Aamulla bussissa

Istuin tänä aamuna bussissa matkalla Meilahteen. Tuo bussimatka kestää 40 minuuttia, joten siinä ehtii hyvin miettimään asioita ja kuuntelemaan musaa. Tämä aamu oli erityisen kaunis. Peltojen yllä leijui pehmeitä sumuverhoja, joiden takaa nousi kirkas syksyinen aurinko. Olin saanut nukuttua aika huonosti ekg-seurannan takia ja mielummin tietenkin olisin ollut matkalla jonnekin muualle, kuin kardiopolille, mutta fiilis oli silti hyvä. Mummi on kylässä ja se on Nopsusta heittämällä maailman paras juttu. Ette muuten usko, mitä eilen tapahtui?

Nobbe oli vähän nuhainen aamulla, mutta mummi vei pojan kuitenkin hoitoon. Tunnin hoidossaolon jälkeen mulla soi puhelin. Kerrotaan, että N on tosi surkean oloinen. Varmasti lämpö nousussa. Istuu pelkästään hoitajien syleissä ja tihrustaa itkua. Ihan poissaoleva ja ajatuksissaan.

No, minä tietenkin soitan mummille (kuinka hyvä tuuri, että hän tosiaan oli juuri nyt käymässä) ja pyydän hakemaan Nopsun kotiin. Hetken päästä mummi soittaa takaisin, että "ihanko tosissaan tämä lapsi oli muka sairas?" Taustalta kuuluu riemukkaita "mummi, mummiii.. tule mummi" -huutoja. Kaikki kipeys oli kuulema karissut sillä sekunnilla kun oli päässyt kotiin.

Voiko kaksivuotias oikeasti osata huijata näin, vai miten tämä tapahtui? :D

Nämä ajatukset toivat minulle iloa tämän aamun bussimatkalla:

- syksyinen auringonnousu
- aamusumu
- uudet asuinalueet - millaistakohan tuolla olisi asua?
- pienet kampaamot ja yleensäkin yrittäjyys
- kehittynyt moderni lääketiede
- mahdollisuus tehdä mitä vaan hiuksilleen

Mukavien ajatusten perjantaita kaikille ja onnea blogini ykköslukijalle, päivän synttärisankarille <3 Pus!