Thairuoka - lasten lempiruoka

26.11.2019



Olen saanut ilon käydä reissaamassa Aasiassa neljä kertaa. Ensimmäisellä kerralla vietin kuukauden reppureissaten Thaimaata, Malesiaa ja Singaporea. Toisella kertaa käytiin J:n kanssa Malesiassa ja Thaimassa. Kolmas kerta suuntautui Japaniin ja neljäs kerta oli häämatka Kiinaan ja Thaimaahan. Yksi parhaista asioista noilla reissuilla on ehdottomasti ruoka. Etenkin thairuoka.

Häämatkalla J jopa kävi lyhyen kokkikurssin, jossa opeteltiin tekemään thairuokaa ja kannoimme kotiin paikallisia ruuanlaittokirjoja. Suomessa meidän the luksusravintola on aina ollut Farang, jossa tarjoillaan juurikin thaimaalaista ruokaa. Kallista. Aivan järjettömän hyvää.




Thairuokaa lasten makuun


Meidän perheessä minä teen kuukaudessa suurinpiirten 25 kertaa ruuan ja J loput kerrat. Joista niistä puolet on pizzan tilaamista tai sushin hakemista. Rakkaudella sanottuna. On muutamia ruokia, jotka annan aina J:n tehtäväksi, koska se vaan osaa tehdä niistä niin paljon parempia, kuin minä. No, jos totta puhutaan, niin J saa ai-na lapsilta ihan älyttömät kehut ruuasta, oli se sitten mitä vaan. Mikä tietysti lämmittää sen mieltä, joka tekee ruokasuunnittelun, käy kauppareissut ja lähes aina tekee sen ruuan. Mutinaa.

No niin, ne "papan ruuat" ovat siis lihapullat, kaalipata sekä thai-keitto. Tämä thaikeitto ei ole mikään "virallinen" thaikeitto, mutta siinä yhdistyy juuri täydellisesti Thaimaan maut ja sillä lempeydellä, että sitä syövät mielellään myös lapset. Jätän mainitsematta, että meillä lapsilla on paljon parempi chilinsietokyky, kuin minulla.


Thaikeitto à la Papa


Tarvikkeet: 

1 tlk Kookosmaitoa
1 kanaliemikuutio
1 kasvisliemikuutio
1 sitruunaruoho
1-2 tl Tom Yam Kung -tahnaa
1 limen mehu
4 porkkanaa
3 tomaattia
Kanaa / tofua / katkarapuja 300- 300g
Inkivääriä
Thai-basilikaa
Reilusti vettä

Lisäksi riisiä

Valmistus: 

Paista kana, jos käytät sitä. Muut ainekset vaan isoon pataan ja kiehumaan. Lopuksi lisätään kookosmaito. Etenkin jos sen unohtaa ostaa ja pitää käydä lähikaupasta. 

Tarjoiluun korianteria ja lisää limeä, jos sattuu tykkäämään siitä tosi paljon kuten me. 



Etenkin näihin viileisiin syksyn ja talven päiviin tämä ruoka on aivan täydellinen. Ja tätä voi tehdä ison padan, josta riittää syödä monta päivää. Riisin sijaan voi tietysti tehdä tähän kaveriksi nuudelia. 

Hyvää ruokahalua! 🍜




MAIDOTON, VILJATON, VOITTAMATON OMENAPIIRAKKA

19.12.2017


Tässäpä helppo resepti maistuvaan omppupiirakkaan, jossa ei ole maitotuotteita eikä kotimaisia viljoja käytetty. On siis gluteeniton ja jos korvaa munan jollain vaihtoehtoisella asialla, niin vegaaninen myös. 

VOITTAMATON MAIDOTON JA VILJATON OMENAPIIRAKKA*

75g (runsas 1dl) riisijauhoja
50g (runsas 1 dl) kikhernejauhoja
50g (1,25dl) mantelijauhetta
50g sokeria
75g maidotonta margariinia (tai voita, jos haluat)
1 muna
4 pientä tai 3 suurta omenaa
kanelia ja sokeria 

Siivilöi kulhoon riisijauhot, kikhernejauhot ja mantelijauhe. Sekoita joukkoon sokeri. Leikkaa maidotonta margariinia pieniksi kuutioiksi ja hiero kuutiot jauhojen joukkoon, niin että saat murumaista seosta. Tee keskelle syvennys ja lisää siihen muna. Sekoita muna muruseokseen. 

Painele taikina pienen vuoan pohjalle. Lisää päälle omenaviipaleet, ripottele päälle reilusti kanelia ja sokeria. Lisää sinne tänne nokare margariinia. 

Paista 200 asteessa noin 25-35 minuuttia. 

(Itsellä jäi paistoaika vähän arvioksi, kun lapsi alkoi yökkäämään ja jossain välissä vaan nappasin piirakan uunista pois. Anteeksi tästä huomiosta, mutta elämä on.)


Rakastan mantelijauhoja kaikessa leivonnassa ja tähän pohjaan ne todellakin tuovat ihanan maun. Kikhernejauhoissa saattaa olla joku proteiinin hippunen jäljellä ja jos haluaa vielä valkoisen sokerin vaihtaa vaikkapa intiaanisokeriin, niin jopa ollaan terveellisen piirakan parissa! 

Suosittelen maisteltavaksi joko vaniljajäätelön tai turkkilaisen jugurtin kanssa. Tai soijajugurtin. Riippuu mikä on syöjän ravintomieltymys :) Kaurapohjainen vaniljakastike olisi muuten varmasti aivan täydellinen pari tälle! 



Tykkäättekö te kokeilla uusia reseptejä ja/tai etsiä tutuista resepteistä terveellisempiä versioita? 

* Resepti on mukailtu ihanasta kirjasta "Parhaat gluteenittomat, vehnättömät ja maidottomat reseptit"

RAAKARUOKARESEPTEJÄ BLOGIN TÄYDELTÄ

19.3.2017


Tajusin juuri, että voisin oikein hyvin linkata tänne yhden vanhan blogini. Ajalta, jolloin tykkäsin tehdä paljon raakaruokaa ja muutenkin intoilla terveellisestä ruokavaliosta.

Älkää välittäkö blogin hassusta ulkoasusta ja hassuista kirjoituksista, se on ajan patinaa vaan se ;) Tässä muutama poiminta, joista voisi olla muillekin iloa. Itse suuntasin äsken etsimään maailman herkullisimman suklaa-appelsiini-raakakakun ohjetta, koska ajattelin semmoisen huomenna pyöräyttää :) 


Makeat herkut: 


💚 Limekakku

💚 Pekaanipähkinä-lakritsi-fudge 

💚 Appelsiinisuklaakakku

💚 Rommi-rusinajätski



Suolaiset herkut: 


💚 Raakalasagne

💚 Raakapuuro/smoothie 

💚 Suosikkiraakapuuroni


Ensi viikosta on säätiedotuksen mukaan tulossa vallan keväinen ja aurinkoinen! Jippii!! Mun suurin ilo on Adidaksen Superstarit, jotka saa jalkaan ja jalasta pois kumartumatta :) Keväistä sunnuntaita kaikille! 



LIHATONTA MEININKIÄ

12.9.2016


Tjaa-a, vielä hetki sitten uhosin jatkavani überterveellistä sokeriton-vehnätön-maidoton -linjaa ainakin osittain. No, bullshit, jos näin kansan termein voin ilmaista asian. Kuluneet viikot ovat sisältäneet aikamoisen määrän stressiä suunnasta jos toisesta ja silloin en todellakaan jaksa pitää mistään järkevästä kiinni. Pastan sijaan olen valinnut lähes aina riisiä tai perunaa ihan vaan siksi koska pastasta tulee raskas olo. Maidon kanssa ehkä 50/50 lehmänmaito- ja kasvimaitotuotteita. Sokeria olen syönyt päivittäin ja ihan liikaa.

MUTTA, jotain hyvää sentään!


Palasin tuossa pari viikkoa sitten takaisin vanhaan tuttuun ruokavalioon, eli jätin lihan taas kokonaan pois. Minähän olin ovo-lakto-pesco-vegetaari (häh mikä??) jotain 6-7 vuotta ennen kuin tulin raskaaksi. Söin siis kasvisruuan lisäksi maitoa, munaa ja kalaa. Raskaana ollessa himoitsin ihan hirveästi lihapullia, kinkkupitsaa ja nakkikastiketta, joten.. noh.. niinpä niin :) Se sitten ns. jäi päälle ja onhan tietyllä tapaa helppoa, kun koko perhe syö samaa ruokaa kotona.

Pikkuhiljaa kuitenkin olen jättänyt kotiin ostamatta lihaa ja koska minä teen koko perheen ruokalistan aina kuukaudeksi eteepäin (siihen on syynsä, miksi minä ;) niin pitkään siellä olikin jo vain yksi kerta punaista lihaa viikossa. Nyt sitten minä en ainakaan kotiin osta lihatuotteita. Kalaa kyllä syömme edelleen ja sitä syödäänkin monta kertaa viikossa. Pojat saa töissä/hoidossa syödä sekaruokaa, mutta kotona meillä on nyt pysyvästi nakkikastikkeessa soijanakit, makaroonilaatikossa soijarouhe ja uusin suosikki näkyy kuvissa, quorn! Kerralla koko perheen suosioon! Kanaa muistuttava kasvisprotsku, joka on todella helppo valmistaa ja koostumukseltaan tosi ihanaa. Tein siitä nyt kastikkeen, jossa oli Oatlyn kaurakerma maustettuna keltaisella currytahnalla ja sekaan herneitä. Voiko olla helpompaa!


Onpahan nyt tältä osin ainakin laitettu parempaan kuosiin omaa ja koko perheen ruokavaliota. En taida tässä edes kirjoittaa syitä, miksi lihan syönti on huono idea. Jokainen osaa ne varmasti googlata ja tietääkin - enkä puutu muiden valintoihin sen enempää. Pojatkin eilen pisti omien hampurilaistensa väliin jauhelihapihvit, kun itse taas iskin sinne viipaleen tofua. Tulee varmasti se aika, kun Nopsun kanssa jutellaan enemmän siitä, mistä liha tulee, miten sitä tuotetaan ja paljonko se maapallon varoja kuluttaa. Mutta siihen keskusteluun on vielä pitkä aika. Siihen asti äiti voi despoottina kotona riistää pojan lautaselta lihan aina kun siihen pystyy, hähää.

Syödäänkö teidän muiden perheissä ihan sekaruokaa koko perheen voimin? Löytyykö muita kala-kasvis-perheitä? Entä onko sellaisia joukkueita, joissa osalle valmistetaan allergian tai muun syyn takia ihan erikseen oma ruoka? Kuulisin mielelläni :) 


RAAKAKAKKUA KESÄN MARJOISTA

5.8.2016



Pihassamme kasvaa punaviinimarjapensaita. Mikä onni! Olen kerännyt niistä jo monta kuppia syötäväksi ja hieman pakastimeenkin. Eilen pyöräytin niistä raakakakun. Reseptille tuli instagramin puolella jo pyyntöä, joten tässä se jakoon.

Pari huomiota tehtävä tosin; pohjaan vaihdoin alkuperäisen reseptin saksanpähkinöiden tilalle mantelijauhoa ja karkeaa kaurajauhoa, koska olen allerginen saksanpähkinöille. Kaurahiutaleiden takia kakku nyt ei sitten ihan virallisesti raaka ole. Ja toinen, tärkeähkö huomio; jos haluat pitää sauvasekoittimesi hengissä, säästä se tältä kakunteolta! Tähän toden totta tarvitsee jonkinlaisen monitoimikoneen, joka jauhaa sekä pohjan että erityisesti päällisen sileäksi. Nyt jälki oli vähän "rouheampi" ja Seppo Sauvasekoitin piti pistää jääkaappiin jäähtymään välillä :)

PUNAVIINIMARJARAAKAKAKKU

Pohja 
8 taatelia
60g kaurajauhoa
80g mantelijauhetta
ripaus suolaa

Täyte
200g viinimarjoja (punaisia tai mustia)
1,5dl kookosöljyä
1-1,5 dl hunajaa
1/2 tl vaniljaa
3rkl sitruunamehua
250g liotettuja cashewpähkinöitä

Laita cashewpähkinät (ja taatelit, mikäli käytät kuivattuja) likoamaan vähintään tunti ennen kakun tekoa. Jos jätät likoamaan yön yli, nosta kupit jääkaappiin. Kaada molemmista vesi pois liotuksen jälkeen. Valmisteluna jauha myös kaurahiutaleet blenderissä, jos teet tämän reseptin mukaan.

Pohjaa varten sekoita monitoimikoneessa (tai jollain supersauvablenderillä) taikinaksi taatelit, kaurajauho, mantelijauhe ja ripaus suolaa. Painele pohjaksi noin 20cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan.

Sulata kookosöljy juoksevaksi. Surista sekaisin tasaiseksi massaksi kaikki täytteen ainekset ja kippaa ne pohjan päälle.

Anna kakun seisoa hetken aikaa kylmässä ennen tarjoilua.



Resepti muokattu Yhteishyvä-lehden tarjoaman reseptin pohjalta.

TÄYDELLINEN SUKLAAKAKKU?

28.5.2016





Tervetuloa taikamatkalle sinne, missä kakut ovat vain hyvästä sekä mielelle että keholle. Raakakakut. Näin tämän kakun ohjeen yhtenä aamuna työmatkalla bussissa instagramissa - ja illalla olin jo kokkaamassa. Illassa ei todellakaan ollut liikaa aikaa saati energiaa, joten oli aivan huippua huomata, että tämän teki helposti muutamassa minuutissa (oikeasti!) muksun pyöriessä jaloissa. Ainoastaan cashewpähkinöiden liottamiseen tulee varata aikaa. Miellellään yön yli, mutta testasin, että myös kahden tunnin liotus toimii. Sillä aikaa pystyi hyvin pyöräilemään hakemaan taatelit ;)

Ohje on löydetty täältä, mutta tämä versio mukailee omatekemääni, joka taasen perustui siihen, mitä kotona sattui sopivasti olemaan. Lämmin suositus sekä tälle että tuolle ihanalle Rawberry Fields -blogille/ig-tilille!



RAW COOKIES & CREAM PIE

Pohja

90g hasselpähkinöitä
100g manteleita
40g carob-jauhetta
300g tuoreita taateleita

Täyte

340g cashewpähkinöitä (liotettuna)
6 rkl kookosöljyä
4-5 rkl vaahterasiirappia
1 tl vaniljauutetta
4 palaa raakasuklaata
pari tippaa vettä

Kuorrute

1,5 dl vaahterasiirappia
1,5 dl raakakaakaojauhetta
1 dl kookosöljyä
hippunen suolaa

Tekemisessä vedin ”hieman” mutkia suoraksi. Pohjaa varten suristin ensin hasselpähkinät ja mantelit karkeaksi jauhoksi. Sitten vaan muut ainekset sekaan ja sur SUR. Taikina paineltuna esim. silikoniseen vuokaan ja vuoka jääkaappiin jäähylle.

Täytteen suristin suklaapaloja lukuunottamatta samaan tapaan kaikki sekaisin mössöksi. Lopuksi sekoitin vaan sekaan rouhitut suklaapalat. Tämä sitten pohjan päälle.

Kuorrute oli myös hauska tehdä noin, että kaikki vaan blenderiin sekaisin ja sur SUR. Kuorrute koko komeuden päälle kolmanneksi kerrokseksi ja kakku jääkaappiin jähmettymään.

Raakakakut on siitä niin mahtavia, että voi hyvällä omallatunnolla antaa lapsellekin vaikka heti aamupalan jälkkäriksi pienen palan KAKKUA :)


Teettekö itse koskaan raakakakkuja? Kiinnostaako muuten kuulla täällä lisää raakaherkkujen reseptejä? 






LUOTTOMUFFARIT

16.5.2016



Kun en tiedä, mitä leipoa tai ei ole varaa ottaa riskiä uuden reseptin kanssa. Palaan kerta toisensa jälkeen näihin suklaamuffinsseihin. Reseptiin saa hyvää twistiä rouhimalla sekaan minttusuklaata, lorauttamalla vahvempaa kahvia, laittamalla kuorrutteeseen pari rommiesanssitippaa.. you name it! Ainut, mikä kannattaa ottaa huomioon, on se, että kuorrutteessa voi tekee keltaisen sävyn, eli jos laitat sekaan tipan sinistä väriä, on lopputulos kuvan kaltainen ihana turkoosi.

Resepti on alunperin bongattu niinkin hauskasta paikasta, kun yhdestä Ruotsin suosituimmasta blogista fokis.se - joskus vuonna 2010! Foki oli tuolloin varmaankin vasta lukiolaistyttö ja kirjoitteli sekä kuvasi ihanan kotikutoisesti. Vähän on eri meininki nykyisin :) En oikeastaan blogia ole enää vuosiin seurannutkaan. Mutta hauska muisto menneestä tämä!

Foki's Cupcakes 

Muffinssit

  • 3 munaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 1tl vaniljasokeria
  • 50g voita
  • 1 dl kermaviiliä
  • 2 rkl kylmää kahvia
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 4 rkl kaakaojauhetta
  • hyppysellinen suolaa
  • 100g suklaata
Kuorrute
  • 60g pehmeää voita
  • 5 dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 0,5dl kaakaojauhetta (jätä pois, jos et halua ruskean sävyistä kuorrutetta)
  • 100g Philadelphia-juustoa
  • 1 rkl kahvia (jätä pois, jos et halua ruskeaa sävyä)
  • vapaavalintaisia koristeluja 

  1. Uuni 175 astetta. 
  2. Vispaa munat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi. 
  3. Sulata voi, sekoita joukkoon kermaviili ja kahvi. Lisää taikinaan. 
  4. Sekoita keskenään vehnäjauho, leivinjauhe, kaakao ja suola. Lisää taikinaan varoen. 
  5. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää taikinan sekaan. 
  6. Täytä vuoat noin 2/3 taikinalla. 
  7. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorrutusta.
  8. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja pursottele muffinssien päälle. Koristele mielesi mukaan :) 

Mikä on teidän luottoresepti, johon voi palata aina silloin, kun ei jaksa olla kokeilunhaluinen? 




RUNEBERGIN PAREMMAT MUFFARIT

8.2.2016




Tajusin, että söin viikonlopun aikana viisi suklaalevyä. Viisi. Oli synttärit tai ei, toi määrä on aika HC. OD. OMG. Siispä aloitin tänään sokerittoman ja vehnättömän kauden. Veikkaan itse, että kestää keskiviikkoon. J veikkasi, että kestää tänään puolille päivin. Sokeriton yleisen terveyden vuoksi ja vehnätön ihmeellisten masuvaivojen mahdolliseen karkoittamiseen.

No kuis kävi, töissä oli tarjolla Runebergin torttu. Jep. YKSI. Joku oli jättänyt sen kahvipöydälle. Siinä se nökötti ja katsoi minua kaihoisasti. En koskenut! Sen sijaan googlasin reseptiä sokerittomalle Runen tortulle ja löytyihän semmoinen! Pikkuisen vielä muokkasin reseptiä (alkuperäinen täältä) ja voilà, uunista tulivat juuri nämä suloisuudet, jotka oikeasti on ihan sai-raan hyviä. Läpäisivät myös miehen ja kaksveen herkkutestin.

Runebergin tortut (sokeriton, vehnätön)

150g voita
1dl hunajaa/vaahterasiirappia
2 munaa
3,4dl mantelijauhetta
1/2dl mantelirouhetta
1dl kauralesettä
2tl leivinjauhetta
1/2tl inkiväärijauhetta
1tl kardemummaa
1 appelsiinin raastettu kuori
1,5dl kermaa

+ maustamatonta tuorejuustoa, sitruunamehua, vaniljaa ja sokeritonta vadelmahilloa

Vatkaa voi ja hunaja/vaahterasiirappi (itse käytin näiden sekoitusta). Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään ja lisää taikinaan. Lisää viimeisenä kerma. Lusikoi muffinssivuokiin. Tästä määrästä tulee 12-15 torttusta. Paista 200 asteessa 15min.

Taiteile jäähtyneiden muffinssien päälle kuorrutteet. Sekoita tuorejuustoon vähän sitruunanmehua ja vaniljajauhetta, pursota sitä ympyrät. Tässä kohtaa aloin hifistelemään, koska mistä ihmeestä olisin keksinyt sokeritonta hilloa tähän hätään. Sen sijaan kaapista (plus pakastimesta) löytyi pussi vadelmia, chiasiemeniä, taateleita (muussattuna), hunajaa ja vaniljauutetta. Näitä vaan kattilassa sekaisin ja sörsseli jääkaappiin jäähtymään. Tadaa, meillä on sokeriton vadelmahillo! Tästä kruunut tortuille ja hyvällä omalla tunnolla nautiskelemaan teekupposen kanssa.

Jos oikeasti jatkan vielä huomiseen tätä sokeritonta ja vehnätöntä, niin onko siellä joku, kenellä on kokemusta tämmöisestä ruokavalion siistimisestä? Onko jotain hyviä reseptejä tai millä korvata tuttuja herkkuja? 

ps. mikä se on se likööri tai joku, jota näihin torttuihin laitetaan? Sitä näihin kyllä olisi voinut mielellään lorauttaa loron tai kaksi :)


SJU MAGISKA LAGER

28.1.2016




Mainitsin tuossa hetki sitten, että en itse tunne sanaa äklömakea. Taidan joutua pyörtämään sanani. Tein tässä flunssapotilaan kanssa ajankuluksi keksejä/kakkua, jonka lopputulos on sanalla sanoen makea! Huhhei - tässä on kyllä kaikki mahdolliset makeat maut sekaisin ja jos tällä ei lähde herkkuhimo livohkaan, niin ei millään! Tämä ei todellakaan ole mikään terveysherkku, mutta silloin, kun on lukittuna neljän seinän sisään kipeän muksun kanssa, ei tarvitse noudattaa sääntöjä ;) Resepti on myös ihan järjettömän yksinkertainen - seitsemän kerrosta aineksia vaan päällekkäin ja uuniin!

Tätä herkkua saattaa oikeasti riittää vain yksi palanen.

Seitsemän maagista kerrosta

  • 150g digestivekeksejä
  • 50g sulatettua voita
  • 150g rouhittuja Werther's Original karkkeja
  • 2 omenaa kuutioituna 
  • 1tl kanelia
  • 75g suklaata rouhittuna
  • 1dl kookoshiutaleita
  • 100g rouhittuja pähkinöitä (mitä vaan)
  • 1/2 purkkia kondensoitua maitoa

1. Sekoita keksinmurut voin kanssa. 
2. Sisusta noin 20cmx20cm vuoka leivinpaperilla. 
3. Painele murupohja vuokaan ja ripottele karkkimurut päälle. 
4. Pyöritä omenakuutiot kanelissa. Ripottele seuraavaksi suklaamurut, kookoshiutaleet, omenakuutiot ja pähkinät. 
5. Valuta päälle kondensoitu maito. 
6. Paista noin 150 asteisessa (tämä tieto puuttui alkuperäisestä reseptistä, joten tämä mun veikkaus) uunissa alimmalla tasolla 35-40min. 

Voit hyvin vaihtaa pähkinät vaikkapa kaurahiutaleisiin, kuten minä tein. Ei myöskään haittaa, jos laitat jotain ainesosaa enemmän tai vähemmän. Lopputulos on varmasti silti pyörryttävän maistuva!


Resepti mukailtu ja vapaasti suomennettu täältä


ps. kirpeiden punaviinimarjojen ja soijajugurtin kanssa muuten erittäin toimiva combo!


* * *  

Blogin URL, eli sen osoite, vaihtuu 1.2. Uusi osoite tulee olemaan www.pandamamablogi.blogspot.com. Jos seuraat blogia Bloglovinin kautta, muista hakea se sieltä uudelleen. Facebookin kautta seuraaminen pysyy edelleen samana. Jos blogi on sinulla selaimen suosikeissa, sinnekin sinun täytyy päivittää uusi osoite.


SIMPPELI ARKIRUOKA

17.1.2016

Kaipaako sinunkin arkesi ruokaa, johon voi pitää (lähes) kaikki tarvikkeet valmiina kaapissa? Pelastusta siihen hetkeen, kun raahautuu töistä (ja päiväkodilta) kotiin vain tajutakseen, ettei ole miettinyt mitään ruokaa illalle. Tässä yksinkertainen ja maistuva arkiruoka!


PINAATTINEN TONNIKALAKASTIKE


Heitä pannulle voihin (itse käytin ghee:tä) paistumaan yksi sipuli ja 1-2 kynttä valkosipulia. Kun sibbet ovat kuullottuneet, heitä mukaan pinaatti (joko pakaste tai tuore), pyörittele vähän aikaa ja lisää sitten tonnikalaa tölkillinen. Jos sattuu olemaan tuoretta inkivääriä, raasta sitä maun mukaan sekaan. Huido mukaan muut mausteet; suola, chili, garam masala... mistä ny tykkäät. Ja lopuksi sekoita joukkoon purkki kookoskermaa.

Keittele siinä sivussa kattilallinen riisiä, riisinuudelia (kuten kuvassa) tai vaikka täysjyväpastaa.

Omaa annostasi voit maustaa vielä lisää chilillä ja soijakastikkeella.

Minua kiinnostaa, mitkä on teidän pikaiset, yksinkertaiset arkiruuat? Okei, jokainen varmasti välillä turvautuu pinaattilettuihin ja maksalaatikkoon, mutta minkä ei-valmisruuan pyöräytätte pöytään, kun aikaa ja innostusta paneutua ruuanlaittoon ei liioin ole? 




Parhaat korvapuustit

13.9.2015

Käsi ylös, kuka rakastaa korvapuusteja? Kanelipullaa? Cinnabonbun? Kanelbulle?

Minä ainakin. Sekä pojat. Siispä onkin hassua, että vasta tänä vuonna ekaa kertaa tein itse korvapuusteja. Olin aina ajatellut, että pullan tekeminen on jotenkin vaikeaa, kun.. eihän se ole :) Mitä nyt vähän habaa kysytään taikinan alustuksessa, mutta siihenkin on ratkaisuja. Kuten tänään se, että tein itse taikinan siihen vaiheeseen, kun piti alustaa, kunnes huomasin, että ollaan jo vähän myöhässä eräältä kirpparitavaran hakureissulta Nopsun kanssa - ja jätin miehen siis vaivaamaan taikinan loppuun!

Jos joltakulta muultakin on vielä kokeilematta omatehdyn korvapuustin lumo ja huumaava tuoksu, niin nyt tuumasta toimeen. Tällä reseptillä onnistuu! Ja voin kun tietäisin vaan, mistä olen tämän alunperin kirjoittanut keittokirjan väliin olevalle lapulle, niin kertoisin..


Parhaat korvapuustit

200g voita (oikeaa voita)
5dl maitoa (punaista tai sinistä)
50g hiivaa (aitoa, ei kuivahiivaa)
2dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2rkl kardemummaa
2tl suolaa
1 muna
n. 15dl vehnäjauhoja

Sulata voi. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokerit, kardemumma, suola ja muna. Lisää jauhoja vähän kerrallaan. Lisää loppupuolella voisula. Veivaa, kunnes kimmoisaa. Kohota 45min.

Kohotukseen vinkki; lämmitä hetki lasillista vettä mikrossa. Sitten lasi ulos ja taikinakulho liinalla peitettynä tilalle. Mikron ovi kiinni. Selviät paljon lyhemmällä kohotusajalla. 

Jaa taikina kahteen osaan. Tee molemmista levy, jonne täytteeksi reilulla kädellä voita, fariinisokeria ja kanelia. REILULLA kädellä.

Rullaa, pätki, munaa pintaan, raesokeria päälle.

Uuniin 200 asteeseen noin 10-15min. Jos teet jättipullia, kuten minä, niin pikkuisen alempi lämpö ja voi olla lähes 20min.


ps. keinovalossa otetut kuvat. Ai yök. Tervetuloa vaan taas talvi ja pimeys..

Päiväkodin startti ja ruokavinkki

5.8.2015

Tällä viikolla alkoi taas päivähoito. Olin jo jotenkin varautunut siihen, että ekat aamut jäädään itkien ja illalla sitten kiukkupuuskilla puretaan päivän harmituksia. Yllätys onkin ollut, kun Nopsu on ottanut päivähoidon alun suorastaan ilolla vastaan! Aamulla poika vaan marssii suoraan leikkimään ja huikkaa isille heipat. Iltapäivällä äiti ehkä hetkeksi saa lapsen syliin, mutta muuten yleensä huvittaisi vaan jäädä vielä hieman jatkamaan leikkejä.

Ekana päivänä poika oli syönyt kolme lautasellista ruokaa (wau!) ja eilen hoitaja sanoi, että "Upea, kun N syö salaatinkin niin reippaasti, tänäänkin pyysi lisää porkkanaraastetta". Öö.. siis mitä? Meidänkö poika? :D


On kyllä hyvä mieli nyt tästä, että tyyppi käy taas hoidossa. Selvästi se Nopsulle sopii hyvin, sillä se viihtyy hoidossa ja oppii siellä paljon uusia taitoja. Taitaapa muru myös olla vähän "ihastunut" yhteen hoitajista ;) Kovasti on tätä Tiia-nimeä kotona kuultu ja eilen, kun Nopsu höpötteli jotain että "isi kulta" ja mä jatkoin siihen, että "niin.. ja äiti kulta.. ja kukas on rakas?" Vastaa Nopsu haaveilevasti, että "Tiia" <3

Tässä me vielä elokuu mennään kolmella hoitopäivällä viikossa ja sitten siitä eteenpäin neljä päivää viikossa. Päivät pyrimme edelleen pitämään 7 tunnissa, joka onnistuu vain sillä, että minä lähden töihin 06:30, J vie Nopsun hoitoon 9 ja lähtee siitä töihin. Joten minä sitten pääsen Nopsun hakemaan 16 ja J tulee kotiin kun tulee :)

Loppuun vielä resepti ihanaan perus arkiruokaan. Tätä teen aika usein meille ja maistuu koko perheelle.


Paista kattilassa sipulia ja valkosipulia. Lisää joukkoon kesäkurpitsaa ja/tai paprikaa. Kaada sekaan kasvisliemikuution kanssa keitetyt punaiset linssit. Sekä purkillinen tomaattimurskaa. Ja puoli tölkkiä kookosmaitoa. Mausta reilusti (mun übersuosikkimausteella) Santa Marian Mango Currylla! Keittele hetken aikaa ja lisää yksi tai kaksi banaania pilkottuna. Sekä lopuksi purkillinen feta-juustoa.

Tässä voi lisänä syödä perunoita, riisiä tai leipää. 

Nam nam!


Kakkuleipurit

14.7.2015

Päätettiin tänään Nopsun kans leipoa kakku. On aika kivaa, kun tuon pienen kanssa voi jo tehdä tämmöisiäkin asioita. Toki leipoessa pitää vähän keksiä jekkuja, millä saa itselleen ne pari minuuttia, mitä eri työvaiheet vaatii. Bongasin viikonloppuna jostain ajatuksen lakritsi-mutakakusta. Siis miettikää nyt: upea suklainen mutakakku yhdistettynä lakritsin makuun. Voiko olla enää parempaa!


Kun aloin etsimään reseptiä, huomasin, että tämähän on ollut hetki sitten ihan trendikakku. Taidan siis ratsastaa vähän myöhäisellä aallonharjalla :) Alkuperäinen ohje on käsittääkseni Gloria-lehdestä. Itse kuitenkin tein tuon Lunni leipoo -ohjeen mukaan, jossa kuorrute jätetään pois. Ehkäpä ensi kerralla kuorrutteen kera, mmm...



Syy kakun leipomiseen oli yhdistettynä tämä upea resepti plus todella mukava eilinen yllätystieto siitä, että saamme Nopsun kummiperheen iltapäiväkahville kylään. Siispä jauhot pöllyämään! Vaikka, mielenkiintoistahan on, että tähän kakkuun ei tule jauhoa lainkaan. Oikeastaan vaan voita, suklaata, tomusokeria ja sitä lakritsia. Kuulostaa aika terveelliseltä, eikö? :)


Koristeluun käytin suloisia englanninlakuja. Mitäs sanotte, aika kivan näköinen kakku, eikö? Tämä sopisi varmasti hyvin myös lasten synttärikakuksi!



The food we eat

28.5.2015

Viime päivinä taas on tullut pohdittua ruokaa ja sen merkitystä kehollemme sekä eettisiä valintoja, joita teemme ruuan suhteen. Puhuimme eilen työpaikalla lounaalla siitä, miten yksi työkaverini oli katsonut sunnuntaina tunnin videon vegaaniuden puolesta ja sen jälkeen hän ei kerta kaikkiaan enää ole kyennyt koskemaan edes juustoon tai maitoon.

Ennen odotusaikaa olin ollut vuosikausia pesco-vegetaristi. Kunnes, raskausaikana lautaselta löytyi valtavat kasat lihapullia ja kinkkupitsaa. Ounou. Nyt kun siitä raskausajasta todistetusti on jo puolitoista vuotta, ei enää varmaan voi vedota hormooneihin lihan syönnin kanssa. Kuten eräs toinen kollegani hyvin oli sanonut; lihan syönnille ei oikeasti ole yhtään pätevää argumenttia.

Silti meillä syödään sekaruokaa. Meillä on tässä perheessä kaksi aikuista ja kummatkin osallistuvat yhtälailla (ruoka)arjen pyörittämiseen. Nyt siis vaan meille luontevin ja arjessa toimivin on ostaa/valmistaa/syödä sekaruokaa. Teemme ruokasuunnitelmaa kalenteriin aina tulevalle about viikolle eteenpäin ja minä koetan siinä suunnitteluvaiheessa pitää huolen, että meillä on viikossa ainakin yksi kasvisruokapäivä ja ettei punaista lihaa ole kovin usein.


Meidän perus arki ruokien suhteen pyörii ihan toimivasti. Muutaman pienen viilauksen siihen kuitenkin haluaisin tehdä. Kun nyt kuitenkin ruoka näyttelee valtavan suurta roolia meidän kaikkien jaksamisessa, terveydessä ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa!

Luomu. Koska se nyt vaan on fakta, että lihan tuotannossa on monta epäkohtaa, jotka heijastuvat aina lopputuotteen terveellisyyteen asti, on luomu paljon parempi vaihtoehto. Juteltiinkin tässä juuri, että kyllä meillä varmasti olisi varaa eläinkunnan tuotteissa siirtyä ostamaan luomua. Jos ei kokonaan, niin ainakin niissä, missä helposti ja edullisesti onnistuu. Maidot, jugurtit, kananmunat. Jauheliha. Ne nyt ainakin tulee mieleen.

Sokeri. Kenellekään minut tuntevalle ei ole yllätys, että olen ihan kamala sokerihiiri. Voin syödä kokonaisen 200g suklaalevyn helposti ja puputankin makeaa ihan liian usein. Nopsunkin kohdalla ollaan pidetty suhteellisen rentoa linjaa. Karkkia ja suklaata poika ei ole vielä maistanut, mutta pullaa ja keksiä kyllä. En jatkossakaan pojan kohdalla aio alkaa miksikään sokerinatsiksi, vaan ihan hyvin voidaan leipoa kotona joskus korvapuusteja ja kylässä saa palan kakkua, jos me muutkin otetaan. Kuitenkin yritän aina keksiä jonkun paremman vaihtoehdon sokeriherkulle. Ihan jo päiväkodissakin kun saa harmittavan paljon sokeria (mehut ja välipalat).

Niinpä eilen tehtiinkin iltapalaksi noita edellisen postauksen kikhernekeksejä (tällä kertaa suklaan tilalla rusinoita) ja tänään välipalaksi jäätelöä. Kummassakaan ei ole sokeria eikä valkoista jauhoa. Laitan jäätelön ohjeen loppuuun ;)

Täysjyvä. Tämä siirto on varmasti helppo tehdä. Koetettaisiin siis kaikissa viljatuotteissa valita täysjyvää. Myönnän, että mielestäni pasta maistuu täysjyvänä jotenkin pahvimmalta, kuin vaalea versio, mutta tuokin lienee tottumiskysymys.

Sokeri minimiin, täysjyvää kehiin ja eläinkunnan tuotteet luomuun - siinä tavoitetta kerrakseen tälle perheelle.

Kuvassa muuten näkyy eilen alennuksesta ostamani ihana kirja. Olin oikein odottanut, että tuo kirja tulee joskus alennukseen. Kyseessä on yli 600 sivuinen perus keittokirja. Olen kaivannut tällaista. Sisältää valtavan määrän perus reseptejä, joiden puoleen voi kääntyjä, ja josta ottaa ideoita tavalliseen kotiruokaan. Meillä kun luonnostaan sinne ruokalistaan löytää tiensä aina massaman curryt, sushit ja thaikeitot, niin tekee hyvää täydentää valikoimaa perinteisillä ruoilla. Plus ettei tarvii aina roudata läppäriä keittiönpöydälle, kun kokkaa :)

Tulipa pitkä postaus! Tässä vielä loppuun lupaamani jätskiresepti. Annos kahdelle.

1,5 banaania (siivutettuna pakastettuna)
iso kourallinen mangokuutioita (pakaste)
pieni puolikas avokado
pari ruokalusikallista hunajaa
tippa vaniljauutetta

Ota banaanit ja mangot huoneenlämpöön pehmenemään hetkeksi. Lisää muut aineet ja surista sauvasekoittimella ihanaksi jäätelöksi. Koristele kookoshiutaleilla ja syö. Nam.


Olisi mielenkiintoista kuulla, miten muilla lapsen tulo on vaikuttanut omaan tai koko perheen ruokavalioon? Vai onko? 





Keksejä ja kotiluksusta

26.5.2015

Tänään nautiskelen erityisen upeasta luksuksesta, kun Nopsu on hoidossa ja minä kotona. Välillä nämä meidän perheen työ- ja hoitopäivät menee näin "ikävästi" ristiin :) Aamulla tosin kävin tunnin päiväkodilla vasu (varhaiskasvatussuunnitelma?) -keskustelussa. Olikin kiva jutella ja jännä huomata, miten erilainen Nopsu näköjään on hoidossa, kuin kotona. Hoidossa ei vieläkään näytetä juuri negatiivisia tunteita ja hoitaja katsoikin suu auki, kun kerroin kotona päivittäin koettavista kymmenen minuutin huutoraivareista :D Myös sanoja hoidossa tulee vain pari, kun kotona niitä on käytössä varmaankin 20-30. Selvästi siis hoidossa olo on vielä semmoista vähän erilaista ja jännittävää. Ja sen takia sitten tosiaan kaikki ne kertyneet pettymykset ja harmitukset puretaan sitten iloisesti kotona isille ja äitille...

Kotiin tultua pesin ja hinkkasin keittiön puhtaaksi hellan tauksia myöten. Laittelin myös paketteihin muutamia nettikirppareilla myymiäni tuotteita. Sitten tein todella herkullisia ja terveellisiä keksejä, joiden ohjeen haluan nyt jakaa teillekin. Ehkä saattaa olla hassu ajatus tehdä keksejä ilman mitään jauhoja ja laittaakin sen sijaan kikherneitä - suosittelen kuitenkin testaamaan, nam!




Tosin, mun tapauksessa tätä suklaata nyt tuli aivan överisti liikaa! Napsinkin osan paloista pois suoraan taikinasta :)


Myös lounaaksi oli aikaa tehdä herkullinen suuri salaatti. Pinaattia, tomaattia, fetaa, avocadoa, mangoa, mantelirouhetta ja rusinoita. Mmm!!


Vaikka sitä aamulla ajattelee, että aikaa on vaikka kuinka, niin silti tämmöinen päivä menee ihan supervauhtia. Tarkoitus olisi tänään vielä tehdä joku jooga, korjata yhdet housut ja.. ottaa ehkä pienet päivätorkut.. Ja sitten hakemaan pieni kiukkupussi kotiin purkamaan päivän padotut tunteet ;)


Korea lounas

29.3.2015

Hihihii, mikä sanaleikki. Ajattelin postata yhden mun suosikkilounaista, jonka voi tehdä kotona vähän kaikesta mahdollisesta, mitä jääkaapista löytyy. Tässä on pohjana lihaliemessä keitettyt paprikat ja inkivääri, siihen sitten joukkoon soba (tattari) nuudelit.

Päälle juustoraastetta, kananmuna, kimchiä (tästä se korealainen vivahde ja tulisuus) sekä runsaasti kevätsipulia. Rakastan kevätsipulia. Kevätsipuli, varsiselleri ja korianteri - ah, mitkä ihanat vihreät tuoksut!


Ja minipostauksen lopuksi tunnustus; päätin eilen syödä vähän sokeria. Ja ei, kyseessä ei ollut tämä pakastimen houkutus vaan hevosen selän katkaisi Hulluilta Päiviltä ostettu Lindtin mokkatummasuklaalevy. Aivan pakko oli eilen illalla napata siitä pari palaa ja nyt otin yhden päiväkahvin kaveriksi. Ei kerrota kellekään, jooko? :)

Nopsu oppi muuten eilen aivan hirvittävän tärkeän uuden asian. Hän osaa nyt sanoa "isi". Voi pientä rakasta, miten hän sen sanookaan, melkein kuiskaten "ishi". Ihan niinkuin se olisi jotain mittaamattoman arvokasta ja ainutlaatuista. Vaan niinpä se onkin. Tuo meidän ishi <3


Mustikkasuu ja hiphurraa!

26.3.2015

Eilen oli yksi niitä päiviä, kun sen pelastamiseksi on illalla ihan pakko leipoa. Okei, ensin teki kyllä mieli hakea kilon irtokarkkipussi, mutta kun olen selvinnyt jo päivään 10 tässä 21-päivän sokerittomuushaasteessa, niin en antanut yhden kurjan päivän kaataa venettä. Irtokarkkien sijaan tehtiin siis illalla Nopsun kanssa sokeriton mustikka-omena-piirakka. Saatiinpahan siitä kivaa tekemistäkin sekä herkkuiltapalaa.


Apuleipuri rakastui jäisiin mustikoihin niin kovasti, että olisi niitä varmasti syönyt koko pussillisen. Itse piirakkakin kyllä sai hyväksyvän arvosanan. Sitä meni hyvä lautasellinen iltapalaksi. Toimiva oli myös ystävältäni bongaama idea roudata kylppärin käsienpesukoroke keittiöön leipomisen ajaksi. Kun vain pitää huolen, että veitset ja muut semmoiset pysyy tarpeeksi kaukana, niin kummasti paremmin sai leivottua näin. Okei joo, en ole ennen edes jaksanut yrittää, koska sitä lahkeessa kitinää ei jaksa kukaan ja 11kg sylissä ei ole maailman helpoin tehdä juuri mitään - ainakaan leipomista.



Piirakan, joka loppujen lopuksi oli kyllä enemmän semmoinen paistos, pohjassa oli kaurahiutaleita, mantelijauhoa ja riisijauhoja (kas, se oli siis myös gluteeniton), reilusti voita ja hunajaa. Päällykseen tuli omenoita, mustikoita, vaniljauutetta, kanelia ja vaniljarahkaa. Itse vetelin tätä herkkua pojan nukahdettua kaksi valtavaa kulhollista - vaniljarahkalla ja maapähkinävoilla vahvistettuna :)


Mutta sitten itse päivän uutiseen: MEILLÄ ON LENNOT!! Tänään aamulla olimme Katjan kanssa 6:20 (okei, mä saavuin vähän myöhässä, 6:23) Stockmannin oven ulkopuolella jonottamassa jonotusnumeroita, joilla pääsi jonottamaan kello 07:00 aukeavaan Finnairin lipunmyyntiin. Meillä oli ihan hulvattoman hauska aamu, shoppailtiin vähän lastenvaatteita ja parit kosmetiikkajutut, käytiin ottamassa parit kahvit ja ennenkaikkea, saatiin ne alle 200 lennot Barcelonaan!

21.6. - 30.6. meidän perheet siis lähtevät Barcelonaan kesälomamatkalle!! Ihan super ihanaa ja tosi jännittävää :) Neljä aikuista, yksi 3v. ja kaksi taaperoa. Lisähuomiona perheiden naisten itäsuomalaisuus. Epäilen, että hiljaista hetkeä noiden 9 päivän aikana ei tule olemaan :D


Minttusuklaaraakakakku

16.3.2015

Niinhän siinä kävi, että se flunssa iski minuunkin. Onneksi toistaiseksi vain lievänä. Syynsä asiaan voi olla sillä tulehduskipulääkekuurilla, jota syön tuon olkapään takia. Toivottavasti menisi vaan tässä sivussa ohi, ettei kaataisi ihan sängynpohjalle.

Tänään töiden jälkeen oli vähän naatti olo. Pikkujäbän päivä hoidossa oli mennyt tosi hyvin - ja sen hinta onkin sitten ollut tämä ilta. Huh huh. Pojat lähtivät vähän pihalle jäähdyttelemään tunteita ja minä ryntäsin salamana keittiön kaapeille. Koetan taas pyristellä eroon sokerikoukusta (don't get me wrong, elämässä pitää herkutella ilman mitään huonoa omaatuntoa, liika vaan on liikaa), joten synnynnäiseen makeanhimoon päätin tehdä jonkun maailman nopeimman raakakakun.

Ajattelin jakaa reseptin tähän, koska siitä tuli ihan hirmuisen hyvää! Ainut miinus on se, että luonnollisesti kaikki määrät puuttuu, sillä tekemiseen meni valehtelematta 15-20 minuuttia. Sisältäen liotusajat, heh heh. Ja resepti on siis omasta päästä soveltaen aikaisemmin tekemääni limekakkua.



Minttusuklaaraakakakku PB-yllätyksillä

Pohja: 
Taateleita (liotettuna)
Raakakaakaojauhetta
Mantelijauhoa
Cashew-pähkinöitä (liotettuna)
Vaniljauutetta

Päällinen: 
Avocadoa
Hunajaa
Kookosöljyä
Kookospulveria
Minttu-uutetta
(tiraus sitruunaa estämään tummumista)

Väliin nokareita crunchy peanut butteria, eli rouheaa maapähkinävoita :)
Huomasin kyllä, että tuossa PB:ssä oli ruokosokeria, mutta ei tässä nyt niin tiukkapipoja olla!

Helppoa  & Nopeaa & Herkullista & Terveellistä 


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan