HEI HEI VANHA KOTI - NYYH...

Keväällä 2012 möin oman pienen yksiöni Alppilasta ja muutin tuoreen kihlattuni kanssa samaan yksiöön Hakaniemeen. Meillä ei ollut mitään kiirettä yhteisen isomman kodin löytämisen kanssa, mutta kun kävimme tätä kotia katsomassa, ihastuimme ensi silmäyksellä. Joku asunnossa veti puoleensa ja niin tästä tuli meidän ensimmäinen kunnollinen yhteinen koti toukokuussa 2012.

Tänään istun yksin viimeistä iltaa tässä kodissamme (J töissä). Mieli on aika haikea. Tänne mahtuu valtava määrä muistoja. 2012 syksyllä vaihdoin työpaikkaa tv-alalta hyväntekeväisyyteen. 2013 helmikuussa menimme naimisiin ja saman vuoden lokakuussa syntyi Nopsu. Tähän kotiin liittyy kaikki esikoisen odotuksen ja vauva-ajan muistot. Kaikki Nopsun oppimisen vaiheet. Hän tietää hyvin reitit eri suunnista kotiin ja että asumme vihreässä talossa, kolmannessa kerroksessa. J siirtyi palkkatyöläisestä yrittäjäksi syksyllä 2013. Minä vaihdoin työpaikkaa (taas) 2016 keväällä ja syksyllä 2016 aloimme odottaa pikkukirppua täydentämään perhettämme. 

Ei siis liene ihme, että haikeutta on ilmassa. Myös uusi jännittää. Miten tuosta asunnosta voi edes tulla samalla tavalla koti, kuin tämä on meille ollut? Ehkä se ei tapahdukaan heti. Varmasti ensimmäinen askel on viedä omat tavarat sinne. Siivota (lisää). Laittaa ensimmäistä kertaa ruokaa. Käydä ekaa kertaa suihkussa. Nukkua ensimmäinen yö. 

Tämä vanha kotimme palveli meitä aivan täydellisesti. Kertakaikkiaan tässä ei ollut mitään vialla. Nyt kuitenkin meitä odottaa neljä huonetta ja omat pienet etu- ja takapihat. Olemme jo myös tavanneet kaikki tuon rivitalopätkän naapurit. J sanoikin hyvin, että hän (joka ei ehkä se puheliain tyyppi edes ole) on nyt jo jutellut naapureiden kanssa siellä enemmän, kuin tässä viiden vuoden aikana :)

Uudessa taloyhtiössä asuu paljon lapsia ja olikin aivan mahtavaa, kun Nopsu löysi pihalta jo alkuviikosta yhden uuden leikkikaverin. Lapset on niin ihania, he aloittivat samantien juoksukilpailun ja mattotelineellä kiipeilyn - ihan kuin olisivat aina tunteneet. Tai eivät tunteneet. Pointti se, että IHAN SAMA, nyt me asutaan tässä ja tietenkin leikitään yhdessä. Pojan äiti oli tosi mukava ja mun teki myös mieli heti kutsua heidät kylään ja pyytää facekaveriksi ja vannottaa, että voidaanhan vahtia toistemme lapsia ja ja ja ja... mutta aikuisilta vissiin tämmöistä ei katsota hyvällä? 🙊 Koetin siis hillitä itseni ja totesin, että nähdään tässä pihalla varmasti jatkossakin. Aika hyvin hillitty, eikö? 

Huomenna aamulla kello 10 ajaa muuttoauto pihaan ja vie kaikki isoimmat huonekalut uuteen. Kahdelta saapuu meidän uusi sohva. Illalla siirrämme pienempää tavaraa vielä itse ja siinä se sitten alkaa olla taputeltu tämä kodinvaihto. Vanhan siivous ja avainten luovutus. Sunnuntaina skoolataan äitienpäivän lisäksi uudelle kodille. 

ps. näkisittepä tämän kodin nyt - jotenkin huvittava kontrasti noihin myyntikuviin :D