YKS PIENI HOIDETTAVA HOMMA...

Tällä viikolla se viimein iski. Synnytysjännitys. Tähän asti koko synnytys on tuntunut jotenkin kaukaiselta ja lähinnä siltä, etten jaksaisi koko urakkaa. Siis tarkoitan niinkuin että ei huvittaisi. Voisiko se vauva vaan saapua jollain pikatoimituksella tuohon ovelle tai joku muu hoitaa homman?

Tiistaina neuvolassa hoitaja totesi, että vihdoin pikkuritarin pää on kiinnittynyt lähtökuoppaan, eli enää ei tarvitse soittaa ambulanssia, mikäli lapsivedet menisi. Juteltiin samalla siitä, missä vaiheessa kannattaa ajatella lähteä sairaalaan, ottaen huomioon oman ekan synnytyksen ja muun. Oikeastaan ainut varma on se, ettei mikään ole varmaa ja että aina kannattaa soittaa synnärille ja kysyä arviota. Vaikka ekan synnytyksen avautumisvaihe oli minulla poikkeuksellisen pitkä, saattaa toinen tulla huomattavasti vauhdikkaammin.

Itsellä on kyllä ihan se fiilis, että sitten kun ne kunnon supistukset alkaa, niin sieltä se poika sitten tulee, eikä meinaa. Tuntee tyypin hengaavan jo niin alhaalla ja semmoista pientä jomotusta/supistuksen tunnetta on ihan päivittäin. Tosi kuumottava uusi ÄÄNI on muuten se, että kalvot napsuu. Jep. Kalvot voi napsua, googlaa vaikka. Naps. J kuulee sen kans. Ihan täysin semmoinen olo, että yksi kerta toi napsaus on yhtä kuin vedenpaisumus ja sit mentiin :) 

En muuten kestä tuota Nopsun synnytyksestä otettua kuvaa - pliis rakkaani, ei tuosta kulmasta enää kuvia musta toista kertaa, jooko? Näyttää, kun olisi tulossa kolmoset! 

Koko synnytys tuntuu tällä hetkellä vähän pelottavalta ja ensimmäinen jännitys on tietysti Nopsun saaminen turvallisesti hoitoon. Kata on meidän pelastava enkeli ja luvannut olla puhelimen päässä lähes ympäri vuorokauden. Riippuu vaan tosiaan täysin vuorokaudenajasta, että viedäänkö me Nopsua jonnekin vai tuleeko Kata taksilla tänne meille. Samaan aikaan soitan sitten Joensuuhun äitille ja siskolle, niin että jompi kumpi heistä alkaa katsella seuraavaa mahdollista junaa, jolla saapua paikalle. Näin Kata vapautuu takaisin omaan arkeensa viimeistään vuorokauden sisällä. 

Itse synnytykseen suhtaudun jotenkin aika avoimin mielin. Sitä kun ei voi itse hallita eikä päättää. Se alkaa kun alkaa ja menee kuten menee. Olen hyvin avoin kaikille lääkkeille ja puudutteille. Näen kuitenkin parhaaksi hoitohenkilökunnan tehdä ratkaisut, mitä annetaan ja missä vaiheessa. Ponnistaa haluan kyljellään tai kontallaan - toivonkin, että se otetaan huomioon, koska viimeksi olin niin sumussa siinä kohdassa, että tein vaan mitä pyydettiin ja ponnistin siis puoli-istuvasti, joka ei ehkä ollut paras ratkaisu. 

Ihan hullua kyllä, että vauva saattaa olla täällä jo muutamien päivien päästä - tai sitten vielä kuukauden ajan odotellaan! En tiedä kumpi ajatus kauhistuttaa enemmän 🙈

Taaskin otetaan lämmöllä vastaan hyviä ajatuksia, vinkkejä ja tsemppiä synnyttämiseen liittyen 💝