Tiedättekö sen tunteen, kun _kaikilla muilla_ elämä on niin paljon helpompaa? Siskoni tiesi heti lukion jälkeen, mitä haluaa tehdä isona työkseen. Opiskeli ammatin ja on nyt siinä. Itse en oikein tiedä vieläkään. Olin ennen hyväpalkkaisessa mutta merkitykseltään vähän köyhässä työssä. Vaihdoin työhön, jossa on enemmän maailmalle hyödyksi, mutta taloudellinen puoli kärsii. Nyt lapsiperheeseen tuo raha tietysti olisi ollut hyvin tervetullutta. Toisaalta, moni ystäväni hakee tällä hetkellä edes jotain töitä, että siinä mielessä kai on ihan onnekas.
No, entä sitten tämä tuttu valitusvirsi siitä, että kun meillä ei asu sukua lähellä. Meidän mammaporukassa kahdella asuu sisko muutaman minuutin matkan päässä. Sisko, jolla myös on lapsia. En pysty edes kuvittelemaan, miten onnellinen olisin, jos omalla siskollani olisi myös lapsi ja se asuisi lähempänä kuin 500km päässä! Monella äitiystävällä myös on ihanat omat pihapiirit, joista on tullut useita ystäviä sekä itselle että lapsille. Tarvittaessa naapureilta lainaillaan tavaroita ja tai pyydetään apua lapsenhoitoon. No tarvitseeko sanoa, että pyörtyisin onnellisuudesta, jos itsellä olisi tämmöinen tuuri käynyt!
Niin, ei se sunnuntain (tai muuten vaan) yksinäisyys piinaa siis vaan sinkkuja - se voi piinata myös avioliitossa elävää perheenäitiä. Varsinkin, kun itse on sellainen, että kaipaa paljon seuraa, niin tuntuu välistä tosi työläältä aina koettaa kysellä ihmisten perään ja sopia tapaamisia. Jos olisikin ihan itsestäänselvää, että näkee vaikka siskoaan joka viikko. Tai että voi mennä pihalle ja tietää, että siellä on jotain tuttuja. Ettäkö voisi ihan spontaanisti jakaa päivän fiilikset "naapurin muijien" kanssa!
Tulenkin aina tosi iloiseksi, jos joku pyytää minua/meitä jonnekin ja priorisoin aina tämmöiset menot kaiken muun tekemisen edelle!
Tunnistaako joku muu samoja harmituksen aiheita?
Eihän tarvitse lisätä tähän, että tie-ten-kin elämässäni on hyvin paljon asioita, joista olla kiitollinen. Tietenkin on. Ei ne vaan silti kuittaa kaikkea harmitusta pois.
Välillä on terapeuttista kirjoittaa myös niistä ei niin kivoista tunteista. En voisi kuvitella miltä tuntuisi elää kaukana esim. juuri omista siskoistani joita näen joka viikko. <3
VastaaPoistaOnpa hienoa, että sulla on siskot noin lähellä! Ja joo, kyllä kirjoittaminen auttaa, vaikkakin arastelen kirjoittaa tämmöisistä "heikoista kohdista" koko maailman luettavaksi.. :/
PoistaVoih, tiedän niin nuo tunteet. Itsellä on myös juuri nyt vähän haikea sunnuntai. Kaikki on niin hyvin, mutta silti joskus miettii, että onko sitä tehnyt oikeita valintoja... miten kaikki olisi mennyt, jos olisi jossain kohtaa päättänyt kääntyä eri risteyksestä. Esimerkiksi päättänyt jäädä kotipaikkakunnalleen... Meillä on kyllä nyt ihana pihapiiri, jossa on paljon lapsiperheitä, mutta olen vähän huono pyytämään apua. Nyt meidän T:llä oli vähän aikaa sitten ekaa kertaa kaveri leikkimässä ilman vanhempia. Mietin, että ehkä joskus T voisi puolestaan mennä heille ja me saisimme vaikka miehen kanssa tehtyä jotain kahdestaan. Teilläkin varmasti tällainen helpottuu kun Nooalle tulee ikää lisää. Me ollaan muuten suunnittelemassa reissua sinne pk-seudulle, laitan sulle siitä viestiä kun suunnitelmat varmistuu. :) Olisi niin kiva nähdä.
VastaaPoistaKiitos ihanasta vastauksesta <3 Joo, onhan se totta, että lapsen kasvaessa kaikki helpottaa. Voi jo helpommin tosiaan vaikka viedä jonnekin kylään. Sellaiset vaihtarit pitäisikin sopia jonkun kaveriperheen kanssa. Ei olla mekään vielä uskallettu. Ilmoita heti kun tiedät suunnitelmista tarkemmin, täällä ilolla keittelisin kaffet ja laittaisin suklaata kulhollisen pöytään :)
PoistaTuttuja tunteita, kun oma perhe asuu kaukana ja kavereilla ei ole vielä lapsia! Onneksi on tutustunut uusiin ihmisiin lapsen saannin myötä ettei jäänyt ihan yksin uusien tunteiden kanssa :)
VastaaPoistaMut tuo on kyllä niin raivostuttavaa, kun jotkut hehkuttaa vaan kuinka helppoo vauva-arki on ja kaikki on niin ihanaa plaaplaa! Ei se voi olla niin, tai sitten niille on siunattu joku todella epänormaali vauva, joka ei koskaan itke, valita tai kiukuttele mistään ja koko ajan on auttavia käsiä lähellä :D
Joo, eihän tässä tosiaan onneksi ihan yksin olla kumpikaan! Varmasti niitäkin, jotka on lapsen kanssa tosi tosi oikeesti yksin :/ Ja hei mä ainakin jaan tuon realistisen suhtautumisen vauva-/taaperoarkeen :D Tänäänkin äiti ollut lapselle lähinnä pahin vihollinen!
PoistaNiinpä niin. Ulkopuolelta monien elämä näyttää täydelliseltä ja ongelmattomalta. Kuten teilläkin: kiva asunto, aviopuoliso, molemmilla työpaikat ja terve lapsi. Pintaa syvemmälle katsomalla kuitenkin huomaa kaikenlaista murhetta. Se on hyvä muistaa myös itse muita katsoessa, että ei niillä ole kaikki ehkä niin hyvin, kuin miltä päälle päin näyttää. Ja kun nyt minuun kaikki kohdat jotenkin tuntuu liittyvän, niin kommentoidaan sitäkin, että joo, opettajan hommia olen onneksi saanut kaksi vuotta tehdä, mutta vuoden pätkillä eteenpäin ja mitään tietoa ei ole, onko tämän kevään jälkeen töitä. Ja kyllä, olis NIIN huippua, jos asuttaisiin lähempänä. Pääsisi usein näkemään teitä ja Nopsua. <3 Tsemppiä alkavaan viikkoon, toivottavasti positiiviset asiat rupeaisi pian voittamaan <3
VastaaPoistaHehe.. voi pojat.. ei ollut tarkoitus kyllä niin nostaa sinua tässä keskipisteeseen. Huomasin vasta nyt kun mainitsit. Ehkä oli vaan helppo ottaa läheltä esimerkkiä yleisistä asioista. Sori <3
PoistaJa ihan oikeassa olet pointteinesi. Kyllähän nuo varmasti jokainen tietääkin, mutta arjessa sen muistaminen on se vaikeampi homma. Onneksi on sentään tukea ja tsemppiä vähän matkan päässä! <3 Ja tietysti ystäviä ja kavereita täälläkin muutamia!