Syksyn tuulet

27.7.2015

Buhaha, syksyn tuulet todellakin! Koska tämä blogi toimii myös päiväkirjana itselleni, niin kirjataanpa ylös, että on sitten ollut pirun kylymä kesä. Päivän lämpötila on pysytellyt useimmiten 13-16 asteen tietämillä, joten rantsussa käynti on jäänyt kertaan ja shortsit kutistuvat (niin, sitä ne kaapissa yleensä tekevät) kaapissa.

Tänään koitti viiden viikon loman jälkeen paluu töihin. Ei kyllä ollut enää ilmassa semmoista samanlaista hoitovapaalta riemulla töihin kirmaamis -fiilistä, vaan ennemmin liityin aamulla siihen paluumasennuksen sairastajien joukkoon. Pieni inhotus työssäkäynnissä on työmatkat. Matkustan noin 40min suuntaansa aamulla ja illalla. Olisi siis enemmän kuin hyvä keksiä jotain, miten hyödyntää tuo aika. Jos nimittäin joku antaisi minulle kotona päivittäin 1h20min vapaa-aikaa, niin hyppisin tasajalkaa ilosta!

Nappasin nyt mukaan virkkauksen. Tykkään näprätä helppoja virkkaamisia, niin tämähän sopii bussissa tehtäväksi. Lukemisen kanssa on nimittäin vähän niin ja näin, sillä saan tosi helposti matkapahoinvointia. Toinen hyvä on kuunnella vaan rentoutusmielessä hyvää musaa. Mutta parempi mieli tulee, kun saa aikaan jotain :) Muita hyviä bussimatkan hyödyntämisvinkkejä otetaan vastaan! Otettava huomioon, että varsinainen bussissa istuminen on vain 20-25min ja että meikäläiselle tulee tosiaan aika helposti huono olo ja päänsärky.



Tänään otettiin iso askel taas pojan nukkumisen kanssa. Nimittäin, hei hei pinnasänky. NYYHKIS! Ei ole vauva enää meidän vauva ei... Saa nähdä siis, mitä tämän illan nukkumaan käymisestä sekä yöstä tulee. Eilinen koottiin tämä "isojen poikien sänky" ja sen "testikäyttö" ainakin lupailee hyvää, vai mitä?








4 kommenttia:

  1. Ihana Nooa! :D Mulla on kohta kans edessä nuo bussimatkat ja hyi, en yhtään ajatellut miten paljon työmatka tulee olemaan päivästä pois. Täytyy yrittää ottaa ne sellasena omana aikana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niinhän se on noiden työmatkojen kanssa. Mut tosiaan kannattaa miettiä, miten ne itselleen parhaiten hyödyntää. Jos pystyy lukemaan, niin se on tosi hyvä juttu. Tai sit just musa tai jotku äänikirjat vaikka. Mut hei kaikista parastahan olis, jos satuttais SAMAAN bussiin :) :) :)

      Poista
  2. Mulla oli ennen n. 40 min ajomatka töihin ja kuuntelin aika paljon radiota. Jotenkin siinä sai hyvin aina kuunneltua uutiset ja muut, toki nykyisellä 10-15 min matkallakin saan. Mutta kuuntelin välillä myös äänikirjoja. Niitä varmaan löytyy jo Spotifystakin nykyään? Sulla on muuten tosi nätti laukku!

    Arvaas mitä?? Meitän T nukkuu vieläkin pinniksessä, 3 v. 2 kk! ;) Yksi laita vain irrotettuna. Hih, hän on kyllä aika pienikokoinen ikäisekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, enpä olisikaan keksinyt, että äänikirjoja saattaa olla Spotifyssa! Ja minä olisin kyllä myös vaan irroittanut pinnasängystä sen yhden laidan, mutta meillä oli semmoinen vanha Muuramen sänky, jossa tuota mahdollisuutta ei ollut. Sinne se nyt jäi kuulkaa ihan kiltisti tuossa 1,5h sitten nukkumaan! Uskomatonta! Ei yhtään pomppua tai kiipeilyä!

      ps. kiitos, tykkään itsekin ihan hurjan paljon tuosta!! Todella kätevän mallinen ja kokoinen - sekä söötti :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan