Arvatkaas mitä me teimme tuossa hetki sitten? Varattiin meidän porukalle lomamatka! Edellisen kerran ollaankin oltu reissussa vuonna 2015, Barcelonassa, josta nämä kuvatkin ovat. Jos tuo reissu kiinnostaa, niin tässä linkki postaukseen meidän Barcelonan matkasta. 

Ihan liian usein meidän perhe ei siis reissaa. Ollaan käyty tuon kesän jälkeen kerran Tukhomassa kolmihenkisenä perheenä, mutta sekin oli osaksi työreissu. Suurin syy siihen, miksi emme ole reissuja tehneet, on raha. 

Kun yhdestä lentolipusta tuli neljä

Olin ennen lapsia aika kova tyttö reissaamaan. Saatoin käydä ulkomailla neljästä viiteen kertaa vuodessa, josta osa toki työmatkoja, mutta osa myös pitkiä reissuja kauemmas, kuten Malesiaan, Japaniin tai USA:han. Olin hyväpalkkaisessa työssä ja sinkkutyttö (tai korkeintaan seurusteleva), joten reissaaminen oli todella osa minua. Rakastin lähteä reissuun yksinkin, jolloin sai kunnolla heittäytyä paikalliseen arkeen ja kulttuuriin. 

Nyt meitä on neljä. Jos olen ihan rehellinen, niin en ymmärrä, miten jotkut perheet käyvät joka vuosi (tai jopa useamman kerran vuodessa!) lomamatkalla perheen kanssa. No, jokaisella on varmasti omat järjestelynsä, mutta kyllähän tuosta on helppo tulla kateelliseksi. Lomamatka on  kuitenkin niin ainutlaatuinen tapa päästä irti arjesta ja rentoutua hieman. Voin vaan sanoa, että kun iskimme luottokortille neljän hengen lentoliput, niin ei tarvitse ihan heti taas ajatella reissuja. 

Tarvitsevatko lapset lomamatkoja? 

Mutta niin, tarvitsevatko lomamatkoja aikuiset vai lapset? Monet, varsinkin nuoret ja varsinkin vain yhden lapsen vanhemmat, ajattelevat matkustelun olevan ainutlaatuinen tapa antaa lapselle elämyksiä ja muistoja koko loppuiäksi. Kasvattaa hänestä maailmankansalaista ja avartaa näkemyksiä. Aivan varmasti tämä pitää paikkansa. Etenkin, jos sijoituksen tekee vähän muuhun, kuin valmiiksi paketoituun kanariffan lomaan. Väitän, että lomamatkaa ensisijaisesti tarvitsevat kuitenkin vanhemmat. Loma on aina lomaa, mutta piru vie kun kotona on aina se sama pyykkivuori, ulkona se sama leikkipaikka vuoden ympäri, kauppareissu suuntautuu joka viikko samaan Prismaan ja hoidettavien asioiden lista ulottuu kotoa sinne Prisman ovelle asti. Maiseman vaihto toimii niin älyttömän hyvin siihen, että pystyy hetkeksi jättämään ne arjen paineet ja rutiinit taakse. Hetken aikaa olla oikeasti läsnä perheelle ja nauttia hetkestä. 

Ei ne lapset niitä reissuja varsinaisesti tarvitse. He tarvitsevat turvallista arkea ja perhettään. Päivähoidosta on tietysti hyvä pyrkiä pitämään kesällä lomaa, jotta pieni saa oman irtaantumisen "työpaikkaansa", mutta aivan yhtä elämyksellisen ja silmiä avartavan loman voi järjestää kotoa käsin. Reissuja voi tehdä myös edullisesti ja lähelle. Ja hyvänä esimerkkinä se, kun Nooan ekalla reissulla Korkeasaareen parasta olivat kaivon kannet. Että elämykset voivat pienille löytyä yllättävistäkin paikoista. 

Minne nyt suuntaamme? 

Näin neljän vuoden jälkeen on kuitenkin tullut aika meidän perheen lähteä lomamatkalle. Me suuntaamme Hollantiin. Hauska "sattuma", että menemme käymään saman perheen luona, jonka kanssa olimme tuolla Barcelonassa neljä vuotta sitten. Tässä välissä perheisiin on tullut yksi lapsi lisää kullekin ja tuo ystäväperhe on muuttanut Hollantiin. Olinkin siellä yksin käymässä viime syksynä. Nyt he ovat siellä muuttaneet upeaan isoon uuteen kotiin, jonne mahtuu vaikka kokonainen perhe kerralla kylään. Ja mehän tartuimme heti tilaisuuteen. 

Tässä reissussa on monta hyvää puolta. Lennot ovat suhteellisen lyhyet, pääsen näkemään rakasta ystävääni, lapsille on paljon seuraa - ja tietysti majoitus on meille ilmainen. Lennämme Amsterdamiin, mutta asumme siellä Purmerendissa, joka on ihana, idyllinen kylä noin 20 kilometrin päässä Amsterdamista. Aivan täydellinen paikka siis olla lasten kanssa. 

Eniten odotan kuitenkin breikkiä arkeen. Tällä hetkellä olo on aika kuormittunut työvelvotteiden, taaperon uhman, viisivuotiaan juttujen sekä itse kalenteriin haalittujen blogijuttujen ja treenien kanssa. Kotona todellakin on jatkuvasti enemmän tekemistä, kuin aikaa. Ja sama toistuu töissä. Teemme todella vähän perheenä mitään ja myönnän, että itse olen tosi huono elämään hetkessä, ennenkuin keittiö on siivottu ja pyykit laitettu. Tämä viikon reissu toivottavasti antaa sen mitä siltä eniten odotan. Hetkessä elämistä ja elämästä nauttimista. Reissu kahden pienen kanssa tuo varmasti tullessaan monta yllättävää käännettä, mutta ainakin olemme siellä kaikki yhdessä.  Ja Hollannista saa maailman parhaita kakkuja sekä vohveleita. Slurps. 

Mitä mieltä sinä olet, tarvitsevatko lapset lomareissuja? 

UHMA!

Katsoin kerran kellosta. Olimme olleet kotona neljä minuuttia ja siihen olisi sisältynyt kolmet raivarit. Jollain on uhmaikä. Tahtoikä. Se-todella-rasittava-vaihe-elämässä. Vanhemmille ainakin. 

Mistä puusta tämä omena putosi? 

Olemme monesti miettineet, mistä ihmeestä Luka on saanut geeninsä. Minä ja mies kun ollaan kuitenkin suhteellisen rauhallisia. Ei meitä ainakaan räiskyviksi ja rämäpäisiksi voi mitenkään kuvailla. Lukaa sen sijaan voi. Ja määrätietoiseksi ja itsepäiseksi. Ihan erilainen uhmaaja, kuin veljensä. Aina sitä kompastuu siihen, että jotenkin olettaa toisen lapsen kulkevan samoja polkuja, kuin ensimmäinen - vaan harvemmin se kai niin menee. Luka tekee kaiken sen, mitä Nopsu ei koskaan olisi uskaltanut. Kiipeää pöydälle, avaa jääkaapin ja ottaa syömistä, kaataa kaurahiutaleet lattialle, pesee omatoimisesti vessaharjalla vessaa (seiniä ja lattioita), piirtää pöytään... lista on pitkä! 

On siis selvä, että Lukaa myös joutuu aika usein kieltämään. Lisäksi hän on melko fyysinen eli olemme kaikki, etenkin minä ja Nooa, saaneet osaksemme aika kovakouraista raapimista sekä puremista. Minulle taisi jäädä pysyvästi arpi poskeen eräästä syvemmästä naarmusta. Toistan siis itseäni sanoessani, että kieltämistä joutuu tekemään usein. Ja sekös pientä uhmatiikeriä raivostuttaa. Kädet heitetään parkuvalle naamalle ja jos se ei riitä, mätkähdetään lattialle huutamaan. Siinä samassa ehkä vielä oma pää lyödään lattiaan, jolloin pitää parkua entistä kovempaa. 

Ihana kamala isoveli

Pojat ovat mahtava kaksikko. Mutta silti niin niin niin usein toistensa kimpussa. Ei ne varsinaisesti tappele, mutta ärsyttävät jatkuvasti tahallaan toinen toisiaan. Aivan sama kumpi ottaa ensin aivan sama minkä lelun, niin toisen on SAATAVA se. Heti. Jos Nopsu rakentaa tornin, pitää Lukan rikkoa se. Nopsu koettaa tehdä pöydän ääressä matikantehtäviä (jep, hän rakastaa matematiikkaa), niin Lukan on pakko saada juuri sen kynä Nooan kädestä. Ja näin taas kymmenettä kertaa parkuvat molemmat. 

Olikin aika paljon helpompaa handlata kotona yksi uhmaikäinen ilman isosisarusta. Koen näitä äitiyden perus tuskia siinä, kun aina tuntee tekevänsä väärin. Jos kiellät isompaa ja sanot, että pitää ymmärtää, että toinen on vielä pieni - alkaa hän itkemään ja tunnet syyllisyyttä siitä, että eihän viisivuotiaan nyt tarvitse vielä näin paljon venyä. Jos taas kiellät taaperoa (ja hän alkaa huutamaan), tunnet syyllisyyttä siitä, että hän joutuu rajaamaan niin paljon tekemisiään isoveljen takia. Ei isoveljellä ollut mitään tällaista, kun oli taapero. 

Mutta on näillä sitten kuitenkin ne hetkensä, kun osoitetaan, että oma veli on maailman paras asia. Aamuisin pojat aina halaavat, kun näkevät toisensa. Samoin nukkumaan mennessä. Monesti potalle käyttämään kelpaa vain Nooa ja siellä ne söpösti istuvat vessassa molemmat ja tuijottavat toisiaan. Luka pitää huolta, että päiväkodista muistetaan ottaa mukaan Nooan pehmolelu ja Nopsu katsoo aina pihalla, missä Luka on.

Mitä muuta kuuluu Lukalle? 

Onneksi elämä ei ihan pelkkää uhmaa ole. Nyt pääsiäisen vapaapäivät selvästi teki pojalle hyvää. Eihän me varmaan hänen syntymänsä jälkeen olla oltu näin montaa päivää kaikki kotona putkeen. Kiukkua on ollut huomattavasti vähemmän ilmassa ja olemme saaneet iloita puheen kehittymisestä. Mahtavaa, kun alkaa noita sanoja löytymään ja välillä hän tyytyväisenä papattaa omia juttujaan vain laittamalla tuttuja sanoja peräkkäin. Tänään hän on illan hokenut "pikkukala, pikkukala, pikkukala". 

Liikkumaan Luka tosiaan on taitava ja kiipeää minne vain. Juoksee myös isoveljen kanssa kovaa vauhtia ja on taitava potkimaan ja heittämään palloa. Veikkaankin jotain urheiluharrastusta tälle pikkutiikerille. Hauskaa on se, että hän kutsuu itseään ponnekkaasti nimellä "Kuka!". Tätä kuullaan sata kertaa päivässä, kun kaikki pitäisi saada tehdä itse, eli "Kuka, Kuka!!". Myös jos vaikka huudan, että tulisko Luka mun kanssa kylpyyn, huutaa hän alakerrasta takaisin "Kuka!", johon aina pakko nauraen vastata, että "No, sinä!!". 

Yhtenä aamuna papa haki Lukan pinniksestä ja toi mun päälle löhöilemään. Mikään läheisyydestä tykkäävä löhöilijä tämä poika ei todellakaan ole. Hän muutaman sekunnin siinä muka-unisena söpösti pää kaulaani vasten - kunnes kurkkasi kirkkain silmin minua ja huusi "Pöö!". Niin lukamaista 💚

Tällaista elämää meillä täällä uhmiksen kanssa. 

Onneksi kesällä tulee jo kaksi vuotta täyteen ja sitten mennään sitä kovasti odottamaani kolmosta kohti. Aina pitää olla hetkestä kiitollinen, mutta odotan malttamattomana, että Lukakin alkaa jo olla tuon "tuhoa ja karkaa"-iän ohi, ja voimme tehdä paljon enemmän kivoja asioita perheenä. 

Millaisia uhmailijoita sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy?

Here we go - Bikini Challenge!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: FITFARM

Kävin muutama kuukausi sitten kirjastossa ja nappasin sieltä mukaani kirjan aiheesta bikini fitness. Selailin sitä illalla ja mietin, miten tuollainen voisi olla hauska kokemus, jos olisi vähän sporttisempi ja vähän nuorempi. Ihan kisalavoille en tunne olevani tarpeeksi motivoitunut, vaikka ikä ei todellakaan ole mikään rajoite, mutta idea jäi hautumaan mieleeni. Miten voisin tavoitteellisesti treenata ja saada itseni hyvään kuntoon? 

Molemmilla äitiyslomilla olin aika kivassa kunnossa, sillä liikuin koko ajan ja se kompensoi hyvin satunnaisia herkutteluja. Nyt takana on aika stressaava talvi. Ensin yllättävä työnhaku äitiysloman päätteeksi, sitten uuden työn alku, poikien päivähoito, sairastelut... stressi on ollut päällä jatkuvasti ja minähän sitten osaan taltuttaa sitä stressiä suklaalla. Edelleen, on ihan ok joskus syödä vaikka kokonainen suklaalevy sohvalla istuen, mutta jos sen toteuttaa monta kertaa viikossa, alkaa se näkyä kropassa. Puhumattakaan siitä, mitä se tekee fiilikselle. Voin sanoa, ettei pidemmänpäälle ole lainkaan hauskaa, että oma paras tsemppari ja terapeutti on etunimeltään Fazerin ja sukunimeltään Sininen. 

Ja kun minä niin tiedän, miten mahtava olo on elää hoikassa, vahvassa ja notkeassa kropassa. Ja kun minä niin tiedän, että se on myös ihan mahdollista toteuttaa. Niin mitä tässä vielä odotellaan?

Omat vahvuudet (ja heikkoudet) fitnessvalmennukseen

Lähdin mitä suurimmalla innolla mukaan Fitfarmin valmennukseen, joka alkoi nyt maanantaina. Ilmoittauduin tähän jo kaksi kuukautta sitten, joten motivaatiota on todella ehditty kasvattamaan. Iän myötä sitä oppii tuntemaan itseään paremmin ja tiedänkin jo hieman omista vahvuuksista ja heikkouksista. Ehdoton vahvuus on se, että aidosti pidän liikunnasta ja tunnen oloni hyväksi sporttisessa kropassa. Motivaatio siis on kohdallaan ja korkea. Sekä salille että lenkille lähden (lähes) aina mielelläni. Tykkään myös projekteista, joten tällainen 10 viikon rutistus sopii mielelleni todella hyvin. 

Suurin heikkouteni liittyykin oikeastaan valmennuksen jälkeiseen aikaan. Pystyn kyllä vastustamaan herkkuja, kun olen tähän lähtenyt ja sitoutunut. Rehellisesti en usko tekeväni juuri yhtään "repsahdusta". Dieetin aikana kun pystyy kuitenkin välillä syömään proteiinijätskiä tai laittamaan suklaan makuista protskujauhetta puuroon. Pieniä herkkuja saa siis tällä tavalla ujutettua viikkoon. Suurin haaste tulee olemaan valmennuksen päätyttyä, kun taas saa syödä oman päänsä mukaan. Koetan tässä kymmenen viikon aikana panostaa myös tosi paljon henkisellä puolella sen miettimiseen, miten voisin palkita itseäni tai lohduttaa itseäni muuten kuin levyllisellä suklaata.

Miksi Fitfarm Bikini Challenge?

Muistetteko, kun viime keväänä karistin raskauskilot pois? Silloin käytin edellisenä syksynä ostamaani Fitfarmin Fit Mama -ruokavaliota (valmennus jäi syksyllä kesken), joka oli todella järkevä ja monipuolinen. Tämä herätti luottamuksen Fitfarmin asiantuntemukseen. Nyt kaipasin jälleen fiksua ruokavaliota sekä etenkin ohjattua treeniä. Eihän nettivalmennus ihan face-to-face -valmennusta korvaa, mutta en mitenkään saisi tähän elämäntilanteeseen mahdutettua jotain PT-tapaamisia tai toisaalta haluaisi niistä ihan niin kovia hintoja maksaakaan. 

Netissä tapahtuva valmennus istuu täydellisesti kiireiseen arkeen. Treenit voi laittaa kalenteriin sen mukaan, miten ne sinne parhaiten mahtuu ja tässä valmennuksessa voi jopa valita haluaako tehdä salitreenit vai kotitreenit. Mitä tulee ruokavalioon, niin aivan mahtavalla tavalla on otettu huomioon eri ruokavaliot. Voi valita maidotonta, gluteenitonta tai jopa vegaaniruokavalion. Voi siis heittää romukoppaan ne ajatukset siitä, että fitnessiä voisi harrastaa vain maitorahkan, kanan ja raejuuston voimin. 

Fiilikset ensimmäisten päivien jälkeen

Nyt takana on kaksi päivää valmennusta ja fiilis on todella hyvä! Olen ollut flunssassa ja muutenkin stressaavat pari viikkoa töissä meneillään, mutta siitä tulee kyllä todella voimakas fiilis, kun on ottanut itseään niskasta kiinni ja tietää panostavansa omaan hyvinvointiin. Olen myös aivan innoissani valmennukseen kuuluvasta tuesta netissä sekä upean aktiivisesta Facebook-ryhmästä, jossa on huikeat 854 jäsentä! 

Olen myös saanut ammattilaisen arvion siitä, millainen ruokavalio ja treeniohjelma minulle parhaiten sopisi. Ruokavaliossa syömistä on tarpeeksi, ainoastaan aamuisin herätessä on tosi nälkä ja tekeekin tiukkaa päästä Vantaalta Espooseen ennen kuin saa aamupalan eteensä. Treenissä toteutan nelijakoista saliohjelmaa, eli käyn salilla neljä kertaa viikossa treenaamassa eri lihasryhmiä. Eilen tein ekan salitreenin ja myönnettävä, että vähän meni vielä liikkeiden opetteluksi, mutta jo ensi viikolla varmasti saa enemmän tehoja irti, kun liikkeet ovat tulleet tutuiksi. 

Fiilis on siis todella kohdallaan ja uskon, että tämä kymmenen viikkoa tulee menemään nopeasti. Tiedän monta, jotka ovat jääneet valmennukseen koukuun - saa nähdä miten minulle käy :) Ruokiani en todellakaan aio jatkossa punnita ja haluan syödä samaa ruokaa muun perheen kanssa, mutta tavoitteellisempi treenaaminen voi hyvinkin olla "mun juttu". 

Jos sinäkin innostuit, niin tähän tällä viikolla alkaneeseen porukkaan mahtuu vielä hetken aikaa mukaan! Klikkaile itsesi tänne Fitfarmin sivulle, tutustu valmennukseen ja hyppää mukaan fitness-kelkkaan! 

Siellä on myös monia muita kivoja valmennuksia, joista löytyy sopivia niin tuoreille äideille kuin kunnon äijille myös. 

Mitäs sanot, laitetaanko matkan varrelta vähän kuulumisia vai postaanko vasta lopputulokset kesäkuun lopulla? 💪

Tauko arkeen Itämeren aalloilla

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SILJALINE

Pieni tauko hektiseen arkeen voi löytyä lähempää, kuin uskotkaan. Tukholman päiväristely oli jo kaksikymmentä vuotta sitten minun ja Katan suosikkijuttuja - ja nyt palasimme niihin tunnelmiin ja muistoihin hieman aikuistuneempina. Tiesittekin jo, että Pandamama-blogi palkittiin viime vuonna Vuoden Blogina Kaksplussan blogiverkostossa. Siitä palkinnoksi sain risteilylahjakortin ja nyt viimein pääsimme sen käyttämään. Papan sunnuntaityöputki päättyi vih-doin, joten lapsenvahti check, tytöt laivalle, check! 

Tällä kertaa saimme nauttia astetta paremmasta hytistä, sillä pääsimme majoittumaan De Luxe -hyttiin. Miellyttävä hytti tulikin tällä kertaa oikein kunnolla tarpeeseen, sillä minä onneton nappasin pojilla pyörineen flunssan ja sairastuin heti ensimmäisenä iltana! Luulin ensin, että reagoin vain siitepölyyn, mutta kunnon flunssahan sieltä tuli kylään. Ensimmäisenä iltana käytiin syömässä laivan Grill House -ravintolassa ja tax freen suklaiden kanssa palasimme hyttiin katsomaan Sohvaperunoita ja parantamaan maailmaa. Hauskaa, kun samalla laivalla itseasiassa oli neljä Sohvaperunaa! 

Tax freessa oli aivan super ihania kuohuviini- ja shampanjapulloja, joita teki mieli ostaa kunnon kottikärryllinen. Tarkoitus olikin käydä hamstraamassa niitä toisena iltana, mutta flunssa tosiaan kaatoi meikämamman petiin päivän Tuhkolmassa talsimisen jälkeen todella tehokkaasti. 

Laivalla meille oli varattu erikoisaamiainen, joka tarjoiltiin vähän rauhallisemmassa ravintolassa. Aivan ihanaa. Erityispisteet luomumehulle, kofeiinittomalle kahville ja taivaallisen hyville macaronseille. Ruuasta puheen ollen, jos suuntaat Tukholmaan, lupaa käydä lounaassa Holy Greens -ravintolassa! Nuo salaattiannokset ovat parhaita ikinä, lähellä tuotetut raakaaineet, sieltä saa tuorepuristettua mehua (tässä oli omenaa, appelsiinia, keltajuurta ja inkivääriä) ja annosten hinnat ovat todella kohtuulliset.

Toinen perinteinen "syömäkohde" on Gallerianin frozen yoghurt baari. Flunssaisena ja jäässä jätski tosin ei ehkä ollut fiksuin valinta, mutta ei aina jaksa olla fiksu. Shoppailuja tehtiin ihan reippaasti. Minä ostin Hollisterilta collegehousut sekä hupparin. And other storiesilta mukaan lähti kaksi söpöä kynsilakkaa sekä kaulakoru ja sormus. Kirjakaupasta ostin tosi ihanan sellaisen "työkirjan" nimeltään 100 saker som gör mig lycklig. Todella monessa kaupassa muuten Tukholmassa itsepalvelukassat. Ihan kirjakaupoista sisustuskauppoihin. Muina svenssoneina siellä kuulkaa jo yhdessä kaupassa opastin viereisiä tätejä käyttämään täkäläistä itsepalvelumaksua, vaikka juuri 15min sitten olin ekaa kertaa juuri sellaista päätelaitetta käyttänyt. 

Kuten jo aiemmin todettu, päivä puolikuntoisena särkylääkkeen voimin kylmässä Tukholmassa vei kaikki voimat ja toisena iltana jaksettiin vain syödä ja sen jälkeen majoittua lämpimään hyttiin herkkujen ja ison pinon naistenlehtiä kanssa. Lämmin suihku ja hauska hömppäleffa telkkarista. Hyvää yötä. Aamulla vielä runsas aamupala ja sitten halimaan omia poikia, jotka olivat tulleet ihanasti ihan terminaaliin asti vastaan. 

Huomenna alkaakin kovasti odottamani "uusi arki", josta pian lisää. Nyt kuitenkin lämmintä teetä, villasukat jalkaan ja ajoissa unille, jotta jaksaa lähteä huomenna töihin. Ihanaa, kun onkin edessä lyhyempi viikko pääsiäisen takia. 

Kiitos vielä kerran tästä hyvin tarpeeseen tulleesta breikistä ruuhkavuosiarkeen Siljaline ja blogikotini Kaksplus!

Pääsiäisen kaunein suklaalevy

Pääsiäinen on varmasti yksi niitä juhlia, joita odotetaan erityisesti herkuttelun puolesta. Lapset laskevat öitä palmusunnuntaihin, aikuisten herkkuja ovat monesti rahkapiirakat ja kenties pasha. Mämmi jakaa joka vuosi ihmiset kuin laskiaispullan täytteet (oikein on tietenkin tykätä siitä, jos tarjoillaan vaniljakastikkeen kanssa). Nyt löysin niin kivan, kauniin ja helpon pääsiäisherkun, että onnistuu kuulkaa vaikka sunnuntai-iltana kahden pienen muksun kanssa. Tried and tested. 

Tätä kaunista, viemisiksikin hyvin sopivaa suklaalevyä varten tarvitset vain kolme "ainesosaa". Tummaa leivontasuklaata, valkoista leivontasuklaata sekä pussillisen pieniä suklaamunakarkkeja. 

Sulata suklaat vesihauteessa kahdessa eri kattilassa. Lohko ja rouhi sillä aikaa karkit. Levitä tummaa suklaata leivinpaperin päälle levyksi ja valuta valkoista suklaata päälle raidoiksi. Vedä veitsen kärjellä marmorikuvioita levyn pintaan. Kaada tämän jälkeen karkkirouhe päälle ja laita levy jääkaappiin jäähtymään. 

Valmiin pääsiäissuklaalevyn voit laittaa tarjolle joko kokonaisena, tai paloiksi lohkottuna. Iso pala tätä, kuppi hyvää kahvia ja auringonpaiste - pääsiäinen voi alkaa! 

Ohjeen bongasin jostain kaupassa jaettavasta ruokaohjelehtisestä. Muistaakseni K-kaupan reseptivihko. Kiitokset ideasta siis sinne suuntaan 🐰

Nefriitti - täydellinen värisävy!

"Miten sulla on energiaa tuollaiseen?", kysyi ystäväni, kun näki eilen meidän upouuden i-ha-nan seinän. Sanoin miettineeni samaa, kun työviikon jälkeen perjantaina kymmenen aikaan illalla sudin maalia seinään. Mutta oli niin vaivan väärti eikö? 

Olin pitkään haaveillut meille alakertaan yhteen pitkään seinään jotain väriä, mutta en oikein keksinyt mikä siihen sopisi. Lämmin vai viileä? Haluan, että talvella se huokuu kodikkuutta ja kesällä kuitenkin on jotenkin raikas. Tumma vai vaalea? En halua, että suhteellisen pieni kotimme näyttää yhtään pienemmältä, mutta toisaalta ihan vaalea sävy on vähän sitten se ja sama, maalaako edes. 

Sitten huomasin jossain sisustusryhmässä tämän Tikkurilan Nefriitti-sävyn ja ihastuin kertaheitolla. Tuo on täydellinen värisävy meidän seinään. Mieheltä hyväksyntä ja taaperon kanssa illalla maalikauppaan. 

Pihistelin maalin valinnassa sen verran, etten ottanut sitä kalliimpaa Tikkurilan maalia vaan Bauhausin jonkun oman, johon sekoitettiin tuo kyseinen sävy. Sanoivat, että Tikkurilan maaliin sekoitettuna sävy on tarkin, mutta en ollut itse niin millintarkka, joten sinne päin riitti. Lopputulema oli kuitenkin prikulleen sama, kuin mallilapussa. 

Ensimmäinen kerros maalia oli todella laikukas ja ehdin jo kiroamaan "halpismaalin". Toinen kerros kuitenkin riitti tekemään pinnasta niin tasaisen, ettei kolmatta kerrosta onneksi tarvittu. Ihanaa, että maali oli päällemaalaamiseen riittävän kuiva jo kahden tunnin jälkeen, sillä taaperoperheessä tuo maalaamiseen käytettävä aika on pienen järjestelyn takana. 

Pari vinkkiä, mitkä voisi ensi kerralla muistaa: telaan varsi (nopeuttaisi kummasti, kun ei tarvitsisi kiipeillä jatkuvasti tikkaille) ja laadukas maalarinteippi. Sellainen vähän muovimainen pinkki. Ärsyttävää repiä teippiä pois, kun se repeilee koko ajan. Muuten maalaaminen meni kyllä todella sujuvasti ja olen aivan suorastaan kuulkaa rakastunut tähän lopputulokseen! Jotenkin teki koko kodista asteen viihtyisämmän ja tyylikkäämmän. Sävy on juuri täydellinen sekoitus vihreää ja harmaata. Se on yhtäaikaa lämmin ja viileä. Siitä tulee kauniit varjot seinälle ja tähän on ihana yhdistää erilaisia puunsävyjä sekä vaikkapa suosikkiani vanhaa roosaa. Sopii myös ihanan jotenkin trooppisesti yhteen meidän keittiön turkoosin kanssa. 

Lopun postausta saattekin nauttia ihan vaan näistä sisustuskuvista. 

Koko projekti tuli maksamaan 65 euroa, sillä keksin myydä jäljelle jääneen lähes kokonaisen maalipurkin ja maalaustarvikkeet alueen kirppariryhmässä. Ei siis lainkaan iso hinta eikä iso vaiva. Seuraavaksi ajattelin maalata yläkerran käytävän valkoisella (se on harmaa), koska sinne tarvitaan lisää tilan tuntua. Ja suunnitteilla on myös hauska pyykkijärjestely siihen käytävään. Sisustuspalaamisiin siis!