Hairy situation

21.7.2015

Ystäväni vinkkasi pari viikkoa sitten erittäin hyvästä tarjouksesta koskien clip on -hiustenpidennyksiä. Oikeastaan puolet siitä, mitä ne normaalisti maksavat. Itsehän koetan talven lyhyttukkaisuuskokeilun jäljiltä kovasti nyt kasvattaa hiuksia ja mikäs siis onkaan piristävämpää, kuin hetkisen verran aina leikkiä, että itsellä olisi pitkät hiukset.


Värin valinta meni täysin nappiin. Irtotukan raidoitettu sävy osuu lähes täydellisesti omiin hiuksiin. Ainoastaan nykyinen balayage "raita" saa latvan erottumaan vaaleampana. Myös jos hiuksia haluaisi pitää auki tai vaikkapa ponnarilla, olisi syytä kerrostaa sekä oma tukka että pidennykset. Saa nähdä, jos kovasti innostun näitä pitämään, niin ehkä pyydän ensi kerralla kampaajaa ottamaan myös pidennykset saksikäsittelyyn.


Pieni ongelma on tällä hetkellä se, että näinä päivinä kun pidennyset ovat olleet päässä, olen saanut iltapäivästä päänsärkyä. Tajusin eilen vasta asioiden yhteyden. Vähän oudolta se kyllä tuntuu, koska klipsit eivät paina tai purista mitenkään, mutta tottakai, jos päänsärky jatkuu, niin tukalle on vaan sanottava heipat. Ei sitä nyt kuitenkaan joka päivä voi syödä särkylääkettä kauniin tukan takia - vai voiko? ;) (se oli vitsi)


Tässä nyt nautiskellaan viimeisestä lomaviikosta ennen töihin paluuta. Viisi viikkoa on mennyt kauheaa vauhtia - juurihan vasta hain pojan päiväkodista ja todettiin loman alkavan. Tämä aika on ollut tosi ihanaa. Ihan kuin semmoinen kaivattu paluu hoitovapaa-aikaan, mutta vaan paranneltuna versiona. Nyt kun seurana on ollut elämäänsä suhteellisen tyytyväinen, iloinen, hassutteleva ja puhuva pieni ihminen. Toki välillä kiukutaan ja uhmataan, mutta se nyt vaan kuuluu asiaan. Välillä kun myös halataan ja pussataan, sekä sanotaan "isi-kulta" ja "äiti-kulta" <3

4 kommenttia:

  1. Olisipa hassua, jos siulla olisi noin pitkät hiukset. Mutta väri on kyllä tosiaan osunut nappiin. Ja ihana Nopsu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti ku syön vitamiineja, niin eikös nää ehdi teidän häihin mennessä kasvamaan noin pitkäksi? :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Sulle kyllä sopii kaikki hiustyylit,oli sit pinkki,lyhyt tai pitkä :) Taitaa lomaa arvostaa ihan eritavalla ku on hetken taas ollu töissä,minäki yritän koko ajan aatella et tää on todennäkösesti viiminen kesä kokonaan kotona ja nauttia nyt tästä vaiheesta. Ja vitsi miten helposti suju tutista vierotus,reipas Nopsu!( en jaksanu erikseen edelliseen kommentoida :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos :) On niitä tyylejä tullutkin käytyä läpi :D Ja siis todellakin niin, että töihin palattua loma maistuu ihan eri tavalla. En olis mitenkään jaksanut yhtään enempää hoitovapaata yhteen putkeen, mut nyt voisin ihan hyvin jäädä vaiks pariks kuukaudeks.. Ainakin jos olis hyvät säät ja vois vaan olla pihalla! Ehkä talvi ja räntäsateet on sit taas toinen juttu.. :P

      Ota ihmeessä ilo irti tästä viimeisestä vuodesta kotosalla. Onhan se niin erityistä aikaa (vaikka välillä vähän rankkaakin), että kyllä sitäkin tietyllä tapaa tulee kaipaamaan sitten kun arki rullaa ja saa juosta pää kolmantena jalkana töiden, kodin ja päiväkodin.. tai no, sulla päiväkodin, kodin ja päiväkodin väliä :)

      Ja Nopsu kiittää kehuista :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan