Hei, olen xenniaali. Olen syntynyt vuonna 1982, eli olen kasvanut lapsuuteni ilman internetiä ja sosiaalista mediaa. Lapsena yhteydenpito sukulaisiin ja ystäviin tapahtui joko kasvokkain näkemällä, puhelimella soittamalla tai kirjeillä. Muistan opetelleeni "pyöräyttämään" puhelimella mummille, siihen aikaan kun vielä puhelimissa oli pyöritettävä numerokiekko. Ystävälleni muutaman kilometrin päähän kirjoitin joskus kirjeitä, kun opin kirjoittamaan. Kirjeisiin oli hauska tiivistää viimeisimpien viikkojen tapahtumat ja kysellä toisen kuulumisia.
Ensimmäinen internetyhteys meille tuli, kun olin itse yläasteella. Ruksuttava modeemi, joka käytti tiedon siirtoon puhelinlinjaa. Jos siis joku oli käymässä internetissä, puhelimella ei voinut soittaa. Sivut latautuivat etanavauhtia, mutta muistan silti sitä iloa ja hämmästystä, kun pystyi jollain hakukoneella hakemaan laulujen sanoja. Se oli ensimmäinen, mitä internetistä hain. Muistaakseni Spice Girlsejä.
Opiskeluaikana yliopistossa netti oli jo arkipäivää ja sitä käytettiin päivittäin. Sähköpostit kulkivat ja jonkinlainen messenger oli käytössä ystävien kesken. Muistan pitkät viestittelyillat viereisessä asuntolassa asuvan ihastukseni kanssa. Se "plim" ääni, kun tiesi, että joku viesti oli saapunut.. ai että :)
Sosiaalinen media tuli kuvioihin kun olin jo työelämässä. Facebook mahdollisti ihan uudella tavalla yhteydenpidon ja yhteydenoton ihmisiin. Kun olin työjuttujen kautta hieman tutustunut nykyiseen aviomieheeni, pyysin häntä jännityksellä Facebook-kaveriksi. Kun hän hyväksyi kaveripyynnön, ryntäsin heti katsomaan, onko hän varattu vai sinkku. Jep, siihen aikaan oli ihan tavallista, että oman profiilin etusivulla tämä tieto oli nähtävillä. Sinkku. JES!!
Tänä päivänä netissä ollaan koko ajan ja sosiaalinen media vie ainakin itsellä todella paljon aikaa päivästä. Miten paljon hyvää sosiaalinen media onkaan tuonut! Hauskaa pysyä kärryillä kavereiden tekemisistä, nähdä livenä reissukuulumisia ja heittää silloin tällöin joku kiva kommentti. Myös tuntemattomien ihmisten seuraaminen on parhaimmillaan todella inspiroivaa ja kenties myös vertaistukea tarjoavaa. Mutta kun siinä somessa on myös se kääntöpuoli.
Ensinnäkin, some koukuttaa. En edes kehtaa laskea, montako kertaa päivässä kurkistan Instagramin ja Facebookin. Somella on niin helppo täyttää kaikki ennen tyhjäksi jääneet hetket bussin odottelusta bussimatkaan, vauvan päiväuniajasta vauvan kanssa olemisen aikaan. Toisekseen some tekee kateelliseksi. Miten tuolla aina tuntuu vaan olevan niin kivaa ja hauskaa? Tuolla on niin paljon ystäviä ja kavereita. Miten tuo osaa ottaa noin kauniita kuvia? Miksi minulla on noin paljon ryppyjä naamassa ja tuolla niin sileä iho ja täydellinen meikki, vaikka on kahden lapsen äiti?
Puhumattakaan blogimaailmasta! Miten muilla on aina niin hienoja yhteistöitä? Miten joku ehtii kirjoittamaan postauksia jokatoinen päivä? Miksi tuo tyyppi käyttää niin ärsyttäviä klikkiotsikoita? Mun blogi on ihan kulahtanut ja kukaan ei lue ja en jaksa miettiä minne näitä omia postauksia Facebookissa tyrkyttäisi näytille.
Somepaasto ei ole mikään uusi juttu, mutta en sitä itse ole kokeillut. Tätä ennen. Laitan tämän postauksen jälkeen viikon ajaksi kiinni Instagramin, Facebookin ja Bloggerin. Okei, suoraviestit jää päälle sekä faceen että instaan. Katsotaan, onnistunko elämään enemmän hetkessä, täyttämään tylsät hetket jollain muulla ja kenties olemaan hieman tyytyväisempi omaan elämään?
Palataan siis reilun viikon päästä! 💚
Oletko sinä kokeillut somepaastoa tai tunnetko olevasi sellaisen tarpeessa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti