Neljäs kerta toden sanoo

24.9.2015

Hyvät ystävät, me ostimme maanantaina uudet rattaat. Ja eihän siinä muuten, mutta ne nyt sattuu olemaan neljänne tälle lapselle ostetut. Ja eihän SIINÄ vielä mitään, mutta ne sattuu myös olemaan samat, kuin mitkä ostettiin ihan ekana :D

Tässä tarina.

Meillä oli siis aluksi koko Brio Go –setti sisältäen turvakaukalon, vaunukopan ja istuinosan. Kun Nopsu tuli 6kk ikään ja saimme hänet siirrettyä istuma-asentoon, elämä helpottui kovasti, koska sitä ennen pojan kanssa ei voinut lähteä rattailla/vaunuilla mihinkään, koska tyyppi huusi makuuasennossa kuin pikku hyeena. Kun näennäisesti tarve oli enää pelkille rattaille ja kaverit olivat kiinnostuneita ostamaan koko setin, teimme ratkaisun myydä setti ja hankkia tilalle vain perus rattaat.


Ostimme hieman nopealla ratkaisulla alennuksesta uudet Brio Spinit, jotka toimivat ihan hyvin meillä kesän yli, mutta viimeistään syksyllä selvisi, että ei nuo mitkään ”maastorattaat” ole. Myös muutamat muut puutteet harmittivat. Aloin haaveilla Brio Smilestä ja ne löytyikin kohtuulliseen hintaan käytettynä marraskuussa 2014. Smilet toimivat upeasti ja olin tosi harmissani, ettei ostettu niitä aiemmin. Sydäntä nimittäin kirpaisi työnnellä 6kk tyyppiä kasvot menosuuntaan, kun olisi halunnut nähdä vauvelin. Tosin, Nopsu oli tyytyväinen :D 


Smilejen kanssa oltaisiin varmasti menty pidempäänkin, mutta muutama sinnikäs vika sai meidät toisiin ajatuksiin. Ilmatäytteiset renkaat tarkoitti sitä, että noin kerran kuussa puhkesi joku renkaista. Ensinnäkään; se ei ole kiva yllätys tienpäällä (!!) ja toisekseen, uusi sisäkumi maksoi aina semmoiset 12-14 euroa. Lisäksi eturenkaisiin ilmeni aika pahana ns. tyyppivika, eli renkaiden väpätys kun työntää vähänkin kovempaa vauhtia. Tämä oli to-del-la rasittavaa. Tiesin myös, että jos näistä meinaa vielä jotain rahoja saada, niin pitää myydä nyt, ennenkuin isompia vikoja ilmenee.

Siispä, kun bongasin tuossa reilu viikko sitten ”käytettynä” tutut Brio (nykyisin Britax) Go:t, joilla siis ei oltu ajettu yhtään ja takuutakin jälkellä 2 vuotta, oli päätös tehty. Saimme 400 eurolla nämä suloisuudet kotiin (kaupassa lähemmäs 800e). Pari ominaisuutta edelleen mielestäni Smilessä on paremmin, mutta ehdottomasti nämä ovat nyt meille ykköset. Edelleen mahdollisuus kääntää istumasuuntaa (esim. bussimatkat), kestävät renkaat, loistava työntöaisa, reilummin lapselle tilaa, iso tavaratila kauppareissuja varten… Ja mikä ehkä parasta: kahden vuoden takuu!! Jos siis tulee mitä tahansa vikaa, niin Brio hoitaa :)

brio go

Niin ja Smilet meni kaupaksi päivässä - vikoinen kaikkineen :)

Näillä go-go mennään nyt sitten toivottavasti "loppuun asti" ja sittenkin vielä jää hyvät rattaat seuraavalle käyttäjälle!

Mitä rattaita teillä lukijat on käytössä ja oletteko olleet tyytyväisiä? Oletteko onnistuneet alusta saakka menemään samoilla vai onko mukana samanlaisia sarjavaihtajia, kuin meikämamma? 


11 kommenttia:

  1. Anonyymi24/9/15

    Go Nopsu Go!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuplatarpeilla varmasti vielä isompi houkutus vaihtaa erilaisiin kulkupeleihin.. onko lapset vierekkäin vai allekain vai... :)

      Poista
  3. No johan teillä on melkoinen vaunu-historia :) Meillä on nyt viimeisen reilun vuoden ollut käytössä Phil & Tedsin Vibe-rattaat ja olemme olleet niihin tyytyväisiä. Siihen sai kätevästi myös tuon sisaristuimen kiinni kun lapsia tuli lisää. Mutta täytyypä myöntää syntimme: meillä on myös yhdet Teutonian vaunut/rattaat ja yhdet kevyemmät matkarattaat tuolla varastossa.. Håhåå..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, matkarattaathan on sitten ihan asia erikseen: niistä meillä on menossa vasta toiset :D :D :D

      Poista
  4. Meillä on carenan tuplat joilla mennään semmoset matkat kun esikoinen ei jaksa (en kerkee odottaa) kävellä. Silloin jos esikoinen pyöräilee/kävelee menee 1vee brio spin rattaissa :) mä oon tykännyt niistä, ollut meillä jo esikoisella. Oon jopa lumihangessa tarponut niillä :D On meillä vielä pyöräkärrykin sitten joka toimii myös rattaina molemmille :) Ja me siis kuljetaan lähes aina kävellen/pyöräillen, siksi myös tuo 4v istuu usein kyydissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spinnit on kyllä näppärät! Pyöräkärry olisi myös mun valinta just jos olisi kaksi lasta! Sinne vaan muksut tappelemaa.. köh.. istumaan vierekkäin ja mamma polkemaan :D

      Poista
  5. Siltä varalta, että vielä joskus päädyt takaisin Smileihin (käsittääkseni moni ei pääse niistä yli vaikka myisi ne ;) ) olen kirjoittanut blogiini tee-se-itse huolto-ohjeet juurikin tuon väpätyksen korjaamiseksi. :) Meille virallinen huolto takkuili jälleenmyyjän takia, joten kävimme kysymässä apua muualta ja saimmekin ohjeet. Aikaa meni alle 5 min ja rahaa alle 5e ja testatusti toimii! Meillä Smilet kerkesi olemaan vain pari päivää ennen kuin väpätys oli aivan järkyttävää, vaikka rattaat itsessään olivat vähän yli puolivuotiaat. Pari viikkoa kituutimme, mutta todella kannatti korjata. Olen ihan rakastunut noihin vaunuihin enkä hevillä vaihda. :)

    Brio Smile tee-se-itse-huolto - mmamallama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ninni! Mä huomasinkin eilen Brion fb-ryhmästä sun huolto-ohjeet! Ihan mahtavaa, että apu väpätykseen on saatavilla. Onhan noissa Smileissä ihan sairaasti kaikkea hyvää, mutta nyt tuntuu, että Go on silti meille paras valinta; se kulkee vakaammin (Smilessä etupyörät niin kapealla, että esim. vetäminen vaarallista) ja toi giganttinen alakori, johon mahtuu kaksi ostoskassia vierekkäin. Plus, ei enää tarvitse stressata puhkeavista renkaista. En tiedä MITEN mä noita rattaita oon työntänyt, kun ainakin kerran kuussa rengas puhkeaa :/

      Oonkin just julkaisemassa "Suurta Brio-rattaiden vertailua" ;) joten stay tuned, jos haluat lisää mun kokemuksia. Painotus taas kerran just siinä, että nämä myös henk.koht. mieltymyksiä :)

      Poista
  6. Anonyymi19/10/15

    Meillä on kaks lasta. Ihan ekana esikoiselle hommattiin emmaljunga mondial duot, ihanat, tilava koppa ja hyvät muutenkin talvivauvalla. Pitkä miinus renkaista jotka vaihdettiin kaikki varmaan kertaalleen uuteen ja ei muuten ollu halpoja! Tilaustavaraa vieläpä. Välissä oli lisänä jotkut carena rattaat joissa ainoa plussa heittoaisa. Sen jälkeen Britaxin tuplarattaat, ihan jees. Sitten Stokken scootit ja nyt Babyjogger city elitet ja nyt oon kyllä viimein tyytyväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sielläkin käyty siis jo hyvä määrä rattaita läpi :) Vaikka toisaalta, kahden lapsen kanssa varmaan itselläkin sitten olisi jo tyyliin kahdeksannet :D Noi renkaat on kyllä aina hinnakkaita - meilläkin paloi varmasti yli 50 euroa tuossa vajaan vuoden aikana renkaisiin :/ Kiva kuulla, että nyt sielläkin on hyvä menopeli alla!

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan