SISUSTA MINIBUDJETILLA: OSA 2

3.12.2017



Eiväthän ne viimeviikkoiset edulliset sisustusvinkit riittäneet, vaan täältä pesee vielä 5 + 1 vinkkiä lisää! Kertokaa ihmeessä kommenteissa, jos saitte näistä itselle jotain hyödyllistä irti. 

1. UUSI JÄRJESTYS

Huoneiden järjestyksen vaihtaminen ei maksa yhtään mitään. Joskus yllättäväkin kokeilu huonekalujen sijoittelun suhteen saattaa toimia ja löydät vaikkapa olohuoneesi ihan uudelleen. Meillä sohvan kääntäminen teki olohuoneeseen kaksi osiota: toisen oleskeluun ja sohvan taakse jäävä tila työpöydälle. 


2. MAALAAMINEN

Maalaa rohkeasti sinua häiritseviä kohtia kotona. Maali on suhteellisen edullista ja maalaaminen itsessään varsin mukavaa puuhaa. Mikäli haluat kääntyä ammattilaisen puoleen, muistathan, että työstä saa kotitalousvähennyksen, eikä siten maksettavaksi yleensä jää isoja summia. Me maalasimme muutama viikko sitten yläkerran männyn väriset tolpat valkoiseksi.




3. VETIMET

Uusia vetimiä kaappeihin ja laatikoihin saa muutamalla eurolla. Me vaihdoimme makuuhuoneen kaapinoviin vetimet, koska emme varmaankaan jaksa lähteä vaihtamaan ovia. Vetimien vaihto päivitti ovet hienosti tälle vuosikymmenelle ja maksoi noin 30 euroa. Murto-osa siitä, mitä ovien vaihtaminen maksaisi. Alakerran vessassa näissä valkoisissa ovissa oli melko kammottavat metalliset mötikät vetiminä - ne vaihtuivat muutaman euron hinnalla näihin keveämpiin valkoisiin. 



4. D-C FIX

Tämä kontaktimuovia muistuttava muovi ei ole se upein materiaali maailmassa, mutta sillä kummasti päivittää muutamat silmiä kirvelevät kohdat sisustuksessa. Meillä se toimii kylppärissä. Haluaisimme toki uusia koko kaakelit sekä kalusteet, mutta toistaiseksi dc-fix hoitaa mainiosti pienet rypyt sileämmäksi. Yksi oli eripariset kaapinovet (toinen oli harmaa ja toinen valkoinen) ja toinen yksittäiset kuviolaatat seinässä. Raavin päätäni kuukausitolkulla noiden kuviolaattojen kanssa, eikä tämäkään ratkaisu täydellinen ole, mutta eivät ne nyt niin paljon pistä silmään.


5. KAUSIVAIHTELUT

Muistan vielä muutama vuosi sitten nauraneeni ihmisten jouluverhoille ja muille hassuille kausiasioille. Mutta itseasiassa ne ovat nerokas tapa piristää sisustusta. Meillä on olohuoneessa kesän värit harmaa, valkoinen, keltainen ja musta - talven värit valkoinen, harmaa, mintunvihreä ja roosa. Tyynyliinat, maton ja tauluna olevan julisteen ja muutamat muut pikkuesineet vaihtamalla pääsee ihan eri tavalla kiinni uuden kauden fiilikseen. Puoli vuotta käytöstä poissa olleet jutut taas tuntuvat kivasti lähes uusilta. Kuvassa oleva joulukuusi nyt on aika rautalangasta väännetty esimerkki kausijutuista :) 



+ SIIVOUS

Kunnon siivous tekee ihmeitä. Ja vie aikaa. Mutta on sen arvoista. Jos aikaa on vähänlaisesti, voin lämpimästi suositella siivouksen ostamista. On erittäin toimiva combo tehdä ensin itse kunnollinen tavaroiden järjestely ja palata muutaman tunnin päästä huolella siivottuun kotiin. Puhtaan lattian tuoksu on ihana ja kiiltävät kylppärit kruunaavat siistin kodin. 

DIY: VANHAN PULPETIN KUNNOSTUS

26.11.2017



Nopsu rakastaa legoja. Paljon. Niillä rakentaminen on ainut homma, minkä parissa hän viihtyy vaikka tunnin putkeen ja siitä osan jopa ihan ilman seuraa. Tähän asti meillä on saanut olla pikkulegot levällään olohuoneen lattialla, mutta eipä sellainen oikein käy enää. Pikkuveli kääntyi eilen ensimmäistä kertaa itse selältään mahalleen ja osaa jo hieman liikutella itseään mahallaan ns. kellonviisarina. Legoille täytyy siis löytää uusi paikka.  

Tuntuisi todella tympeältä roudata kaikki pikkulegot yläkertaan (sekin vaihe ehkä joskus vielä on edessä), joten aloin miettimään niille jonkinlaista rakennuspaikkaa Nopsulle. Samaan aikaan asuinalueen kirppispalstaa selatessani sieltä osui silmiin ihana vanha pulpetti! Tajusin, että se sopisi aivan ihanasti isimiehen alakerran työpöydän viereen. Tein tarjouksen ja perjantaina kävin hakemassa pulpetin tänne meille. 




Tämä ihana kokopuinen pulpetti oli selvästi jo elämää nähnyt. Varmasti useampaan kertaan jo maalattu ja uusinkin maalikerros oli saanut piirtojälkiä ja muutamia tarroja. Yleiskunto oli kuitenkin hyvä, joten pienellä vaivalla tästä sai oikein siistin näköisen. 

Maalipinnat olivat sen verran siistit, etten lähtenyt hiomaan. Pesin vain maalipesulla ja annoin hetken kuivua. Huomasin meillä kaapissa olevan mustaa spraymaalia ja valkoista huonekalumaalia. Peruin siis suunnittelemani maalinhakureissun, säästin muutaman kympin ja hyödynsin vanhat maalit.


Peitin ensin sanomalehdillä ja jätesäkeillä valkoiset osat ja menin pihalle sprayaamaan kannen mustaksi. Spraymaalin kanssa ei muuten todellakaan kannata leikkiä sisätiloissa. Sitä maalisumua leviää tosi laajalle alueelle ja lisäksi maali haisee kamalan pahalle. Viritin itsellenikin Ludun harsosta hengityssuojan. 


Mustan maalin hieman kuivuttua oli valkoisten osien käsittelyn aika. Maalasin kapeimmat kohdat pienellä siveltimellä ja muut osat pienellä superlonitelalla. Ja tässä lopputulos!




Olen tähän tosi tyytyväinen. Vain 15 eurolla saatiin näin ihana ja nostalginen legorakennuspöytä  (tai piirustuspöytä) Nopsulle ja ehkäpä tämä säilyy vielä kirjoituspöydäksi vaikkapa Ludulle, kunhan hän tuosta vähän kasvaa. Jos nyt tosiaan oppisi kunnolla kääntymään ensin :) 

Tuoli tähän vielä täytyisi löytää! Millainen tuoli teidän mielestänne pulpettiin sopisi? 


BLOGIHAASTE: SISUSTA MINIBUDJETILLA

25.11.2017



Sisustaminen ja kodin laittaminen pikkubudjetilla on ehdottomasti yksi suosikkiasioistani. Siispä intouduin valtavasti Suvin omassa blogissaan heittämässä haasteesta tehdä edullisia sisustusratkaisuja. Tässä siis omat viisi vinkkiäni kodin laittamiseen kukkaroa kurittamatta. 

1. SAUMAMAALI

Pinttyneet saumat kylppärissä tai vessassa? Apu löytyy joko saumanpuhdistusaineesta tai saumamaalista. Jos saumat eivät ole kovin kauaa olleet pinttyneen likaiset, saumanpuhdistusaine todennäköisesti does the trick. Mikäli saumat eivät tuollakaan aineella vielä puhdistu, tai kontrasti valkoiseen laattaan on edelleen liian suuri, suosittelen lämpimästi saumamaalia. Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy miten tummuneista ja likaisista saumoista sai ihanan raikkaat valkoisella maalilla. Maalia myy muunmuassa Biltema. 



2. KAAKELIMAALI

Karmean väriset kaakelit? Harkitse vielä kerran moukarin esiin kaivamista ja suuntaa sen sijaan esimerkiksi K-rautaan. Kaakelimaalit eivät nykyisin tarvitse enää edes pohjustusta vaan niillä voi suoraan hyökätä maalattavan pinnan kimppuun. Meillä maalattiin keittiön kaakelit jo ennen muuttoa. Ne olivat alunperin vaaleanruskeat, joissa siellä täällä kuviolaattoja. Lisäksi kaakelimaalista uuden pinnan meillä sai tuulikaapin lattia. Kovasti tekisi mieli koettaa maalia myös kylppäriin, mutta en ole varma sen kestävyydestä märkätiloissa. 




3. KONMARI

Karsi kotoa kaikki ylimääräinen tavara, niin voit olla varma, että yllätyt. Kaappeihin ilmestyy yhtäkkiä lisää tilaa, hyllyt näyttävät selkeämmiltä ja lattioilla sekä pöydillä pyörivän tavaran määrä vähenee. Käytät myös vähemmän aikaa järjestelyyn. Oikein kannattava panostus kodin ulkonäköön ja fiilikseen.



4. VALAISTUS

Valitse yhden ison valon sijaan aina monta valonlähdettä oleskelutilaan. Sijoita valot mieluiten huoneen nurkkiin ja saat sillä aikaan tilan tuntua. Huoneesta tulee myös paljon tunnelmallisempi näin valaistuna. Meillä olohuoneessa on kattovalon lisäksi tämä kuvassa näkyvä suuri kirkasvalolamppu, joka tohottaa pienenä aurinkona näin kaamosaikaan lähes kaikki päivät. Lisäksi yhdessä nurkassa on ns. pallovaloja. Kaipaan kuitenkin vielä muutamaa valonlähdettä lisää, etenkin juuri näin pimeään vuodenaikaan. 




5. EDULLISET HANKINNAT

Blogimaailma saattaa olla pullollaan kalliista sisustusliikkeistä hankittuja asioita, mutta pikkuisen aikaa ja energiaa, niin yhtä kivoja löytöjä voi myös tehdä edullisesti. Varsinkin tällaisiin asioihin, jotka eivät ole käytössä ikuisesti, ei mielestäni kannata tuhlata kovin paljon rahaa. Nuo ylemmän kuvan kivat tuikkukipot ovat Jyskistä ja nämä alemman kuvan lelukorit Hong Kongista. Tuikkukipot olivat muutaman euron kappale ja nämä kolme lelukoria olivat alle 30e yhteensä. 

Tässä päällimmäiset minibudjetin sisustusvinkeistä! 
Heitän samalla haastetta eteenpäin - mitkä ovat omat vinkkisi pienen rahan kodinlaittoon?




OMILLA VALINNOILLA MAAILMAA PAREMMAKSI

18.11.2017



YHTEISTYÖSSÄ SUKHI-MATOT

Puhun täällä blogissa aika vähän työasioista, mutta nykyistä edeltävä työpaikkani oli Suomen UNICEF. Olin val-ta-van onnellinen ja ylpeä, kun pääsin tuonne töihin. Olin siinä kohdassa elämääni lopen kyllästynyt pinnallisiin ihmisiin, itsekeskeisiin uraohjuksiin ja siihen, että maailmassa iso raha tuntuu löytävän niiden luo, joiden luona iso raha jo on. Kaipasin muutosta ja sitä sain. UNICEF on edelleen mielestäni maailman hienoin järjestö, joka toimii joka päivä, jokaisessa maailman nurkassa sen eteen, että huominen olisi parempi. Auttaen niitä meistä heikoimpia, jotka apua kipeimmin kaipaavat, eli lapsia. Kestävästi, eli niin, että lopulta apua ei enää tarvita. 

Tämä postaus ei kuitenkaan käsittele UNICEFia, vaan halusin yleisesti tulla pohtimaan sitä, mitä me kaikki voimme arjessamme tehdä paremman maailman eteen. Tällä hetkellä työpaikkani on jälleen yksityisellä sektorilla ja olen siitä onnellisessa asemassa, että (etenkin normaalilla palkalla) minulla on mahdollisuus tehdä valintoja sen suhteen, mitä ostoskoriini laitan. Tämä siis sen lisäksi, että kuulun siihen maailman onnekkaaseen osaan, joka pystyy suhteellisen helposti maksamaan asumisensa, lasten menot ja jääpä vielä vähän rahaa huvitteluunkin. 

Arjessa sitä harvoin tulee ajatelleeksi, että itseasiassa jokainen ostoskärryn valinta on tietoinen tai tiedostamaton päätös sen suhteen, millaisessa maailmassa haluamme elää. Otanko sen hiukan kalliimman Reilun kaupan kahvin ja tuen oikeudenmukaista tuottajien kohtelua? Valitsenko edullisen muutaman euron paidan, joka kestää käytössä korkeintaan vuoden - vai laitanko hieman enemmän rahaa laadukkaaseen vaatteeseen, joka kestää käyttöä, pesua ja kulutusta. 


Kirjoitin hetki sitten täällä blogissa makuuhuoneemme uudesta matosta ja lupasin vielä toisen postauksen yhteydessä palata siihen, mistä matto oikein on hankittu. Sain sen blogiyhteistyönä, joka on tavallinen tapa meidän bloggaajien saada satunnaista korvausta tekemästämme työstä, joka joillain toki on enemmän harrastus, joillain ihan päätoiminen työ. Sukhi-matoilla on ihana tarina takanaan ja markkinointiviestinnän ihmisenä rakastan tarinoita brändien takana. 

Sukhin perustanut hollantilainen Nasia Burnet teki Royal Academy of Arts -oppilaitoksessa opiskellessaan useita matkoja Nepaliin, Intiaan ja Marokkoon, mikä innoitti häntä viemään paikallista käsityökulttuuria myös muiden saativille. Hän halusi saada käsityöt tarjolle mahdollisimman ekologisina tuotteina, ilman AZO-aineita tai allergeeneja sisältäviä väriaineita. 


Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellista. Sukhin toiminnan periaatteena onkin toimia vastuullisesti sekä mattoja valmistavien käsityöläisten suuntaan, että mattoja ostavien asiakkaiden suuntaan. Tehdä kaikista ketjun ihmisistä onnellisia. Matot toimitetaan koteihin ympäri maailmaa suoraan käsityöläisiltä, ilman väliportaita. Voikin siis todeta, että tämän lähemmäksi vastuullisuus+laatu -yhdistelmää on hankala päästä. Matto on ihana käyttötuote, joka tekee paljon sisustukseen, minkä lisäksi on ihana tietää, että omalla matolla on tarina ja sen käsityönä tehnyt ihminen on saanut työstään kunnollisen korvauksen sekä arvostusta työlleen. 

Voin siis lämmöllä suositella Sukhi-mattoja, mikäli haluat tehdä kaikin puolin kestävän ja kauniin valinnan.

Miten paljon sinä mietit ostokäyttäytymisessäsi vastuullisuutta? 
Paljonko olet valmis maksamaan extraa, jos tiedät, että tuote on vastuullisesti tuotettu? 



Kuvat: Sukhi-matot


LAATUA JA TYYLIÄ MAKUUHUONEESEEN

4.11.2017


YHTEISTYÖSSÄ SUKHI-MATOT

Se tunne, kun saa kotiinsa jotain arvokasta, tyylikästä ja käsintehtyä... Muutama viikko sitten soi ovikello ja lähetti toi meille odottamamme paketin. Pyöreään pakettiin oli tiiviisti rullattu tämä kaunotar. Upea villamatto, joka tekee makuuhuoneemme ilmeelle ihmeitä. Tosin mainittava, ettei taso nyt lähtöjään ihan hirveän korkea ollut. Muovin alta paljastui ihana hento villan tuoksu, kun pyöritin maton lattialle. Tervetuloa uuteen kotiin, Kalim! 



Tuntuu kornilta laittaa ylistyssanoja jonoon, mutta matto vaan on ihan täydellinen. Se on kaunis kuin mikä, varmasti vastaavaa ei tule ihan jokaisessa kodissa vastaan. Se tuntuu jalan alla i-ha-nal-ta. Sen päällä tekee mieli venytellä, lukea kirjaa - vaikka nukkua päiväunet! 


Näin äitiyslomalla kotona ollessa haluaisi remontoida sitä sun tätä ja sisustaa koko koti uudelleen. Tässä asunnossahan tosiaan riittäisi tekemistä vaikka kuinka. Makuuhuoneeseen haaveilen uusista kaapinovista. Unelma olisi peiliovet, mutta vähän tuntuu, että se on liian hinnakas hankinta ainakin tähän vaiheeseen elämää. Mietin, jos uusisi ovien vetimet - se on muuten hyvin edullinen tapa päivittää koko huoneen ilmettä! Uusi sängynpääty meille on tulossa, joten ehkä pian uutta postausta makuuhuoneen sisustuksesta. 

Nyt tämä matto onneksi tekee koko huoneesta tunnelmallisen, lämpimän ja viihtyisän oloisen. Tiedän jo nyt, että tämä matto tulee kulkemaan mukanamme koko elämämme, riippumatta mihin vielä tästä muutamme. Jos muutamme. 


Sukhimatot on vähän erilainen mattokauppa ja haluankin siitä kertoa teille vielä hieman paremmin toisessa postauksessa. Oma nykyistä edeltävä työpaikkani oli kansainvälinen hyväntekeväisyysjärjestö, jossa edistettiin lastenoikeuksia. Koen siis tärkeäksi eettisyyden ja vastuullisuuden liiketoiminnassa. Siksi mielelläni nostan yrityksiä, joissa näihin asioihin on panostettu. Oma pieni korren kantaminen kekoon maailman ihmisten hyvinvoinnin eteen. 

Mitäs pidätte matosta? 
Millainen on teidän muiden mielestä täydellinen matto? 

Käykää ihmeessä kurkkaamassa millaisia mattoja Sukhilla on tarjota - sieltä löytyy ihania värikkäitä yksilöitä myös :)


TALVI TULI OLOHUONEESEEN + ARVONNAN VOITTAJA

11.10.2017


Mikään ei ole sen halvempaa sisustamista, kuin järjestyksen vaihto. Näin kotona ollessa kun sitä ehtii zuumailla kaikkia huoneita jokaisesta vinkkelistä, niin mietin, josko koetettaisiin olohuoneeseen uutta järjestystä. Halusin testata, mahtuisiko sohva olemaan näin "poikittain" huoneen keskellä jakaen sen vähän kuin kahteen eri tilaan. Tuntuu toimivan mainiosti! 


Nyt tuonne sohvan selän taakse jää tila vaunuille (meillä ei ole vaunuvarastoa eikä eteisessä tilaa, niin niiden on oltava olohuoneessa) ja sinne kaavaillaan myös työpöydälle paikkaa. Varmasti viimeistään ensi vuoden alussa Ludu muuttaa omaan huoneeseen, vieden näin työhuoneen meiltä. J tekee kuitenkin välillä töitä kotona iltaisin (ja öisin), joten pieni työpiste olisi suotava olla. Vaihtoehtoja jää oikeastaan kaksi; joko makuuhuoneessa tai olohuoneessa. Koska en haluaisi yhtään tekniikkaa makuuhuoneeseen, valinta kallistuu olohuoneen puolelle. Asetin kuitenkin tiukat vaatimukset sille, että pöydän on oltava minimalistisen siisti ja kaunis. Ja mahdollisimman vähän johtoja :)  


Mutta takaisin olohuoneeseen. Todella kivasti nyt jää tämmöinen pienempi tila sohvan ja telkkarin väliin. Nuo korit muuten ovat edullinen löytö lelukoreiksi - eivätkö olekin aivan ihanat! Yhdessä on Nopsun lelut, toisessa Ludun vauvalelut ja kolmannessa, vähän pienemmässä isot legot. 


Syksy ja talvi tuli olohuoneeseen muutamien sisustusjuttujen myötä. Vaihdoin mustavalkoisen maton tähän mintunvihreä/valkoraidalliseen. Keltainen poistui sisustusväripaletista ja tilalle tuli lämmin roosa. Sitä löytyy nyt taulun julisteesta, tyynynpäällisistä sekä tietenkin kynttilöistä. Haaveilen vielä muutamista kauniista valonlähteistä olohuoneeseen. 


Näin minustakin tuli "kausisisustaja". Aikaisemmin olen vain naureskellut ihmisille, joilla on kesäverhot ja talviverhot. Verhot meillä edelleen saa olla samat vuodenajasta toiseen, mutta näillä pienillä sisustusjutuilla on kiva tuoda kotiin kausivaihtelua. 

Mites muut, vaihtuuko teillä syksyn tullen verhot tai vessapaperit? :)

Ja vielä loppuun I love me -messulippujen arvonnan voittaja! 
Onneksi olkoon "niemineniitu", sinulle on lähetetty sähköpostia 💌

TUULIKAAPIN UUDISTUS PIKKURAHALLA

27.9.2017


No kun ihan hieman on puraissut tämä kodinlaittokärpänen. Koska meillä ei nyt mihinkään ison rahan remontteihin ole varaa, on oltava nokkela. Ja pojat miten kivoja juttuja saakaan pienellä rahalla aikaan, kun vaan näkee vähän vaivaa. Tämäkin uudistus tapahtui muutamassa illassa ja muutamalla eurolla. 


Tuulikaapin lattia näytti koko ajan likaiselta. Syynä oli likaiseksi pinttyneet laattojen saumat. Saumat saa aika hyvin putsattua saumanpuhdistusaineella, mutta jos sekään ei tehoa, on olemassa saumamaalia. En kuitenkaan kokenut mitenkään järkeväksi lähteä tuulikaappiin tavoittelemaan puhtaan valkoisia saumoja, eikä tummat saumat houkuttaneet nekään, joten väännettiin sävynuppia ihan eri suuntaan. Kaakelimaali. Jokaisen kaakeleidensa vihaajan paras ystävä. Neljällä kympillä saa kaakelit todella helposti uuden, tasaisen värin. Ja saumat samalla. Tässä päästiin vielä halvemmalla, sillä ystäväni bongasi minulle harmaan kaakelimaalin purkinloput vitosella nettikirpparilta! 


Toinen pieni, hauska uudistus oli sähkökaappi. Tuo jokaisen asunnon pakollinen paha. Eipä se valkoisena tuossa enempää häirinnytkään, mutta toisaalta, kun se siinä jokatapauksessa on, niin miksei tehdä siitä jotain hauskaa? Biltemasta purkki liitutaulumaalia kympillä ja lopputuloksen näet alta. Samoin kuin lattian lopputuloksen. Mitäs tykkäät? 





Oletteko muut kokeilleet kaakelimaalia? Entä löytyykö keneltäkään muulta tällaisen muodonmuutoksen kokenut sähkökaappi? 


ps. sisustus on sitten JUURI tällaista: nyt kun näen tämän viimeisen kuvan, niin mietin, että ehdottomasti saatava tuohon musta naulakko, eikä valkoinen! Hihi, yhden paikan kun fiksaa, niin kolme jo odottaa jonossa :)

MAALINTUOKSUISENA HABITARESSA (+ALEKOODI)

16.9.2017




Kodin laittaminen ei näytä laantumisen merkkejä täällä suunnalla! Tänään käsittelyyn lähti yläkerrasta portaikon tolpat ja kaide. Ne kun olivat typerästi männyn sävyiset, vaikka muuten kotimme on jo täysin putsattu niin, että isojen pintojen väreinä ovat koivu ja valkoinen. Viime viikonloppuna J otti hiomakoneen tomeriin tassuihinsa ja hioi pinnat puhtaiksi. Tänään minä sudin ensimmäisen kerroksen valkoista maalia pintaan ja odotan innolla, että pääsen huomenna aamulla maalaamaan toisen kerroksen. 

Vielä maalia käsissäni kiskoin tänään vähän siistimpää vaatetta päälle, ripsaria räpsyttimiin ja suuntasin hyvän ystäväni kanssa Habitareen. En ollutkaan koskaan aiemmin käynyt tuolla sisustukseen keskittyvillä messuilla. Olin siellä ihan ei-bloggaaja-statuksella, mutta pitihän silti napsia muutamia kuvia.



Ostoksiakin tuli tehtyä. Tiedättekö nämä trendikkäät hamam-pyyhkeet? Olen jo pitkään ihaillut niitä, sillä ne ovat aivan upean tuntuisia ja näköisiä. Pyyhkeitä saattoi ihastella muunmuassa Suvin blogissa tuossa jokin aika sitten. 

Pyyhkeet ovat aika hinnakkaita, mutta messutarjouksella ostin niitä neljän käsipyyhkeen setin. Näillä saa ihanaa, uutta ja raikasta ilmettä vessaan tai kylppäriin. Niin, kunhan ensin teen vähän miniremppaa niihinkin ;) 

Toinen ostokseni toteutuu vasta muutaman viikon päästä - ostin nimittäin siivouksen! Me olemme jo pitkään miettineet tälle syksylle siivouspalvelun käyttämistä, sillä olen paljon yksin lasten kanssa. Minä kyllä ihan tykkään siivoamisesta, mutta juuri tällä hetkellä oma aika on niin vähäistä, että käytän sen mieluummin muuhun, kuin siivoamiseen. Vaikka sitten remppaamiseen ja sisustamiseen :)


Jos olemme tyytyväisiä, jatkamme varmaankin siivouspalvelua tämän loppuvuoden joka toinen viikko. Kerron kyllä sitten, miltä vaikutti ensimmäinen kokemus siitä, kun ammattilainen tulee siivoamaan oman kodin. 

Jos sinäkin muuten haluat testata Freskaa, saat tällä J21VW1 koodilla 25 euron alennuksen ensimmäisestä siivouksesta! 

Nyt unille, huomenna aamulla jatkuu maalaus, jee :)
Ihanaa sunnuntaita kaikille!


IKKUNA MAKUUHUONEESTA KÄYTÄVÄÄN - OMITUISEN IHANA

11.9.2017


Muutimme kesän alussa tähän uuteen kotiin ja niin ihana kuin tämä onkin, muutama ratkaisu sisustuksen suhteen on saanut meidät raapimaan päätämme. Yksi niistä on ikkuna makuuhuoneesta rappukäytävään. Tuossa ikkunassa oli meidän taloon tullessamme alumiiniset sälekaihtimet, mutta ne olivat mielestämme ankean näköiset ja toisekseen - ei kovin turvalliset, kun vauvasta kasvaa taapero ja hän alkaa kurkotella kaihtimiin päin. Roikkuvat narut eivät siinä mielessä myöskään houkuta. Laittelin ideapyyntöä erääseen mukavaan sisustusaiheiseen ryhmään Facebookissa ja sieltä nappasin muutamat vinkit, yhdistin ne ja tässä lopputulos! 


Mitä pidätte? Oma unelmien valintani olisi ollut puiset sälekaihtimet, mutta ne pitäisi tuossa koossa tilata mittatilaustyönä ja siihen ei nyt ole varaa. Siispä tämä kokonaisuus on parasta, mihin tällä hetkellä pystyimme ja olen itse kyllä ihan tyytyväinen lopputulokseen. 

Lasin alareunaan on laitettu dc-fixiä, joka tekee lasiin ns. maitolasiefektin. Laskostuva kankainen kaihdin on Ikeasta ja paperipallovaloja nyt löytyy lähes jokaisesta kaupasta. Yhteensä hintaa tälle sisustusidealle tuli alle 40 euroa. Paperipallot tuovat kivasti lapsenmielistä leikkisyyttä, joka sopii hyvin siihen asti, kun vauva nukkuu samassa huoneessa. Sen jälkeen valot varmaankin seuraavat Ludua omaan huoneeseensa. Samassa myös viimeistään heivaamme muualle tuon väliaikaisen hyllyn, jossa tällä hetkellä vauvanvaatteet. 



Ludu on muuten oppinut nukkumaan omassa sängyssään. Ihan loistava tämä unipesä, nimittäin siirtymä vierestä pinnasänkyyn meni täysin kivuttomasti. Eihän vauva juuri huomaa eroa, kun tuntuma pysyy ihan samana. Vielä muutaman kuukauden ehkä L mahtuu pesäänsä, sitten on sanottava sille heipat ja oltava ihan iso poika omassa pinniksessään. 


Rappukäytävässä meillä on meneillään noiden tolppien maalaaminen valkoiseksi. Ne on jo melkein kokonaan hiottu ja maalipurkki odottaa eteisessä. Ihana päästä eroon kaikesta tuosta männystä asunnossamme. Valkoinen ja koivu kun miellyttävät meidän silmäämme huomattavasti enemmän. 

Tässä vielä se, miltä ikkuna näyttää käytävään päin. Vähän meni kuvassa valotus sinne ja tänne, kun aikaa ei kauheasti ollut säätää kuvien kanssa. Ihan mukava kuitenkin. Antaa näkösuojaa, mutta päästää kuitenkin kivasti valoa rappukäytävään.  


Näin kotona ollessa minua aina puree iso sisustuskärpänen ja haluaisin pistää koko kodin uusiksi! Vaunulenkkien päässä olevat Jysk, Bauhaus ja jopa K-rauta on tullut tässä viikkojen aikana tutuiksi. Toivottavasti tykkäätte näistä sisustuspostauksista, sillä näitä on varmasti syksyn aikana luvassa paljon lisää!

ps. tässä vielä "ennen" kuva :) 





CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan