Viime sunnuntaina, vappuaattona tosiaan saatiin avaimet uuteen kotiin. Jännitti ihan älyttömästi tuo hetki, sillä on jotenkin niin absurdia, että jo syyskuussa sovimme nämä kaupat ja nyt on yhdeksän kuukautta odotettu muuttoa. Tunteet heittelivät pari päivää (hormonien vauhdittamana) aikalailla.
On totta, että muutamme asuntoon, joka on 12 vuotta vanha ja siinä on asunut useampi lapsiperhe. Mutta silti. Asunnon kunto yllätti eikä positiivisesti. Pienesti rempallaan kaikki paikat. Ei onneksi mitään suurta, mutta aivan valtava ero meidän nykyiseen, myös 12 vuotta vanhaan asuntoon. Fiiliksen kruunasi sössitty muuttosiivous. Myyjä oli ystävällisesti tilannut ammattisiivouksen, joka oli varmasti epäammattimaisin siivous tällä planeetalla. Kaikkialla oli likaista ja pölyistä. Seinissä jämähtäneitä sinitarroja, valokatkasimissa teippejä, pesualtaissa jämähtänyttä likaa... Reklamaation jälkeen he päätyivät korvaamaan hinnassa tilaajalle - sen sijaan meille ei mitenkään korvattu aiheutunutta vaivaa ja harmia. En tiedä onko tämä yleinen tapa toimia, mutta ei nyt ainakaan hyvä fiilis jäänyt tästä Clean Spot Oy -nimisestä firmasta.
Remontti alkoi kuitenkin suhteellisen ajallaan, kun ensin seinistä oli rapsuteltu tarrat, teipit ja tuhannet kiinnityskoukut pois, SEKÄ odotettu neljä tuntia myöhässä olevaan listojen irroittajaa, huoh. Koko eilisen J maalasi hiki hatussa kotiamme ja sama on jatkunut tänään. Kävin eilen töiden jälkeen kurkistamassa ja jestas miten paljon teki fiilikseen maalattu alakerta! Raikkaan valkoiset seinät olivat kuin helpotuksen huokaus - ihan hyvä tästä vielä tulee. Nopsu viihtyi sisäpihan leikkipaikalla loistavasti ja juttelin tosi mukavanoloisen naapurin kanssa pihalla :)
Mitäs kuuluu masulle?
Mitenkäs tätä oloa kuvailisi... kaikkea muuta, kuin energinen ja mukava. Voimat on koko ajan lopussa ja liikkuminen hankalaa. Harmittaa NIIN paljon, kun en voi olla tuolla mukana tekemässä remonttijuttuja!! Tosi mielelläni maalaisin ja tekisin muita pieniä juttuja. Tänään oli neuvolakäynti ja hyviä uutisia: vauva on pää alaspäin. Nyt kun vaan pysyisi niin. Paino on nyt jo yli sen, mitä enimmillään Nopsua odottaessa, mutta maltillisesti sitä on (köh, stressiherkutteluista huolimatta) kuitenkin viime viikot tullut. Ensi viikolla on neuvolalääkäri, jossa saan ensimmäisen (!) painoarvion vauvasta ja tarkistellaan tietysti muutenkin tuota "uloskäynnin" tilannetta. Olohan on viimeiset pari viikkoa ollut sellainen, että varmaan huomenna synnytetään :) Mutta kuulema kuuluu asiaan näin toisella kierroksella - saattaa hyvin silti mennä laskettuun aikaan tai ylikin.
Töitä on jäljellä enää kaksi päivää ja en kyllä jaksaisi yhtään enempää. Päivän istuminen vaan lisää kipuilua ja keskittyminen on ollut jo pitkään ihan harakoilla. Onneksi olen saanut kunniakkaasti perehdytettyä sijaiseni ja voin jo hyvillä mielin itse jäädä pois.
Odotan jo kovasti, että saadaan kaikki tavarat muutettua ja järjesteltyä paikalleen. Lupaan sitten kunnon kuvien tulvan kaikista huoneista 🏡
Oi vau! Varmasti kivaa päästä uuteen kotiin! Ja kyllä melkein aina tällaisista taloista löytyy rempattavaa. Jokainen huonekalu ja taulu jättää jälkensä, puhumattakaan lapsista. Heh. Mutta ne ehkä häiritsee enemmän kun jäljet eivät ole omia. Tsemppiä! <3
VastaaPoistaSe on just noin! Tätä omaakin jos katselee oikein kriittisellä silmällä, niin huomaa kyllä pientä kulumaa siellä ja täällä, mutta silmä tietysti tottunut. MUTTA kyllä mä olisin maininnut, jos selvästi joku asia on käyttökelvottomasti rikki :/ No joo, onneksi ei maailman isoimpia asioita, mutta näin muutenkin vähän pinna kireällä ärsyttää vaan... Kiitos tsempistä! Jospa jo parin viikon päästä blogiin alkaa tipahdella postauksia uudesta sisustuksesta ja pihan laittamisesta ja kaikesta :)
Poista