Äitiyspakkauksen makuupussin uusi elämä

14.3.2018


Olen suuri äitiyspakkauksen fani ja mielestäni jokaisen äidin kannattaa se ihan yleisen aiheen kannatuksen takia ainakin kerran ottaa. Itse sain Lukalle vielä vuoden 2016 äitiyspakkauksen, jossa makuupussi oli sininen talviaiheinen. Jo Lukaa odottaessa mietin, että haluaisin itse päällystää äp-makuupussin jollain kivalla kankaalla ja kun näin Lapsiparkki-blogin Instagramissa hienon itse tehdyn, päätin ryhtyä kerralla tuumasta toimeen. 


Budjettia tähän ei tarvittu paljon sen enempää kuin taitojakaan. Haaveilin Marimekon kankaista, mutta loppujenlopuksi tämä Ikean kangas miellytti silmää oikein sopuisasti. Minun mielestäni koko homman juju oli vaihtaa vetoketju. Ronskisti leikkasin entisen vetskarin irti ja ostin tilalle tämmöisen ihanan tuhdin metrin mittaisen vetoketjun, joka aukeaa molemmista suunnista. Tästä on hyötyä ensi syksynä, kun poika ehkä kaipaa rattaissa vähän lämmintä ympärilleen, mutta äiti ei kyllä kaipaa niitä kuraisia kenkiä makuupussin sisään. Siispä vaan alhaalta pussi auki ja kengät jäävät pussin ulkopuolelle. 

Ainut ongelma oli tuon vetoketjun mitta. Se olisi saanut olla 4-5cm pidempi. Nyt se jäi ylhäältä hieman vajaaksi - olisihan sen voinut niinkin jättää, mutta päätin sitten käydä Kontista ostamassa käytetyn napin ja askartelukaupasta pätkän nahkaista nauhaa. Näin tuli vähän lisäsomistettakin pussiin. 



Musta kanttinauha siisti tuon yläreunan. Siitä siis jätin pois sen alkuperäisen lyhyemmän vetoketjun, kun se ymmärtääkseni on lähinnä vaunukäyttöä varten. Näin pussista tuli yläosastaan oikein siisti ja se asettuu rattaisiin kauniisti. Hintaa koko projektille tuli vain vähän reilu kymppi. 

Mitäs pidätte lopputuloksesta? Onko siellä muita makuupussin tuunanneita?  

Omasta mielestäni tästä tuli oikein kiva ja menee nyt kuosiltaan paremmin kevääseen ja istuu tosi kauniisti mustiin rattaisiin 💛

8 kommenttia:

  1. Päällystin vajaa kolmevuotta siten meidän makuupussin Marimekolla. Voin sanoa ettei lopputulos ollut yhtä huoliteltu kuin sinun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihan varmasti hieno oli sekin! Ja tässä mun pussissa todellakin näkyy kädenjälki, mutta näin rajallisessa ajassa en lähtenytkään mitään kympin työtä tavoittelemaan :)

      Poista
  2. Anonyymi15/3/18

    Kaunis kuosi ja onnistunut muutos!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis tuli kyllä! Oon kyllä aika kateellinen nyt. Varmaan pitää itsekin yrittää tehdä sama viritelmä, sillä tuo paksupussi on liian kuuma ja äitiyspakkauksen ei niin kätevä juuri niitten kenkien takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo tää ei ollut vaikea tehdä, joten Eurokankaaseen vaan vetskariostoksille ja ompelukone laulamaan :)

      Poista
  4. Anonyymi17/3/18

    Ei niin oo tullu äp:n makuupussia tutkittua mut eikös tossa ois päässy helpommalla ku ois laittanu uuden kankaan ja kanttinauhan pitkän veroketjun kylkeen kiinni ja poistanu sen pikkuvetoketjun ja lisänny kanttinauhat. Kun tuo yläosahan nyt tulee kenkien ja varpaiden kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis apua, nyt taidan olla liian väsynyt, kun en vain mitenkään keksi miten.. siis.. että.. :) Mutta joo, tapoja varmasti on monia tehdä uudistus ja kiva, että heräsi tämä ajatus, josta vaan nyt en ihan saa kiinni :D

      Poista

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan