JOULU 2015

27.12.2015







Kolme vuotta sitten jouluna päätettiin, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Kaksi vuotta sitten jouluviikko vietettiin sairaalassa lasten infektio-osastolla ja koko joulu meni sumussa ihan ohi. Viime vuonna oltiin täällä tutuissa maisemissa, mutta Nopsulla oli pahimmillaan eroahdistus ja vasta viimeisinä päivinä uskalsi äidistä metriä kauemmaksi. Nyt sävel kellossa on ollut täysin toinen. Nopsu on ollut koko joulun keskipiste. Aattona pikkutonttu aivan ihanasti jakoi lahjasäkeistä kaikki lahjat oikeille ihmisille. Toki, äiti auttoi nimien lukemisessa. Edes isoukkia ei poika yhtään ujostellut ja isoenoaan kutsui jatkuvasti kanssaan rakentamaan junarataa.

Minulla oli J:lle varattu pieni jouluyllätys, sillä menimme toissapäivänä siskoni asunnolle viettämään Super Löhöiltaa. Nopsu jäi mumminsa ja tätinsä kanssa ja me saimme tehdä ruokaa, katsoa elokuvan, syödä karkkia, käydä saunomassa ja nukkua hyvin. Okei, ei me kyllä kumpikaan oikein saatu unta, mutta teoriassa olisi voitu nukkua hyvin :)

Nyt joulu alkaa olla pulkassa eli kelkassa ja auto pian pakattuna lähtemään takaisin kotia kohti. Edessä on pitkä ajomatka, joten peukut pystyyn, että perille päästään ilman isompia hermoromahduksia. Ihana joulu on takana ja Nopsulle kerättynä tuhat iloista muistoa!


8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :D Meilläkin brion junarata oli tämän joulun hittilahja ja lopulta kaikki aikuiset(kin) olivat kerääntynyt sen ympärille lattialle leikkimään.. Hihii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Taitaa toi junaratailu tosiaan olla tämän ikäisille aika kova hitti :) Ja rakenteleehan niitä ratoja ihan isommatkin.. ;)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Ja ihana joulu oli, kun olitte täällä :) Nopsu oli kyllä ihan täydellinen pikkutonttu koko viikon ja niin kiva oli siskoa nähdä useamman päivän <3 Toivottavasti paluu arkeen sujuisi ilman suurempia möykkyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo! Vähän paluumasennusta täällä. Nopsu saanut useampia kiukkukohtauksia ja yhden ihan sydäntäsärkevän itkun, josta sai sitten sanottua keskeltä kyynelten, että "minne mummi hävisi?" Meinasi siinä tulla kyllä kyyneleet itsellekin.. :( Onneksi toi Nutella-purkki vähän pehmittää isompien paluuta ja Nopsulle tänne jäi kans taktisesti vielä muutama paketti odottamaan.

      Poista
    2. Voi toista!! :'( Isot rutistushalit molemmille sinne! Kyllä se oleminen siitä taas tasaantuu.

      Poista
  3. Voi mikä ihana löhöilta-yllätys <3 Kuulostaa kivalta joululta kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä olikin! Nyt arkeenpaluumasis :) Miten teidän joulu? Et tainnut vielä ainakaan postata mitään.. jään odottelemaan ;)

      Poista
    2. Meidän joulu meni tosi kivasti, kiitos. Joulupukki kävi ja T oli reipas, vaikka jännitti. Käytiin taas monia paikkoja läpi: molemmat mummilat, ystäviä, miehen siskot... oli ihanaa ja tuli syötyä nii-iin ihania ruokia. Mutta nyt on ihanaa olla kotona, olen lomalla tämän viikon. <3 En varmaan tee mitään varsinaista joulupostausta blogiin.

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan