huomata, miten monenlaisia tunteita tuommoiset tilanteet sekunnissa itsessä herättävät. Ensimmäisenä häpeä (en minä lastani noin huonosti ole voinut kasvattaa!), toisena tarve ojentaa lasta (noin ei saa tehdä!) ja kolmantena kuitenkin joku ymmärrys siitä, että nyt selvästi on jotenkin rankka vaihe kasvun kanssa ja kyllähän meistä jokainen stressin alla käyttäytyy vähän.. no.. ei ole parhaimmillaan.
Tähän sirkukseen kun lisätään jäykkäkouristusrokotuksesta järkyttävän kipeäksi pamahtanut käsi, plus aamulla viideltä herätys (lapseni, kello viisi on vielä YÖ!!), niin voin sanoa, että ei ole mitään äitiyden tähtihetkiä tänään koettu :) Onneksi päästiin tosiaan kuitenkin tuonne kaverisynttäreille, niin sai meidän mammaporukalta vähän vertaistukea ja lisäksi J touhusi nyt päivällä paljon Nobben kanssa.
Onko siellä ruudun toisella puolella hyviä vinkkejä uhmiksen kanssa jaksamiseen? Mitä esim. tehdä, kun tavallisesti jostain rutiiniasiasta tulee yhtäkkiä mörkö, jota vastaan pitää kiukuta kaikin voimin?
ps. keskimmäisessä kuvassa Noppelin tekemät ukkelit (noihin voi valita aina rungon ja pään ja päähineen) äiti ja isi :D Näillä leikitään niin, että niille annetaan molemmille pusut ja sitten ne "lähtee tööööiiiihin.. helikopterilla."
Voi! Meillä on kotona kaksi uhmaikäistä. :/ Nuorempi on juuri aloittanut ja vanhemmalla on jokin uusintakierros. Huoh! Minua helpottaa ajatus siitä, että uhma on itsenäistymistä ja se uhma kohdistuu eniten niihin ihmisiin kenen kanssa lapsi kokee olevansa erityisen läheinen. Kokemuksella voin sanoa että uhmakohtaus tai kiukuttelu kestää kaikista pisimpään juuri silloin kun itse menettää hermonsa. Jos sitä vain pystyisi aina pysymään rauhallisena ja sanoa matalalla ja vaikutusvaltaisella äänellä että vanhemmat päättävät mitä sääntöjä tässä kodissa noudatetaan! Huoh! Tsemppiä siis! :D <3 t. itsenäistyvien lasten äiti
VastaaPoistaNo kuule.. sitä tässä just olen viimepäivät päivitellyt, että miten ihmeessä joku handlaa KAKSI uhmaikäistä yhtä aikaa! Hatunnosto sinne suuntaan vaan! Hyvä kun muistutit tuosta, että vanhemmat määrittää säännöt, koska uhman jyrätessä on ehkä itse tullut liikaa lipsuttua antamaan periksi asioista ja voin kuvitella, että oman vaikutusvaltansa kanssa muutenkin ahdistunutta lasta tämä hämmentää entisestään. Tsempit vaan takaisin suoraan sinne! Samassa uhmakkaassa veneessä tässä kaikki soudetaan :)
PoistaVoih, ei ole vinkkejä, vain myötätuntoa. Meillä ihan sama juttu ja poika vastustaa eniten mun kanssa, ihan selvästi. On niin raskasta kun kaikki on taistelua ja käytöstavat unohtuu samalla. Sitten saa häpeillä ja lopulta itseäänkin kun menee hermot... Olen huomannut, että omat harrastukset, nukkuminen ja hyvä ruoka auttaa, siis minua. Lapsen kanssa auttaa toivottavasti aika, niin uskottelemme toisillemme miehen kanssa.
VastaaPoistaMyötätunto on joskus paras vinkki <3 Joo eikö olekin ihmeellistä, miten muuten perus hyvätapaisesta lapsesta kuoriutuu välillä ihan tyrannitaapero :D Pitääkin muistaa pitää itsestä huolta. Se on päässyt tässä pahasti rempalleen, koska mun sydän on aiheuttanut jonkin verran harmia. Nyt odotan kovasti aamun kardiologin arviota ja jospa sieltä tulisi vähän jeesiä..
PoistaJa aika auttaa kaikkeen, se on ainakin varma se! :)
Hahah kuulostaa tutulta :D Meillä Lilian hokee koko ajan "auta mua" ja hetken päästä "eiiii, minä ite" ja sitten taas "autaaaa" :D Ihan mahdotanta, kun ei nuo osaa päättää mitä pitäs koko ajan tehdä ja sitten, jos jotain aloitetaan niin sekunnin päästä se ei ookaan enää kivaa.
VastaaPoistaSanopa muuta! Sanopa muuta :) Överiin tahtomiseen mä jotenkin olin osannut varautua, mutta en siihen, että se tahtominen voi seilata laidasta laitaan 200km/h :D
PoistaHahah kuulostaa tutulta :D Meillä Lilian hokee koko ajan "auta mua" ja hetken päästä "eiiii, minä ite" ja sitten taas "autaaaa" :D Ihan mahdotanta, kun ei nuo osaa päättää mitä pitäs koko ajan tehdä ja sitten, jos jotain aloitetaan niin sekunnin päästä se ei ookaan enää kivaa.
VastaaPoista