Mustikkasuu ja hiphurraa!

26.3.2015

Eilen oli yksi niitä päiviä, kun sen pelastamiseksi on illalla ihan pakko leipoa. Okei, ensin teki kyllä mieli hakea kilon irtokarkkipussi, mutta kun olen selvinnyt jo päivään 10 tässä 21-päivän sokerittomuushaasteessa, niin en antanut yhden kurjan päivän kaataa venettä. Irtokarkkien sijaan tehtiin siis illalla Nopsun kanssa sokeriton mustikka-omena-piirakka. Saatiinpahan siitä kivaa tekemistäkin sekä herkkuiltapalaa.


Apuleipuri rakastui jäisiin mustikoihin niin kovasti, että olisi niitä varmasti syönyt koko pussillisen. Itse piirakkakin kyllä sai hyväksyvän arvosanan. Sitä meni hyvä lautasellinen iltapalaksi. Toimiva oli myös ystävältäni bongaama idea roudata kylppärin käsienpesukoroke keittiöön leipomisen ajaksi. Kun vain pitää huolen, että veitset ja muut semmoiset pysyy tarpeeksi kaukana, niin kummasti paremmin sai leivottua näin. Okei joo, en ole ennen edes jaksanut yrittää, koska sitä lahkeessa kitinää ei jaksa kukaan ja 11kg sylissä ei ole maailman helpoin tehdä juuri mitään - ainakaan leipomista.



Piirakan, joka loppujen lopuksi oli kyllä enemmän semmoinen paistos, pohjassa oli kaurahiutaleita, mantelijauhoa ja riisijauhoja (kas, se oli siis myös gluteeniton), reilusti voita ja hunajaa. Päällykseen tuli omenoita, mustikoita, vaniljauutetta, kanelia ja vaniljarahkaa. Itse vetelin tätä herkkua pojan nukahdettua kaksi valtavaa kulhollista - vaniljarahkalla ja maapähkinävoilla vahvistettuna :)


Mutta sitten itse päivän uutiseen: MEILLÄ ON LENNOT!! Tänään aamulla olimme Katjan kanssa 6:20 (okei, mä saavuin vähän myöhässä, 6:23) Stockmannin oven ulkopuolella jonottamassa jonotusnumeroita, joilla pääsi jonottamaan kello 07:00 aukeavaan Finnairin lipunmyyntiin. Meillä oli ihan hulvattoman hauska aamu, shoppailtiin vähän lastenvaatteita ja parit kosmetiikkajutut, käytiin ottamassa parit kahvit ja ennenkaikkea, saatiin ne alle 200 lennot Barcelonaan!

21.6. - 30.6. meidän perheet siis lähtevät Barcelonaan kesälomamatkalle!! Ihan super ihanaa ja tosi jännittävää :) Neljä aikuista, yksi 3v. ja kaksi taaperoa. Lisähuomiona perheiden naisten itäsuomalaisuus. Epäilen, että hiljaista hetkeä noiden 9 päivän aikana ei tule olemaan :D


9 kommenttia:

  1. Anonyymi26/3/15

    BARCELONA!

    VastaaPoista
  2. Mä kimppaan edellistä,BARCELOONAAAAA!Jee! Kiitos ihanasta aamusta myös.😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi edellinen tyyppi lähtee meidän mukaan ;) Oli kyllä kivaa, ihan erilainen ja tosi hauska aloitus päivälle :)

      Poista
  3. Ihanaa, kun saitte lennot ja nyt on jotain mitä odottaa. :) Meinasin, että skippaan tän kevään Hullut Päivät, mutta pakkohan niitä sun kehumia tyttöjenvaatteita on käydä katsomassa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii.. voihan niitä aina käydä vaan KATSOMASSA ;) Vaihdetaan sitten reissuvinkit teidän reissun jälkeen!

      Poista
  4. Mikä ilme tossa ekassa kuvassa- ihana :) Jee lennoille! Teillä on varmasti mahtava reissu tiedossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyytyväistä hykertelyä kuului koko ajan kun sai nappailla noita mustikoita suuhunsa :) Ja joo, tulee varmasti tosi kivaa ja jännää ja kaikkea - mitä siitä nyt voi tulla kun tuommoinen sakki lähtee reissuun :D

      Poista
  5. Moikka Pirita! Mä löysin sun blogin Instan kautta. :) Ihanalta kuulostaa teidän kesälomasuunnitelmat, kaveriperheen kanssa reissaaminen on parasta. terkuin Suvi opiskeluajoilta Jyväskylästä, tai siis nykyään Pirkanmaalta, mut anyways... Tervetuloa myös visiitille mun blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!! Hei onpa hauska törmätä tämmöistä reittiä :) Muistan kyllä hyvin sut :) Meen heti kurkkaamaan sun blogia! :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan