DIY: VANHAN PULPETIN KUNNOSTUS

26.11.2017



Nopsu rakastaa legoja. Paljon. Niillä rakentaminen on ainut homma, minkä parissa hän viihtyy vaikka tunnin putkeen ja siitä osan jopa ihan ilman seuraa. Tähän asti meillä on saanut olla pikkulegot levällään olohuoneen lattialla, mutta eipä sellainen oikein käy enää. Pikkuveli kääntyi eilen ensimmäistä kertaa itse selältään mahalleen ja osaa jo hieman liikutella itseään mahallaan ns. kellonviisarina. Legoille täytyy siis löytää uusi paikka.  

Tuntuisi todella tympeältä roudata kaikki pikkulegot yläkertaan (sekin vaihe ehkä joskus vielä on edessä), joten aloin miettimään niille jonkinlaista rakennuspaikkaa Nopsulle. Samaan aikaan asuinalueen kirppispalstaa selatessani sieltä osui silmiin ihana vanha pulpetti! Tajusin, että se sopisi aivan ihanasti isimiehen alakerran työpöydän viereen. Tein tarjouksen ja perjantaina kävin hakemassa pulpetin tänne meille. 




Tämä ihana kokopuinen pulpetti oli selvästi jo elämää nähnyt. Varmasti useampaan kertaan jo maalattu ja uusinkin maalikerros oli saanut piirtojälkiä ja muutamia tarroja. Yleiskunto oli kuitenkin hyvä, joten pienellä vaivalla tästä sai oikein siistin näköisen. 

Maalipinnat olivat sen verran siistit, etten lähtenyt hiomaan. Pesin vain maalipesulla ja annoin hetken kuivua. Huomasin meillä kaapissa olevan mustaa spraymaalia ja valkoista huonekalumaalia. Peruin siis suunnittelemani maalinhakureissun, säästin muutaman kympin ja hyödynsin vanhat maalit.


Peitin ensin sanomalehdillä ja jätesäkeillä valkoiset osat ja menin pihalle sprayaamaan kannen mustaksi. Spraymaalin kanssa ei muuten todellakaan kannata leikkiä sisätiloissa. Sitä maalisumua leviää tosi laajalle alueelle ja lisäksi maali haisee kamalan pahalle. Viritin itsellenikin Ludun harsosta hengityssuojan. 


Mustan maalin hieman kuivuttua oli valkoisten osien käsittelyn aika. Maalasin kapeimmat kohdat pienellä siveltimellä ja muut osat pienellä superlonitelalla. Ja tässä lopputulos!




Olen tähän tosi tyytyväinen. Vain 15 eurolla saatiin näin ihana ja nostalginen legorakennuspöytä  (tai piirustuspöytä) Nopsulle ja ehkäpä tämä säilyy vielä kirjoituspöydäksi vaikkapa Ludulle, kunhan hän tuosta vähän kasvaa. Jos nyt tosiaan oppisi kunnolla kääntymään ensin :) 

Tuoli tähän vielä täytyisi löytää! Millainen tuoli teidän mielestänne pulpettiin sopisi? 


4 kommenttia:

  1. Söpö! 😍 mulla on mummolan varastossa odottamassa vaalenapunaiseksi maalattu vanha pulpetti, tarvettakin omalle työpöydälle olisi, mut ei oikein sopivaa paikkaa 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen pulpetti kuulostaa tosi söpöltä! Jos meillä neljävee olisi saanut värin valita, olisi täälläkin ollut pinkki pulpetti, mutta mama nyt vähän yliajoi sen mielipiteen ja mietti alakerran sisustusta sekä pulpetin pitkäkäyttöisyyttä :)

      Poista
  2. Siitä aivan tosi ihana :D Meillä on valtavaan vaneriin liimatut lego-alustat jonka roudaamme aina usein viikonlopuksi esille vaatehuoneesta ja rakennamme siihen yhdessä rakennelmia lasten kanssa. Ei kaunis, mutta lapset rakastavat sitä. Hihii.. Legot muuten säilyvät legon omissa värikkäissä lego-säilytysrasioissa. Piirrustuspöytänä meillä on myös minun vanha 80-luvulta peräisin oleva pikku piirrustuspöytä. Sekin on just täydellisen retro - niin kuin tämäkin pöytä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuollaiset lego-alustat kuulostaa kyllä tosi toimivalta :) Nää vanhat huonekalut on jotenkin niin ihania! Ihan eri fiilis kuin Ikeasta haetuissa tusinatuotteissa. Mutta oikeastaan täydellinen onkin juuri tällainen yhdistelmä vanhaa ja uutta kotona :)

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan